Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Kommentit (211)
Voisikohan kukkakärpänen olla Chisu? Joku se on joka oikeasti osaa laulaa ja tanssia. Chisu on kerran ollut ohjelmassa.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä vielä ollut niin varma jo heti yhdestä hahmosta, mutten sano sitä nyt tässä. Mulle riittää, että tiedän itse. Huh heijakkaa.
Joo minäkin tiedän kuka on kuka en vaan sano vielä. 😂😂😂😂😂
Poni on Ina Mikkola
Riiviö on Märkä-Simo eli Siim Liivik
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Kananen ole tänä vuonna ollut raskaana? Vai onko se vatsa onnistuttu peittämään kärpäshärpäkkeiden alle? Krista Siegfridshän osallistui ohjelmaan raskaana ollessaan ja teki jonkin hyppäyksenkin lavalla, mutta asu oli peittävä ja hyppy ilmeisen turvallisesti suunniteltu.
On viimeisillään raskaana nyt.
ohjelma on kuvattu kesällä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En katso TTK:ta enkä tienny kuka on Atte Kilpinen. Ohjelman vois lopettaa Suomesta. Ei ole enää riittävästi julkkiksia jotka on tarpeeksi tunnettuja. Ohjelman idea menee siinä jos ei tunne ilman maskiakaan.
Eipä väliä ettet katso TTK. Atte Kilpinen ei ole ollut ikinä ohjelmassa.
On ollut
Riiviö on Käärijä.
Käärijän värit: vihreä ja pinkki
Ja onhan hän aika riiviö!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi toi Poni pudotettiin? lauloi hyvin ja olis ollut kiva kuulla lisää. Hyvä biisivalintakin. En oo aiemmin sarjaa seurannut mut eikö olekaan ideana pudottaa aina jakson heikoin pois?
Studio äänestää suosikkiaan. Poni oli vähiten suosikki. Ei siinä mitään heikointa pudoteta.
Ahaa, kiitos, luulin että äänestävät sitä kenen haluavat tippuvan pois. Nyt ymmärrän tän.
Voisiko Mansikki olla Matti Puro
Vierailija kirjoitti:
Voisiko Mansikki olla Matti Puro
Kiinnostaisi tosiaan Mansikki ja Kulkukoira että ketä ne on!!
Mansikkihan on ihan selvästi Kake Randelin.
Vierailija kirjoitti:
Riiviö on Käärijä.
Käärijän värit: vihreä ja pinkki
Ja onhan hän aika riiviö!
No ei kai hän nyt näin selvää vihjettä itsestään antaisi, mitä järkeä siinä olisi? Pikemminkin Käärijän pitäisi olla joku romanttinen satujen sankari pastellinvärisessä puvussaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riiviö on Käärijä.
Käärijän värit: vihreä ja pinkki
Ja onhan hän aika riiviö!
No ei kai hän nyt näin selvää vihjettä itsestään antaisi, mitä järkeä siinä olisi? Pikemminkin Käärijän pitäisi olla joku romanttinen satujen sankari pastellinvärisessä puvussaan.
Riiviö on Cristal Snow. Ääni paljastaa, ja on syntynyt Naantalissa. Tää on satavarma.
Biologian tukiopetus olisi paikallaan miespuoliselle Mansikki-lehmälle.
naarasnauta = lehmä
urosnauta = sonni
(kuohittu urosnauta = härkä)
Vierailija kirjoitti:
Biologian tukiopetus olisi paikallaan miespuoliselle Mansikki-lehmälle.
naarasnauta = lehmä
urosnauta = sonni
(kuohittu urosnauta = härkä)
Tämä on Masked Singer, joten ei tarvi ottaa niin vakavasti. Olihan yks kerta Hiirulainen ja se oli naisellinen hahmo, mutta paljastuikin Jarkko Tammiseks.
-------------
Mutta joo, minun arvaukseni Mansikista on Miska Haakana.
Ääni nimittäin kuulosti Miskalta ja lisäksi vihjeissä oli ainakin jotain että
"Minulle mikään ei ole pahempaa, kuin käden lämpöinen tai ihan ok. Haluan kokea ja tuntea jotain aivan umpisurkeaa tai aivan tajunnan räjäyttävää."
Tuo vihje voisi viitata hyvinkin Miskaan, varsinkin jos on katsonut Miskan youtube -videoita.
Niin, ja Miskahan on muuten ollut mukana Salkkareissa.
Mansikki on Christoffer Strandberg. Urheilullinen, Mansikki voisi viitata tuohon ku on miehiin päin, mikä käsitetään feminiinisenä asiana.
Myöskin hänen äänensä muistuttaa Mikko Leppilampea, mutta korkealla laulettaessa eron huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt keksin, miksi Martinan kesähäät siirtyivät. Hän on yksi hahmoista. Eikö tämä kuvata aina kesällä?
Kuvaukset ovat huhti-toukokuussa.
Mansikki-Miska Haakana
Riiviö-Cristal Snow
Kulkukoira-Käärijä
Kukkakärpänen-voisi olla Linnea Leino
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko Mansikki olla Matti Puro
Kiinnostaisi tosiaan Mansikki ja Kulkukoira että ketä ne on!!
Mansikki on Miska Haakana ja Kulkukoira Käärijä
Kulkukoira on Valtteri Lehtinen.
Studio äänestää suosikkiaan. Poni oli vähiten suosikki. Ei siinä mitään heikointa pudoteta.