Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (2241)
Voi hitto Konsta hietanen! :O
Janne Katajan arvaus oli Ghristoffer, ei Christoffer. :D
Vierailija kirjoitti:
Voi hitto Konsta hietanen! :O
En olis arvannu.
Saara on viimeinkin käsikirjoitettu voittajaksi. :D
"Tehty lauluhommaa säkki hiessä" Ei oikein sovi perheohjelmaan tuollainen sutkautus.
Konsta Hietanen on Suomen Macaulay Culkin :D
Olisi pitänyt tajuta, että se on Konsta Hietanen. Hän on yksi Suomen parhaimmista laulajista ja jo lapsitähtenä imitoi eri ihmisiä.
Konsta on huikea laulaja ja hyvä näyttelijä.
Ihanaa et Saara ei jääny kakkoseksi!
Kerrankin Aalto voitti jotain.
Vierailija kirjoitti:
Saara ja hänen iänikuinen tulkintansa Let it gosta.
Aika tylsää, kun laulaa aina tuon saman.
Vierailija kirjoitti:
"Tehty lauluhommaa säkki hiessä" Ei oikein sovi perheohjelmaan tuollainen sutkautus.
Sopii, koska hän oli siellä säkissä!
Lahjasäkin olisi pitänyt voittaa, Konsta Hietanen on sata kertaa parempi laulaja kuin Saara Aalto. Ja miljoona kertaa sympaattisempi ja aidompi kuin Saara.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tehty lauluhommaa säkki hiessä" Ei oikein sovi perheohjelmaan tuollainen sutkautus.
Sopii, koska hän oli siellä säkissä!
Isänsä säkissä oli joskus.
Konsta on kyllä mieletön monilahjakkuus
Oho mikä meriitti. Kolme osallistuja jaAalto hehkuttaa voittoaan. Ja silti oli huonoin laulaja.
Ja nyt ile nukkumaan! Ohjelma on ohi. Hintikka, älä häiritse siellä kotona.
No, onneksi nuo Konstan laulut tulevat Youtubeen, voi kuunnella sieltä monta kertaa. Jokuhan lataa Maskedin laulut aina heti Youtubeen.
Tuo laulu oli hänen "bravuuri" jo leffan ilmestyttyä.