Lue keskustelun säännöt.
Miten yksinäiset "elätte"? Kun kuulemma pitää elää että on kiikkustuolissa muisteltavaa.
Kommentit (21)
No en tiedä mikä määrittelee onko yksinäinen? Mutta itse ainakin aina tehnyt esimerkiksi taidetta ja tykkään piirrellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahdoĺisimman pystyyn kuolleena. Ei tarvitse myöhemmin katua tyhmyyksiään.
Se muisteltava on jokaisen oma asia. Joku haluaa muistella eri asioita kuin toinen. Pääasia on siis elää juuri niin kuin itse haluaa. Eikä se nyt yksinäisenäkään mahdotonta ole, ei todellakaan.
No ei ole rahaa elää matkustellen tai muuten. Kerrostalossa. Miettien keski-ikäisen terveysasioita, yrittäen selviytyä. Ja yrittäen ajatella muuta. Ehkä asiat voivat parantua, no ainakin luuloissa.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan oleellisinta, että jokainen elää omalla tavallaan siten, ettei tarvi vanhana murehtia asioita, jotka jäi kokematta vaikka olisi halunnut.
Ei riitä rahat. Kahden palkalla eli parisuhteessa kulut voisi jakaa. On vain se ongelma, että kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En elä mitenkään, olen vain elossa eikä tässä ole mitään muisteltavaa kun en haluaisi näin vääränlaista elämää kokea edes livenä.
Ja pois aion lähteä kun vielä jalat kantaa eli kiikkustuolissa en tule istumaan enkä muiden armoilla paskavaipoissa makaamaan.
Tuskin muistelen mitään kun ei tahdo muistaa muutaman päivän päähänkään. Tässä yksi päivä mietin unia missä kuolleet omaiset on käyneet. En näe ihmisen kasvoja unessa, mutta kuolleiden näen. He näyttää sille, että kaipaavat minua ja olen itseasiassa kuollut heidän todellisuudessaan. Mitäs jos me ollaankin niitä kuolleita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni osti muutama viikko sitten keinutuolin, joten voin vaikka heti mennä siihen istumaan ja muistelemaan aikoja, jolloin olin yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävien puute ei ole este tehdä itselle mukavia asioita. Yksin pärjää kyllä, ja voi tehdä just mitä huvittaa ja milloin huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Se muisteltava on jokaisen oma asia. Joku haluaa muistella eri asioita kuin toinen. Pääasia on siis elää juuri niin kuin itse haluaa. Eikä se nyt yksinäisenäkään mahdotonta ole, ei todellakaan.
On se aikalailla mahdotonta, kun ei kelpaa kenellekään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastan, käyn ulkomailla, pelaan pleikalla, käyn leffassa ja työnteolla maksan kaiken.
Tai sit oppii nauttiin pienistä asioista. Tänään näin pullean sorsan, oli söpö. Joku päivä en enää ehkä pääse käveleen ulos terveillä jaloilla ja nähdä ihania sorsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei Suomessa muuten ole sit paikkoja, missä yksinäiset voisi hengata tai kokoontua? Vai eikö Suomessa sitten uskolleta vaan?
Vierailija kirjoitti:
Harrastan, käyn ulkomailla, pelaan pleikalla, käyn leffassa ja työnteolla maksan kaiken.
Ja tuo työnteko täytyi erikseen mainita, syystä että?
Vierailija kirjoitti:
Ystävien puute ei ole este tehdä itselle mukavia asioita. Yksin pärjää kyllä, ja voi tehdä just mitä huvittaa ja milloin huvittaa.
Tietenkin se on este, jos se tekee sut yksinäiseksi. Yksin oleminen ja yksinäisyys kun ei ole ollenkaan sama asia.
Olen ollut pienestä asti yksinäinen, mutta kai tässä ainakin jotenkin on "eletty", kun koulussa on aina syrjitty ja ainoat kaverit joita sain ja nekin vasta 17-vuotiaana oli päihderiippuvaiset keskustassa hengaajat, eli tuli itsekin ryypättyä itsensä alkkikseksi ja vedettyä kamaa. Pyörittyä monta vuotta joka viikonloppu ja viikollakin kaiken maailman ryyppäjäisissä, kunnes lopulta join viime keväänä kotona itseni yksin kotona melkein psykoosiin.
Nyt 23-vuotiaana ihan viime viikkoina on jännästi löytynyt kavereita lähiviikkoina, kun en enää pidä liuotinta ainoa syynäni jaksaa edes elää. Se liuotin on todellisuudessa yrittänyt monta vuotta t a pp aa minut. Koska olen lätissyt kännissä kenelle sattuu mitä sattuu, uskallan puhua asioistani nykyään myös ei-kännissä, ja olenkin lakannut esittämästä, että hyvin menee. Ei mene, vaan olen ollut ihan hemmetin yksinäinen oikeastaan koko elämäni. Paasaan nykyään avoimesti kaikille yksinäisyyttä ja päihdeongelmia, ja on löytynyt ihmisiä, joille ei tarvitse esittää. Jutuistani järkyttyvien seura ei olisi vienyt yksinäisyyttäni pois, eikä sellaista enää jaksa. Jos ei saa olla oma itsensä, ei yksinäisyys poistu edes ihmisten ympäröimänä.
Näin. Saan myös viimein hoitoa jo yli 10 vuotta jatkuneeseen masennukseen, joka on ennen jätetty hoitamatta, koska "jaksoin käydä koulussa". Selvitän, mitä oikeasti haluan tehdä elämälläni: nyt olen vain mennyt 3 vuotta sitten opiskelemaan vaan jotain vaikka mikään ei kiinnostanut, koska tuntui, että jotain täytyy tehdä. Eipä ole sitten koulustakaan löytynyt niitä kavereita, kun ovat ihan eri aaltopituudella eivätkä ilmeisesti kaipaa uusia ystäviä. Luulen, että elämäni on pian parempaa, kuin se on ikinä ollut.
Tällainen paasaus tänään :D
Eli: Hae apua mahdolliseen masennukseesi, lähde etsimään ystäviä ja ole avoin vaikeuksistasi. Olen tehnyt itse sen virheen, että hylkäämisen pelossa olen esittänyt pärjäävää, mistä syystä yksinäisyys ei koskaan poistunut, vaikka ihmisiä periaatteessa oli jossain vaiheessa ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Jätin elämän väliin.
Mulle kävi samoin, mutta en tehnyt tätä valintaa itse enkä omasta tahdostani.
Tosi kuollutta on. En tee mitään enkä tapaa ketään.
Varmaan oleellisinta, että jokainen elää omalla tavallaan siten, ettei tarvi vanhana murehtia asioita, jotka jäi kokematta vaikka olisi halunnut.