Lue keskustelun säännöt.
Samaistun naisena saamattomiin ikisinkkumiehiin
11.08.2025 |
Olen 45-vuotias vähemmän kaunis sinkkunainen. Sellainen vähän miesmäinen kropaltani, eivätkä miehet kiinnostu minusta. Seksiä ja seurustelua on tullut nuorempana koettua, itse olen suorasukaisesti kaikki kumppanini iskenyt. On ollut ihan hyviäkin suhteita aikanaan.
Mutta nyt on ollut hiljaisempaa 10 vuotta. Ihan myös omasta estyneestä luonteestani johtuen. En oikein tule toimeen läheisissä suhteissa ihmisten kanssa. Kaipaan kyllä seuraa ja ystäviä/kavereitakin on, mutta ei oikein sellaista syvää läheisyyttä tai luottamusta tai että kokisin että tulen aidosti nähdyksi tai huomatuksi syvemmällä tasolla. Ajattelen hyvin incelmäisesti, että ei kukaan minusta pitäisi kuitenkaan. Olen jo vanha ja rumakin. Silti samalla tiedän, miten monet löytävät kumppaneita ja seurustelevat vaikka missä iässä.
Tajuan, että oma henkinen, sosiaalinen ja varsinkin seksuaalinen estyneisyyteni on iso syy parisuhde-yksinäisyyteeni. Uskon, että olen niin vaikea ihminen etten sovi kenenkään kanssa yhteen, ja samalla, ettei kukaan pidä minusta. Että en uskalla edes olla oma itseni, koska siten muut näkevät kuinka huono ihminen olen. Tämä on se, mitä näen noissa ikisinkkumiesten jutuissakin. Ei osata olla ihmisten kanssa, naisten varsinkaan. Ja sabotoidaan omaa itseä kaiken maailman tyhmillä ajatusrakennelmilla. Itseä ja muita koskevilla.
Niin, mitä siis haluaisin? Sellaisen suhteen, joka tekee arjesta mukavampaa. En ketään ankeuttajaa tai draaman tai stressin luojaa. Ei varmaan tule löytymään jos/kun ihmiset yleensä stressaa. Vaan voisko löytyä sellainen, jonka seura ei rasittaisi?
Miksi kerron tämän. Ihan vaan avautuakseni. En kaipaa neuvojakaan, mutta saapa niitä antaa, jos joku anteliaalla tuulella on.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Ai kilttiksiin? 🥺
Vaikka oletkin jankutuksen vuoksi hyvin epäsuosittu palstalla, niin tuskin montakaan haittaisi, jos ap nappaisi sinut pois marisemasta omiin nurkkiinsa.
Olisi oikeastaan ihan hauska lukea ap;n kokemus vaikka muutaman kuukauden jälkeen miten sujui palstan vakiokilttiksen kanssa yhteisolo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon ihan samanlainen. Mulla on ruma naama ja epäsopusuhtainen kroppa, mutta nuorena naisena sitä aina jotain luuserimiehiä (en silloin tiennyt termiä incel, mutta sen tyyppisiä ne oli) sai, jotka sitten kohteli ihan kammottavasti. Nykyään päälle nelikymppisenä en edes yritä pariutua kun mt-ongelmiakin on.
Mutta sulla jos ei niitä mt-ongelmia ole, niin luulisi että kyllä jonkun vastaavan tyyppisen miehen voisit löytää, harva mieskään mitään draamaa ja stressiä haluaa.
Tää nyt on ihan keksitty juttu, mutta en kyllä edes tajua, mitä tässä oikein yritetään sanoa? Ei oikein provoksi sovi. Kummallinen sekasikiö
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ihan samanlainen. Mulla on ruma naama ja epäsopusuhtainen kroppa, mutta nuorena naisena sitä aina jotain luuserimiehiä (en silloin tiennyt termiä incel, mutta sen tyyppisiä ne oli) sai, jotka sitten kohteli ihan kammottavasti. Nykyään päälle nelikymppisenä en edes yritä pariutua kun mt-ongelmiakin on.
Mutta sulla jos ei niitä mt-ongelmia ole, niin luulisi että kyllä jonkun vastaavan tyyppisen miehen voisit löytää, harva mieskään mitään draamaa ja stressiä haluaa.
Mulla ei oo mt-ongelmia diagnostisessa mielessä, mutta oon vaan tunne-elämältäni välttelevä ja aika pökkelö. En oikein osaa intiimejä suhteita. En oikein osaa olla seurassa oma itseni, esitän mukavampaa kuin olenkaan ja otan muut huomioon, mutta tarvitsen sitten yksin oloa, jotta muista itsenikin. Sitten kärsin kuitenkin yksinäisyydestä.
Mua ei sinänsä miehen mt-ongelmatkaan haittaisi, jos ne on hoidossa. Enemmän tulee ongelmaa siinä, että jotta voin kokea miehen puoleensavetävänä, niin kaipaan tiettyä tervehenkistä maskuliinisuutta mieheltä fyysisesti. Liikunnallisuuus pitäis näkyä kropassa, itsellänikin näkyy. Pallomahaisuus vie kaikki halut, samoin huono hygienia, vaikka olis muuten miten mukava mies. Ja kun itse osaan sosiaalisesti esittää mukavaa, niin koen tosi syvää vieraantuneisuutta ja turvattomuutta, jos miehellä ei ole tilannetajua.
Moni varmaan aattelee, että etsin parempaa kuin itse olen ja ehkä etsinkin. Esim. naiset keskimäärin on paljon sosiaalisesti älykkäämpiä ja muut huomioonottavampia. En tiedä oonko naisten joukossa mikään valio näissä ominaisuuksissa, tuskin, vaan ihan tavis. Mieheltä kuitenkin odotan parempaa sosiaalista älyä kuin miehillä keskimäärin, kun odotan samaa tasoa kuin itselläni, vaikka miehillä keskimäärin on huonompi sosiaalinen äly (niillä mittareilla, esim. toisten huomioinnissa, joita itse katson).
Älä tee asiasta ongelmaa. Et tarvi miestä, et kestä miehen seuraa, et halua miestä. Jatkat kuten ennenkin.
Jos tilanne muuttuu, sitten otat miehen, niitä on kaikkialla. Suosittelen itse, että otat miehen sitten vasta jos rakastutte. Kaikille helpompaa.
Ei miestä ns. kuulu olla vaan semmoinen voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin jo ihan kokemuksen vuoksi kokea miltä tuntuu elää hyvässä parisuhteessa. Ei niin, että toinen ihminen olis joku hyödyke, joka otetaan tai hankitaan, vaan että tyydytystä ja iloa elämään tuova parisuhde olis elämäntapa, jonka haluaisin.
Toisessa ketjussa oli, että ihmisiä on kahdenlaisia, toisille se suhde on tärkeä suhteena ja toisille vasta kun todella rakastuu. Mä en kaipaa edes todella rakastumista, vaan positiivista elämääni tuovaa suhdetta.
Mutta varmaan se positiivisuus kuitenkin lähtee itsestä ja siitä, miten on itse ja itselleen läsnä omassa elämässään.
Haluaisin siis sellaista elämäntapaa, jota en vielä osaa elää. Vaan tekemällä varmaan oppii.
Ai kilttiksiin? 🥺