Miksi naisista tulee vanhemmiten hissukoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n pointit on täysin totta. Ehkä se kasvatuksen malli on mikä puskee läpi ja naiset on jotenkin helpommin syyllistyviä tai sitten se linkittyy jotenkin äidinvaistoon, että ei vaadita vaan uhraudutaan. Monta upeaa ystävää olen menettänyt parisuhteelle ja perheelle. Heillä ei ole enää mitään sanottavaa, paitsi keskustelu lapsista ja heidän harrastuksista. Ihan kauhulla mietin kun lapset joskus aikuistuu ja muuttaa kotoa että mitä tämä elämänsä uhrannut oikein aikoo sen jälkeen. Joko tukkii lastensa elämään niin että nämä ei pääse omilleen tai alkoholisoituu🤔

Luulen, että he vaistosivat sinun halveksumisesi ja asenteesi heitä kohtaan eivätkä enää halunneet viettää aikaa kanssasi. En tiedä mikä se niin ihmeellinen keskustelu on, jota nämä lapsettomat käyvät, mutta en ole törmännyt siihen edes ennen kuin sai

Jännä kun minä en ole koskaan tavannut tuollaisia naisia. Palstan naisvihaaja tapaa heitä muka jatkuvasti. Eiköhän vaan tuo ole hänen omaa projektiotaan, heijastaa naisiin omia väheksyviä asenteitaan.

Ei tule, vaan kyseessä on ap:n projektio. Hän itse pitää nuoria naisia kiinnostavina ja kuolaa heitä. Hän esimerkiksi kuvittelee nuorten naisten harrastavan seksiä satojen miesten kanssa ja kirjoittaa palstalla toistuvasti aiheesta ja k karusellista.

Koska hän itse ei tunne halua vanhempia naisia kohtaan, niin hän projisoi ja päättelee, että niiden naisten elämä on tapahtumaköyhää ja tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Ei tule, vaan kyseessä on ap:n projektio. Hän itse pitää nuoria naisia kiinnostavina ja kuolaa heitä. Hän esimerkiksi kuvittelee nuorten naisten harrastavan seksiä satojen miesten kanssa ja kirjoittaa palstalla toistuvasti aiheesta ja k karusellista.

Koska hän itse ei tunne halua vanhempia naisia kohtaan, niin hän projisoi ja päättelee, että niiden naisten elämä on tapahtumaköyhää ja tylsää.

Tai koska vanhemmat naiset eivät ole harrastaneet hänen kanssaan seksiä

Tämä aloitus sai miettimään omaa äitiäni, 50-luvulla syntynyttä. Hän eli perheessä, jossa oli hyvin perinteiset arvot. Isä, joka teki palkkatöitä ja kodin miesten työt, tiskasi kerran vuodessa, jouluna. Äiti hoiti kodin ja 6 lasta. Koulutus oli pakollinen paha, lapset kävivät pakolliset kouluvuodet, sitten piti mennä töihin, mieluiten tehtaaseen. Äidillä oli unelmia, mutta ei mahdollisuutta toteuttaa niitä. Vaari ei muuten oppinut edes ruokkimaan itseään, kun mummo oli sairaalassa, vaari kiersi tyttärillään syömässä.

70-luvulla hän meni naimisiin isäni kanssa. Isäni arvot olivat kuin äidin isällä. Ei juuri kajonnut kotitöihin, mutta kerrostalossa eikä edes myöhemmin rivitalossa ollut niitä miesten töitäkään. Hän vähätteli myös äidin osaamista ja unelmia. Äiti oli tehtaassa töissä, hoiti kodin ja meidät lapset, antoi meille hyvät eväät elämään. Hän myös huolehti, että hoidimme koulumme hyvin ja neuvoi opiskelemaan niin, että me voimme saavuttaa unelmamme. 

80-luvulla vanhemmat erosivat. Äiti löysi uuden puolison, joka alkoi yhdessä äidin kanssa kulkea kohti molempien unelmaa. He tekivät paljon töitä, hoitivat kodin yhdessä meidän nuorten kanssa, olimme hyvä tiimi yhdessä. Äiti toimi pitkään yrittäjänä, kehitti yritystä, työllisti monta työntekijää ja menestyi. Lopulta hän myi yrityksen ja siirtyi viettämään puolisonsa kanssa hyvin ansaittuja eläkevuosia. Äiti nousi kukoistukseensa vasta aikuisena. Hissukka hän oli silloin nuorempana, kun antoi ensin isänsä ja sitten avoimiehensä määritellä elämänsä.

Miehestäni vasta hissukka on tullut ikääntymisen myötä, mutta se ei ole estänyt häntä menestymästä. Olemme hissukoita yhdessä. 

Olen 39 ja osaan nykyään suoraan sanoa työhaastattelussa mitä työtä voin tehdä ja mitä en. Samoin mietin, että lähetän hakemuksen videomuodossa seuraavan kerran kun sitä pyydetään työpaikkailmoituksessa. Olen lapsen saannin myötä muuttunut jotenkin lösähtäneen näköiseksi, mutta jostain syystä en enää välitä siitä kuten ennen tai se ei sinänsä estä mitään. 

Samoin omat arvoni ja niiden mukainen elämä ovat selvät. En esim. halua omakotitaloa, kesämökkiä, etelän lomia yms. asioita ja omistusasuntokin on siinä ja siinä. Olen siis muuttunut entistä minimalistisemmaksi ja mitä vähemmän ylimääräistä sälää ympärillä on sitä tyytyväisempi olen. Ainoa ero tähän on riittävät säästöt lasta varten.

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus sai miettimään omaa äitiäni, 50-luvulla syntynyttä. Hän eli perheessä, jossa oli hyvin perinteiset arvot. Isä, joka teki palkkatöitä ja kodin miesten työt, tiskasi kerran vuodessa, jouluna. Äiti hoiti kodin ja 6 lasta. Koulutus oli pakollinen paha, lapset kävivät pakolliset kouluvuodet, sitten piti mennä töihin, mieluiten tehtaaseen. Äidillä oli unelmia, mutta ei mahdollisuutta toteuttaa niitä. Vaari ei muuten oppinut edes ruokkimaan itseään, kun mummo oli sairaalassa, vaari kiersi tyttärillään syömässä.

70-luvulla hän meni naimisiin isäni kanssa. Isäni arvot olivat kuin äidin isällä. Ei juuri kajonnut kotitöihin, mutta kerrostalossa eikä edes myöhemmin rivitalossa ollut niitä miesten töitäkään. Hän vähätteli myös äidin osaamista ja unelmia. Äiti oli tehtaassa töissä, hoiti kodin ja meidät lapset, antoi meille hyvät eväät elämään. Hän myös huolehti, että hoidimme koulumme hyvin ja neuvoi opiskelemaan

Siitä on niinkuin 50 vuotta aikaa ja on vähän samaa kuin silloin 50- luvulla joku olisi puhunut kuinka 1900 alussa eläneen sukulaisnaisen elämä oli aika raatamista. Nykyinen elämä naisille on aivan erinäköistä kuin 1970 luvulla. Vauvajumpat, lastenkutsut, puolison kanssa vietetyt hotellilomat ja perheen kanssa tehdyt all inclusive lomat ovat ihan jotain muuta, kun joskus 70- luvulla.

Toinen toistuva narratiivi on tämä, että nykyiset aikuiset naiset jotenkin jämähtävät kotiin ja puhuvat vain lapsistaan ja miehestään. Tämä ei voisi olla todellisuudesta kauempaa. Suurin osa taitaa puhua siitä työpaikastaan ja sukulaisistaan paljon enemmän kuin lapsistaan. Mutta toisille se on niin suuri ongelma, että joku mainitsee ne lapset. Puhu autostasi, pomostasi, naapuristasi tai koiristasi, Purrasta tai Trumpista, mutta älä vaan mainitse sitä lastasi tai miestäsi tai heti alkaa valitus jollain palstalla.

Annamme panna itsemme semmoisiksi. Vaan ei mahda mitään sillä Sanassa sanotaan, että "...mutta mieheen on sinun halusi oleva...". Eikä muutenkaan voi vastustaa sillä "...nainen vaietkoon seurakunnassakin... ".