Jari Sillanpää kertoo tuntevansa häpeää siitä, ettei ole elänyt niin pyhimysmäisesti kuin monet olisivat halunneet
Sillanpää putosi kymmenessä vuodessa stadiontähdestä rikolliseksi huumetuomioiden ja muiden rikosten takia.
Elän niin paljon myös yleisöni kautta. Häpeän sitä, että en ole pystynyt elämään niin pyhimysmäisesti kuin monet olisivat halunneet.
Hän on kärsinyt rangaistukset ja pyytänyt julkisesti anteeksi, mutta keikkoja on edelleen vähemmän kuin huippuvuosina.
Sillanpää kokee saaneensa anteeksi yleisöltään ja uskoo, että käänne parempaan on jo tapahtunut.
Kommentit (144)
Ei näe edelleenkään mitään vikaa käytöksessään. Muut ihmiset ovst vain niin pahoja kun häntä boikotoivat. Ei vain ota vastuuta asioista.
Ihan itse ryssi asiansa, turha vinkua.
Ei Jari näytä pahalta ihmiseltä.
Ja kyllähän tuon on täytynyt tietää kaveriensa taipumuksista.
Jotenkin tulee mieleen että onko tää niljake vieläki syvemmällä noissa piireissä, ei vaan jääny kaikests kiinni...
Se kuva on ehkä pienin rikos. Ajoi mm. toistuvasti huumeiden alaisena autolla asettaen kaikki muut tielläliikkujat hengenvaaraan.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä tekee virheitä.
Kun tämän tason asioihin sekaantuu niin ei pidä ihmetellä kun keikoilla ei käy enää porukkaa (en käsitä miten kehtaa sitä ihmetellä).
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän tuon on täytynyt tietää kaveriensa taipumuksista.
Jotenkin tulee mieleen että onko tää niljake vieläki syvemmällä noissa piireissä, ei vaan jääny kaikests kiinni...
Vähän sellainen olo on että on saattanut olla syvemmällä ja tietoisempi kavereidensa toiminnasta mitä antanut ymmärtää. Eihän sitä tiedä mitä kaikkea on tehnyt, mistä ei vaan ole jäänyt kiinni. Varsinkin ulkomailla kuten Thaimaassa missä tuolla Jarin huumediilerillä oli ilmeisesti joku asuinpaikka (?) on voinut tapahtua mitä vaan mistä ei ole jäänyt kiinni. Törkeitä lapsiin kohdistuvia rikoksia ym... En olisi yllättynyt.
Vielä pari vuotta sitten oli tällainen ääni kellossa:
Jari Sillanpää ei pahoittele tekojaan: "En koe, että olen tehnyt kenellekään mitään pahaa"
https://www.seiska.fi/katso/jari-sillanpaa-ei-pahoittele-tekojaan-en-ko…
Kun Jari puhuu murtaen suomea, onhan se hellyyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Ei Jari näytä pahalta ihmiseltä.
Ei Jimmy Savilekaan näyttänyt, mutta kuinkas sitten kävikään...
Vierailija kirjoitti:
Jarilla on Suomen kansan sympatiat.
Ööö tosiaanko?
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän tuon on täytynyt tietää kaveriensa taipumuksista.
Jotenkin tulee mieleen että onko tää niljake vieläki syvemmällä noissa piireissä, ei vaan jääny kaikests kiinni...
Miten niin "täytynyt tietää"?
Vierailija kirjoitti:
No ei se nyt mitään pyhimysmäisyyttä, että ei käytä huumeita tai tallenna l-pornoa.
Uskomaton pokka.
Aika monta astetta mahtuu kyllä tuohon Sillanpään tekemisten ja pyhimyksenä olemisen väliin.
Kukaan ei ole odottanut Jarilta pyhimysmäistä käytöstä, ainoastaan ihan normaalia käytöstä! Siihen ei kuulu lp, eikä huumeet.
Vierailija kirjoitti:
Kun Jari puhuu murtaen suomea, onhan se hellyyttävää.
On. Jotenkin niin miellyttävää kuultavaa se ruotsalainen korostus.
Toivoisin, että tämä asia alettaisiin vähitellen sisäistää. Seksirikollisten julkinen hyysääminen 60-vuotishaastatteluin, esiintymään pyytämällä ja muu puffaaminen ovat traumatisoituneiden uhrien traumojen aktivoimista. Me kaikki ymmärrämme, että heitä on, että heidänkin täytyy elantonsa jostain raapia, ja että voidaan ajatella, että he ovat tekonsa sovitettuaan vapaita aloittamaan uudelleen. Mutta uhrien rääkkäämisen ei pitäisi olla kenenkään oikeus. Ei etenkään niiden, jotka tekevät niin hyvää hyvyyttään, koska uskovat ihmisten suureen tasa-arvoon, myötätuntoon jne. Uhreilla ei ole tässä asiassa kumpaakaan. Jos joku on hyökännyt kimppuusi, voit yrittää vältellä hänen näkemistään, muuttaa muualle, luoda uuden elämän. Mutta julkisuudessa vaikuttava ihminen voi hyökätä mistä tahansa eteesi muistuttamaan, että hänellä ja hänen kaltaisillaan on arvo ja yhteisön tuki yhä edelleen, mutta sinulla ei. Usein tuo on pahinta. Ei takaumat, eikä asiasta seuranneet oman elämän vaikeudet. Vaan tieto, että minusta on tehty alempiarvoinen, ja sitä hierotaan naamaani samaan aikaan, kun puhutaan hellästi huolehtivasta yhteiskunnasta ja ihaillaan porukalla sitä, miten humaaneja olemme. Emme ole.
Tämän takia julkisuuden henkilöiden syyllistyessä riittävän pahoihin asioihin heidän näkyvyytensä on syytä päättyä.