Foodora ei hyvitä vanhentunutta juustoa
Kannattaa varoa Foodoraa ja suosia Wolttia, ellet halua tuhlata aikaa reklamaatioiden kanssa ja pettyä kerta toisensa jälkeen (turhan monta mahdollisuutta heille antanut)! Uusimassa Salen tilauksessa oli parmesaania, joka on vanhentunut heinäkuun alussa (nyt elokuun 2. päivä). Yksi lihatuote puuttui, kookosmaito oli kolhiintunut pahasti ja nakkipaketissa viimeinen käyttöpäivä jo 2pv päästä (hei oikeasti, leivissäkin varmistetaan että on useampi päivä ennen kuin vanhenee).
Tein tästä reklamaation ja sain englanniksi vastauksen minulle ei hyvitetä, kun systeemi hälyttää olen saanut hyvityksiä tavanomaista enemmän. Mitä ihmettä, vaikka tuote puuttuu ja saan n. 1kk vanhan elintarvikkeen?! Kaikki aiemmat reklamaatiot olleet aiheesta, kun ongelmia ollut teillä, esim. keväällä Salen tilaus varastettiin tai vietiin toiselle ihmiselle ja rahoja sai kysellä useasti takaisin ennen kuin maksettiin. Aspa jo alussa totesi toinen henkilö sai tilaukseni silloin keväällä.
Eihän se ole minun syy, jos teillä on ongelmia eli on ala-arvoista syyllistää siitä asiakasta, sen sijaan on suorastaan velvollisuus reklamoida, jos ei saa rahalle vastinetta. Sen sijaan rikotte kuluttajansuojalakia ja elintarvikelakia, kun ette hyvitä pilaantunutta elintarviketta, mikä on mikrobiologinen riski ruokamyrkytysvaaran vuoksi. Ja se, että tuote puuttuu on iso ongelma, kun sitä ei suostuta hyvittämään. Suosittelen tilaamaan Woltista, siellä asiakaspalvelu on ystävällistä ja ongelmia paljon vähemmän, ja jos niitä joskus on, kaikki hoidetaan reilusti hyvittäen. Odotan vielä hyvittävätkö tämän kirjoituksen jälkeen, ellei niin pitäähän tästä ilmoittaa kuluttajavirastoon ja ruokavirastoon. Elintarvikelaki 297/2021, 17 :
Elintarviketta, jossa on merkintä "viimeinen käyttöpäivä", ei saa myydä tai luovuttaa kuluttajalle kyseisen päivämäärän jälkeen, koska sen turvallisuutta ei voida enää taata.
Asiakaspalvelu jatkaa vastauksia englanniksi, hyvityksistä ei sanaakaan, pyytävät kuvia uudelleen juustosta heidän "palvelukokemuksen parantamiseksi" ja toinen kysyy jopa piruillakseen mistä tilauksesta on kyse, vaikka tilausnumero on otsikossa ja viestin alussa..
Kommentit (60)
Jatkuvista ongelmistasi huolimatta jatkat tilailla etkä vaihda toiseen toimittajaan?
Eikö uutisissa ollut keväällä kuluttajamies jo komensi niitä?
Mitä tästä opittiin? Älä tilaa sieltä enää!
Ei kyllä sinunkaan päätä järki pakota kun monet kerrat olet joutunut reklamoimaan ja silti käytät (ei-pakollista) palvelua.
Parmesaani vanhentunut kuukausi sitten? Siinä on taatusti jäljellä käyttöaikaa vielä monta kuukautta.
Mutta on toki huonoa businestä toimittaa asiakkaalle tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on jo mennyt, vaikka asialla ei olisikaan käytännön merkitystä.
Vierailija kirjoitti:

Ja yksi tuote puuttuu. Meni tosi hienosti Foodoralla!
Vierailija kirjoitti:
Parmesaani vanhentunut kuukausi sitten? Siinä on taatusti jäljellä käyttöaikaa vielä monta kuukautta.
Mutta on toki huonoa businestä toimittaa asiakkaalle tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on jo mennyt, vaikka asialla ei olisikaan käytännön merkitystä.
Rikkoohan se elintarvikelakia silti, et saa myydä asiakkaalle etäkaupassa viimeisen käyttöpäivän jälkeen olevia tuotteita.
No en tilaa miltään karvakäsitoimittajalta mitään, kun kaupassa pääsee käymään itsekin.
Moukkamaista, noihan mainostaa koko ajan alekoodei, mitkä ei ees toimi
Juustoissa ei ole ikinä käytettävä viimeistään -päivämäärää paitsi tuorejuustoissa kuten mozzarella. Niissä on merkintä parasta ennen, eli kyllä niitä voidaan myydä myös tuon päivämäärän mukaan, asiaa koskevan lainkin mukaan. Säästääksesi itseäsi enemmältä rääkymiseltä tulevaisuudessa, nosta se ahterisi penkistä ja käy itse kaupassa valitsemassa mieluiset elintarvikkeet. Saat samalla sitä paljon mainostettua arkiliikuntaa.
Viimeinen käyttöpäivä jälkeen olevia ei saa myydä, etäkaupassa ei saa myydä parasta ennen oleviakaan ilman erillistä ilmoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Juustoissa ei ole ikinä käytettävä viimeistään -päivämäärää paitsi tuorejuustoissa kuten mozzarella. Niissä on merkintä parasta ennen, eli kyllä niitä voidaan myydä myös tuon päivämäärän mukaan, asiaa koskevan lainkin mukaan. Säästääksesi itseäsi enemmältä rääkymiseltä tulevaisuudessa, nosta se ahterisi penkistä ja käy itse kaupassa valitsemassa mieluiset elintarvikkeet. Saat samalla sitä paljon mainostettua arkiliikuntaa.
Aika katkera olet, tuohan on ihan yleistä vuonna 2025 et tilataan robotilla tai esim. Woltilla kotiin ruokaostokset. Rahalla saa ja hevosella pääsee, toiset käyttää kaupassa käyntiin kuluvan ajan esim. luonnossa liikkumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parmesaani vanhentunut kuukausi sitten? Siinä on taatusti jäljellä käyttöaikaa vielä monta kuukautta.
Mutta on toki huonoa businestä toimittaa asiakkaalle tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on jo mennyt, vaikka asialla ei olisikaan käytännön merkitystä.
Rikkoohan se elintarvikelakia silti, et saa myydä asiakkaalle etäkaupassa viimeisen käyttöpäivän jälkeen olevia tuotteita.
Ei Ap:lla ollut ainuttakaan tuotetta, jossa olisi viimeinen käyttöpäivä ylittynyt. Kovissa juustoissa päivämäärä on aina parasta ennen. Mihin sinunkin lukutaitosi on kadonnut, vai onko sitä ollutkaan?
Eikö kaupat hoida sen keräily? Ainakin Woltilla on niin. Kokeilitko sinne reklamoida, että myyvät vanhentuneita tuotteita? Ite oisin sinne ekana sellaista yhteydessä.
On ne sikoja! Ap kkv:lle vaan ilmoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juustoissa ei ole ikinä käytettävä viimeistään -päivämäärää paitsi tuorejuustoissa kuten mozzarella. Niissä on merkintä parasta ennen, eli kyllä niitä voidaan myydä myös tuon päivämäärän mukaan, asiaa koskevan lainkin mukaan. Säästääksesi itseäsi enemmältä rääkymiseltä tulevaisuudessa, nosta se ahterisi penkistä ja käy itse kaupassa valitsemassa mieluiset elintarvikkeet. Saat samalla sitä paljon mainostettua arkiliikuntaa.
Aika katkera olet, tuohan on ihan yleistä vuonna 2025 et tilataan robotilla tai esim. Woltilla kotiin ruokaostokset. Rahalla saa ja hevosella pääsee, toiset käyttää kaupassa käyntiin kuluvan ajan esim. luonnossa liikkumiseen.
Et sitten ymmärtänyt yhtään mitään, niin kuin monelta palstalaiselta voi odottaakin. Suomeksi: Jos on pilkun päälle tarkka päivämääristä,, silloin on turha vänistä ja kitistä robottien tuomien elintarvikkeiden päivämääristä ja käydä itse valitsemassa ruokansa kaupoista paikan päältä. Tuossakaan ostoskorissa ei ollut ainoatakaan laittomasti myytyä elintarviketta.
Varmaan tekoäly vastaa noihin reklamaatioihin ja keskustelee inttäjien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kaupat hoida sen keräily? Ainakin Woltilla on niin. Kokeilitko sinne reklamoida, että myyvät vanhentuneita tuotteita? Ite oisin sinne ekana sellaista yhteydessä.
Ap tässä, kyllä on tehty reklamaatio suoraan kauppaan ja kuulemma piti Foodoralle tehdä se reklamaatio, kun käytetty heidän palvelua. Hyvityksestä vastaa siis Foodora, ei kauppa. Vaikka olisi inhimillinen erehdys, et voi myydä parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivä tuotteita "etänä" ja puuttuva tuote myös ongelma. Foodora ei näe tässä "virhettä", ei edes pahoitella. Ja englanniksi vastaavat, intialaisia nimiä.
Foodora siis huijaa ja toimii lain vastaisesti. Huh!