Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanhoista äideistä. Tällä palstalla näkökulma on aika vääristynyt.

02.04.2007 |


Täällä usein ihmetelläänn vanhoja äitejä, valtaosa kävijöistä on tehnyt lapset selvästi keskimääräistä suomalaista nuorempina ja täällä syntyy helposti käsitys, että neljän kympin tienoilla tai jopa yli 30-vuotiaana äidiksi tuleva olisi joku poikkeus. Oma todellisuuteni taas kertoo jotain ihan muuta ja tilastotkin tukevat ennemmin sitä todellisuutta.



Suomalainen ensisynnyttäjä todellakin on keskimäärin 28-vuotias, joten erittäin iso osa äideistä on esikoisensa synnyttäessään jo yli 30-vuotias, puhumattakaan sitten kuopuksen syntymisestä. Ja se näkyy. Meillä on 12-vuotias, jonka luokkakavereiden vanhempien keski-ikä on hyvinkin lähellä 50 vuotta, alle 40-vuotiaita vanhempia taitaa olla yhteensä 5 (minut mukaanluettuna) noin 40:stä tietämästäni. 3,5-vuotiaani harrastuksessa tapaamistani leikki-ikäisten vanhemmista olen myös kolmikymppisenä enemmän sieltä juniorikaartista, vanhempien keski-ikä on hyvinkin lähempänä neljää kuin kolmeakymmentä.



Todellisuus ei siis todellakaan vastaa sitä monien täällä maalailemaa kuvaa, että nelikymppisenä lapsia saavat ovat leikki-ikävaiheessa samaan aikaan, kun _kaikki_ muut jo tulevat isovanhemmiksi. Toki tämä varmasti osittain on elämänpiirikohtaista. Joissain suvuissa sukupolvierot ovat perinteisesti lyhyet, joissain pitkät. Ihmiset ystävät ja kaverit usein tulevat samanlaisista ympyröistä, moni hankkii kaverinsa kouluaikoina ja esimerkiksi pitkään kouluja käyyneet usein tekevät lapsensa myöhemmin kuin aikaisin työelämään käsiksi päässeet. Asuinaluekin tietysti vaikuttaa. Nuorina lapset tehneet asuvat usein ainakin lasten ollessa pieniä toisenlaisilla alueilla kuin ne, jotka ovat ensin ehkä kouluttautuneet pitkään, sitten olleet töissä ja vasta sitten hankkineet lapsia. Mutta silti tämän palstan keskimääräiset äidiksituloiät ovat todella kaukana reaalimaailman vastaavista.

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fletch:


täällä syntyy helposti käsitys, että neljän kympin tienoilla tai jopa yli 30-vuotiaana äidiksi tuleva olisi joku poikkeus. Oma todellisuuteni taas kertoo jotain ihan muuta ja tilastotkin tukevat ennemmin sitä todellisuutta.

tämän palstan keskimääräiset äidiksituloiät ovat todella kaukana reaalimaailman vastaavista.

Biologinen kello ei kuitenkaan tikitä yhtään hitaammin 2000-luvun länsimaissakaan, siksi biologisesti paras ikä lasten synnyttämiselle olisi edelleen n. 25 vuotta. Paras vaihe olisi siis saada lapset esim. 23-28-vuotiaana, mutta kuinka moni tähä pystyy? Aika harva :(

Vierailija
2/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

En myöskään pidä omaa äitiäni vanhana vaikka hän sai minut 33-vuotiaana. Omat lapseni siis syntyivät ikävuosia 30-36v.



Itse olin kuitenkin tuttavapiirissä melko nuori tullessani äidiksi. Useimmat pitkään opiskelleet tuttavani saivat lapsensa vieläkin myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta hedelmällisimmillämme toki olemme siinä 20-30 ikävuoden välillä. Onneksi kuitenkin suurimmalla osalla hedelämllinen ikä jatkuu pidempään ja vielä vanhempanakin raskautumiseen liittyvät hieman kohonneet riskit ovat terveydenhoitojärjestelmässämme kohtuullisen hyvin hallinnassa.

Vierailija:

Biologinen kello ei kuitenkaan tikitä yhtään hitaammin 2000-luvun länsimaissakaan, siksi biologisesti paras ikä lasten synnyttämiselle olisi edelleen n. 25 vuotta. Paras vaihe olisi siis saada lapset esim. 23-28-vuotiaana, mutta kuinka moni tähä pystyy? Aika harva :(

Vierailija
4/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vähän nuoremmista äideistä. Että jos on saanut lapsen alle 25v ei muka ole voinut ehtiä opiskella ja matkustella jne. Eli ei kai oikeasti ihmiset noin yksioikoisesti ajattele. Itse olen saanut lapsia sekä nuorempana että vähän vanhempana, enkä välttämättä sovi yhteen kaikkien stereotypioiden kanssa, niinkuin ei kukaan muukaan.

Vierailija
5/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

nuoria vanhempia.

Vierailija
6/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

matkustella paljon ja asua ulkomailla. Se on sitten ihan toinen asia, onko edes tarpeen. Sitä ennen on aivan hyvin ehtinyt hankkia lyhyemmän koulutuksen ja matkustella jonkin verran ja jos haluaa opiskella pidempään, niin on se mahdollista lapsen kanssakin. Samoin matkustelu onnistuu vallan mainiosti myöhemminkin, jos siihen intoa on.

Vierailija:


vähän nuoremmista äideistä. Että jos on saanut lapsen alle 25v ei muka ole voinut ehtiä opiskella ja matkustella jne. Eli ei kai oikeasti ihmiset noin yksioikoisesti ajattele. Itse olen saanut lapsia sekä nuorempana että vähän vanhempana, enkä välttämättä sovi yhteen kaikkien stereotypioiden kanssa, niinkuin ei kukaan muukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

yliopistotutkinnon, ollut koulutusta vastaavissa töissä pari vuotta, ja asunut ulkomailla ennen lasten syntymää. Ulkomailla olemme asuneet myös lapsien syntymän jälkeen. Ja pointtini tämän kertomisessa on juuri se, että ei toisen elämäntilanteesta voi mitään tietää joidenkin yleistyksien perusteella.



Olisinko ollut 5

Vierailija
8/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei paljoa kiinnostaisi 30-ruuhkavuosiin tehdä lapsia. Nyt saan yliopistotutkinnon näppärästi tehtyä, kun lapset siirtyivät kotihoidosta päiväkotiin ja ehdin puskea uraa vielä alle 30-vuotiaana alkuun:) Ja 40-vuotiaana sitten ihan uudet haasteet=)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Ei paljoa kiinnostaisi 30-ruuhkavuosiin tehdä lapsia. Nyt saan yliopistotutkinnon näppärästi tehtyä, kun lapset siirtyivät kotihoidosta päiväkotiin ja ehdin puskea uraa vielä alle 30-vuotiaana alkuun:) Ja 40-vuotiaana sitten ihan uudet haasteet=)

Kaikki eivät osaa hyödyntää elämän tarjoamia mahdollisuuksia. Minäkin olisin voinut tulla äidiksi jo useita vuosia sitten mutten uskaltanut (oma lapsuus huono jne.). Sen vuoksi esikoinen vasta " vanhana" , vaikka sama mies ollut jo iät ja ajat.

Vierailija
10/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyväksyntää " vanhoille" äideille? Mihin sitä tarvitaan? Mä olen saanut esikoiseni 25-vuotiaana, ja olin kyllä ehtinyt matkustella ja elää hurlumhei-meiningillä ihan tarpeeksi. Gradun tein lapsen hoidon sivussa. Musta henkilökohtaisesti tuntuu kummalliselta, että sitä nuoruutta ja vapautta pitää nykyään olla niin jumalattoman pitkään. Olin itse äidiksi tullessani täysin kypsänä perinteiseen opiskelijaelämään.



Mutta ei musta kolmekymppinen äiti mitenkään erityisen vanha ole. Sitten kun lähestytään neljääkymmentä, aletaan olla esikoisen äidiksi siinä iässä, että esim. raskauteen liittyvät riskit sekä sosiaaliset verkostotovat suppeammat (omat vanhemmat ikääntyvät jne) ja sitä myöten esim. äidin väsymys jne voi olla kovempaa. Sopeutuminen elämiseen lapsen kanssa voi olla myös vaikeampaa kuin henkisesti joustavalla parikymppisellä. Mutta jokainen tekee omat valintansa elämässä, enkä minä ole kenenkään tuomari. Jos ihminen kokee itsensä valmiiksi vasta myöhemmällä iällä, tai olosuhteet lapsen hankkimiseen ovat vasta silloin sopivat, tottakai silloin sitten hankitaan se lapsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Ei paljoa kiinnostaisi 30-ruuhkavuosiin tehdä lapsia. Nyt saan yliopistotutkinnon näppärästi tehtyä, kun lapset siirtyivät kotihoidosta päiväkotiin ja ehdin puskea uraa vielä alle 30-vuotiaana alkuun:) Ja 40-vuotiaana sitten ihan uudet haasteet=)

Siihen, että lasten takia moni alkaa siinä vaiheessa maksaa isompaa asuntoa jne, mikä vaatii taas panostamista työhön.

Vierailija
12/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin ehtinyt olla 3.5 vuotta naimisissa, asua ulkomailla 2 vuotta ja suorittaa lukion loppuun. Nyt olen 26-vuotias, opiskelen AMK:ssa ja yliopistossa samanaikaisesti ja esikoinen menee tänä vuonna esikouluun, kuopus 2 vuoden päästä. Kotona olin lasten kanssa ekat vuodet, toinen oli vähän päälle 4-vuotias ja toinen hippusen alta 3-vuotias päivähoitouransa alussa. Olen ehtinyt olla vakituisissa töissäkin. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Edesmennyt isoäitini sai esikoisensa 26-vuotiaana. Oli vuosi 1936. Synnytys oli erittäin rankka ja pitkä. Lääkäri totesi, että " eipä ihme, että on näin vaikea synnytys, kun te olette jo noin vanha synnyttäjä" .



Minä sain esikoisen 32-vuotiaana, enkä todellakaan pitänyt itseäni vanhana.

Vierailija
14/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta miksi Fletchin mielestä on selvää, että kaikkien pitäisi kamalasti matkustella?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samassa suhteessa pitenee lapsenhankintaikä. Nykyisin reilusti yli nelikymppiset voivat vielä hyvinkin hankkia lapsia. Nykyisin ei seitsemänkymppinen ole vielä vanhus.

Vierailija
16/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sellaista mittaria ole olemassakaan.

Vierailija
17/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet siis tullut ylioppilaaksi viimeistään 18v, päässyt heti yliopistoon, suorittanut tutkinnon n. 2 vuodessa, ollut pari vuotta koulutusta vastaavissa töissä ja ehtinyt jo ulkomaillekin ennen lasten syntymää (jos kaksi lasta niin min 18kk). Aika tiukka tahti, minkä tutkinnon voi lukea 2 vuodessa? HUK? Mutta ei sillä vielä ammattiin päästä. Tosi hienosti 24v:ltä!

Vierailija
18/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Olet siis tullut ylioppilaaksi viimeistään 18v, päässyt heti yliopistoon, suorittanut tutkinnon n. 2 vuodessa, ollut pari vuotta koulutusta vastaavissa töissä ja ehtinyt jo ulkomaillekin ennen lasten syntymää (jos kaksi lasta niin min 18kk). Aika tiukka tahti, minkä tutkinnon voi lukea 2 vuodessa? HUK? Mutta ei sillä vielä ammattiin päästä. Tosi hienosti 24v:ltä!

Itse en ihmettele tuon kasin yhtälössä muuta kuin ulkomailla asumista ennen lapsen syntymää, ellei se sitten tapahtunut opiskeluaikana niin, että on ollut vaihdossa. Työssä voi käydä opintojen ohellakin, sitä en epäile yhtään.

Itse valmistuin TKK:lta 23-vuotiaana, vaikka olin toisesta vuodesta alkaen kokopäivätyössä. Ja esikoisemme syntyi, kun olin 25v ja vakituisessa työpaikassa DI:nä. Jäin äitiyslomalle suoraan 2-vuotiselta ulkomaankomennukselta. Nyt 30-vuotiaana meillä on jo kaksi lasta, kohta ikioma omakotitalo ja silti paljon maailmaakin nähtynä :) Eli ei tosiaan voi iän perusteella lyödä leimoja...

Vierailija
19/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin sain tutkinnon valmiiksi viidessä vuodessa (dippatyö venyi) polilta ja olin siis juuri ja juuri 24v silloin. Ennemmin ihmettelen, mikä ihme maksaa, missä on pakko opiskella pidempään kuin 25-vuotiaaksi esim.? Ellei sitten ole surkimus eikä pääse sisään ajoissa minnekään ;) Mutta ihan oikeasti, mihin kaikki aika keskiverto-opiskelijalla menee?! Jotkut poikkeusalat (esim. arkkitehtiopiskelijat) ymmärrän, mutta en päälinjaa... Eli hyvin ehtii valmistua ja silti olla nuori äiti/isä! Ja voihan ne lapset tehdä vaikka opiskeluaikanakin jo :)

Vierailija
20/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

TKK:lta on mahdollista valmistua neljässä vuodessa, jos on älyä ja motivaatiota tarpeeksi. Samoin lähes kaikkialta muualta, paitsi on poikkeuksia. Ja ne poikkeukset ei perustu opiskelun vaikeuteen vaan puhtaasti hitauteen... esim. kurssitarjotin on onnettomasti tehty ja laadun sijaan panostetaan määrään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme viisi