Mies viestittelee naispuoliselle työkaverilleen
Mieheni alkanut viestitellä työjutuista naispuoliselle työkaverilleen. Tuo nainen osaa joitain työjuttuja paremmin, kuin mieheni ja siksi miehen pitää häneltä kysyä asioita. Tuntuu, että mies valehtelee sillä hankala uskoa, ettei joitain juttuja osaisi tehdä ilman tuota naista. Alkaa ärsyttää, kun kuulen että taas pitää jotain juttua varmistella naiselta.
Hävettää myöntää, mutta olen mustasukkainen. Voinko kieltää viestittelyn? Mies pystyisi kysyä omalta esimieheltään nuo samat asiat. Miehen mielestä ylireagoin.
Kommentit (36)
Ei, et voi kieltää viestittelyjä. Kyllä, ylireagoit.
Saatat kärsiä sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Siinä vaiheessa, kun työasioissa ei saisi olla yhteydessä, koska työkaveri on sukupuolta X, liikutaan jo aika erikoisissa sfääreissä.
No entä jos se esimieskin olisi nainen niin mitä sitten, kieltäisit koko työn teon vai? Jos nyt sulle kuitenkin rehellisesti kertoo kenen kanssa viestittelee ja miksi niin sen pitäisi riittää, jos ei, niin elä yksin, ei tarvitse olla mustasukkainen kenestäkään.
Minulla on miespuolinen työkaveri, jonka kanssa käydään melkein päivittäin työasioita yhdessä läpi. Sellaista sparrailua ja avustamista. Ihan normaalia työkaveruutta
Riippuu siitä, viestitteleekö työajalla etätöitä tehdessään vai iltaisin vapaa-ajalla. Joskus voi viestitellä vapaallakin, mutta kovin tiheä kirjoittelu kertoo muusta kuin pelkästä työn teosta.
Onhan näitä osaamattomia, mutta myös tikusta asiaa -miehiä. Yhteydenpitoa et kuitenkaan voi kieltää ja vaikka kiellätkin ei sillä ole mitään merkitystä. Kaikkea tullut nähtyä ja koettua miesvaltasella alalla. Järkevintä on vain luottaa, koska sillä ei ainakaan itse suhdettaan pilaa.
Mies ollut työpaikassa kauemmin kuin tuo nainen. Eipä tarvinnut ennen naisen tuloa mitään asioita varmistella keneltäkään, en käsitä että miksi nyt pitää. Työpaikalla asiat siis muuttuvat jatkuvasti, mutta niin on ollut aikaisemminkin. Olen jopa kysynyt mieheltä että onko hänellä jotain muistiongelmia kun ei meinaa mennä perehdytykset enää perille. Ja tuo kysely alkanut noin pari kuukautta sitten vasta eli on pystynyt tekemään itsenäisesti työtä siihen asti. Mies hermostuu kun asiasta kysyn. Mies oli kaiketi avoimen negatiivinen tuota naista kohtaan silloin kun hän työpaikalle tuli mutta nyt on asenne muuttunut täysin.
Onko hän aina kysellyt vai onko tämä tullut nyt vasta? Jos kerran voi kysyä esimieheltään, miksi ei kysy häneltä? Toki voi olla mustasukkaisuutta taholtasi tai sitten aistit että nyt ei joku asia ole kohdillaan.
Mies on kiinnostunut työkaverista romanttisesti. Ei kannata uskoa näitä palstan sinisilmäisiä hölmöjä. Ei aikuista miestä kuitenkaan oikein voi kieltääkään. Kannattaa varautua tulevaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei, et voi kieltää viestittelyjä. Kyllä, ylireagoit.
Saatat kärsiä sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Siinä vaiheessa, kun työasioissa ei saisi olla yhteydessä, koska työkaveri on sukupuolta X, liikutaan jo aika erikoisissa sfääreissä.
Ei liikuta.
Ex oli kiinnostunut nätistä naapurista, toki vaan ystävänä.
Pitkä ja varsin onnellinen parisuhde.
Minä jäin.
Pettäminen alkaa usein hyvin pienestä.
Ap:n on syytä olla varuillaan.
Minulla on nyt uusi kumppani, ex ei kelvannut sille naapurille.
Iltaisin viestittelee ja lisäksi mies saattaa lähettää työpäivän aikana naiselle viestiä. Viestittely ei kuitenkaan ole jokapäiväistä välttämättä, joskus saattaa olla viikon tauko.
Olen nähnyt nuo viestit. Nainen on asiallinen ja pysyy pelkästään työasioissa. Mies käyttää hymiöitä ja heittää joitain muka hauskoja vitsejä viesteihin. Ensin kyseli pelkkiä ohjeita mutta nyt on alkanut kysellä sitä että nainen näyttäisi ihan kädestä pitäen joitain juttuja. Ja jos joitain näyttömisiä ollut niin mies on saattanut saman päivän iltana viestailla että "kiitos, osasit kyllä hyvin näyttää...". Ärsyttää, tuntuu että mies keksii tikusta asiaa eikä tuo ystävällinen nainen tajua sitä.
95% varmuudella täysin keksitty koko tarina.
Tekstikin vaikuttaa nuoren miehen kirjoittamalta.
Vierailija kirjoitti:
Iltaisin viestittelee ja lisäksi mies saattaa lähettää työpäivän aikana naiselle viestiä. Viestittely ei kuitenkaan ole jokapäiväistä välttämättä, joskus saattaa olla viikon tauko.
Olen nähnyt nuo viestit. Nainen on asiallinen ja pysyy pelkästään työasioissa. Mies käyttää hymiöitä ja heittää joitain muka hauskoja vitsejä viesteihin. Ensin kyseli pelkkiä ohjeita mutta nyt on alkanut kysellä sitä että nainen näyttäisi ihan kädestä pitäen joitain juttuja. Ja jos joitain näyttömisiä ollut niin mies on saattanut saman päivän iltana viestailla että "kiitos, osasit kyllä hyvin näyttää...". Ärsyttää, tuntuu että mies keksii tikusta asiaa eikä tuo ystävällinen nainen tajua sitä.
Selkeä kiinnostus naista kohtaan kyllä ikävä kyllä.
Onko sun mies jotenkin muuten muuttunut? Mä epäilin kerran että mies oli ihastunut naispuoliseen työkaveriinsa, ja en siis epäillyt suhdetta. Kielsi ihastumisen jyrkästi, mutta hänen käytöksensä mua kohtaan oli muuttunut paljon ja hän puhui tuosta toisesta naisesta jotenkin tosi arvostavasti tavalla, jolla ei työkavereista puhuta.
Totta kai hän kielsi minkäänlaiset ihastumiset ja annoin asian olla. Meidän välit oli tosi huonot muutenkin ja harkitsin eroa. No, ei erottu vaan saatiin sovittua asiat. Kuulin monta vuotta myohemmin että olivat flirttailleet, viettäneet paljon aikaa yhdessä työmatkoilla, luoneet henkisen yhteyden ja lopulta nainen oli ehdottanut seksiä miehelleni. Vaikka mieheni väittää edelleen kiven kovaan ettei ollut koskaan romanttisesti tai seksuaalisesti kiinnostunut tuosta naisesta, koen että vaistosin silti jotain olleen meneillä.
Kyllähän jokainen työkavereiden kanssa juttelee, mutta jos se on mielestäsi liiallista ja huomaat muutoksia miehessäsi, voit hyvin olla oikeassa että jotain on meneillään.
Mieheni on luovalla alalla, ei mikään perus toimistotyö. Soittelevat ja viestittelevät tiheästi kollegojen kanssa ympäri Suomen. Ei tuossa ole minusta mitään omituista. Juttelevat kuulumisia, käyvät läpi eri projekteja, verkostoituvat ja ihan rehellisesti myös juoruilevat. Joskus voi vierähtää tunti-pari puhelimessa ja kuuntelen sivukorvalla hölötystä ilta-aikaan, jos jaksan. Kaikesta yhteydenpidosta en ole edes tietoinen ja mitä se minulle kuuluisikaan. En ole koskaan 10 vuoden suhteen aikana kokenut tuota ongelmaksi, oli luurin päässä kuka tahansa. Joskus keskeytän puhelun, jos tunnistan että nyt on se kollega, joka puhuu marstonpuheluita ja meillä on perheen kesken muuta ohjelmaa. Mutta kai nyt ihmisellä saa ihmissuhteita olla. Kannattaa miettiä, mistä omat mustasukkaisuuden tunteet kumpuavat. Onko sinulla/teillä asiat suhteessanne hyvin, kun tarvii olla epävarma? Olen minäkin joskus mustasukkainen, mutta ei kai pelkästä viestittelystä kannata hermostua?
Vierailija kirjoitti:
Iltaisin viestittelee ja lisäksi mies saattaa lähettää työpäivän aikana naiselle viestiä. Viestittely ei kuitenkaan ole jokapäiväistä välttämättä, joskus saattaa olla viikon tauko.
Olen nähnyt nuo viestit. Nainen on asiallinen ja pysyy pelkästään työasioissa. Mies käyttää hymiöitä ja heittää joitain muka hauskoja vitsejä viesteihin. Ensin kyseli pelkkiä ohjeita mutta nyt on alkanut kysellä sitä että nainen näyttäisi ihan kädestä pitäen joitain juttuja. Ja jos joitain näyttömisiä ollut niin mies on saattanut saman päivän iltana viestailla että "kiitos, osasit kyllä hyvin näyttää...". Ärsyttää, tuntuu että mies keksii tikusta asiaa eikä tuo ystävällinen nainen tajua sitä.
Miksi sinä olet nähnyt toisten ihmisten väliset työviestit? Ellet ole samassa työpaikassa tai kyse miehesi firmasta, sinulla ei pitäisi olla mitään asiaa toisten työviestien urkkimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Iltaisin viestittelee ja lisäksi mies saattaa lähettää työpäivän aikana naiselle viestiä. Viestittely ei kuitenkaan ole jokapäiväistä välttämättä, joskus saattaa olla viikon tauko.
Olen nähnyt nuo viestit. Nainen on asiallinen ja pysyy pelkästään työasioissa. Mies käyttää hymiöitä ja heittää joitain muka hauskoja vitsejä viesteihin. Ensin kyseli pelkkiä ohjeita mutta nyt on alkanut kysellä sitä että nainen näyttäisi ihan kädestä pitäen joitain juttuja. Ja jos joitain näyttömisiä ollut niin mies on saattanut saman päivän iltana viestailla että "kiitos, osasit kyllä hyvin näyttää...". Ärsyttää, tuntuu että mies keksii tikusta asiaa eikä tuo ystävällinen nainen tajua sitä.
Ei hätää. Nainen pitää äijääsi nolona ääliönä, ja suosittelee tälle potkuja heti tilaisuuden tullen.
Vierailija kirjoitti:
Mies ollut työpaikassa kauemmin kuin tuo nainen. Eipä tarvinnut ennen naisen tuloa mitään asioita varmistella keneltäkään, en käsitä että miksi nyt pitää. Työpaikalla asiat siis muuttuvat jatkuvasti, mutta niin on ollut aikaisemminkin. Olen jopa kysynyt mieheltä että onko hänellä jotain muistiongelmia kun ei meinaa mennä perehdytykset enää perille. Ja tuo kysely alkanut noin pari kuukautta sitten vasta eli on pystynyt tekemään itsenäisesti työtä siihen asti. Mies hermostuu kun asiasta kysyn. Mies oli kaiketi avoimen negatiivinen tuota naista kohtaan silloin kun hän työpaikalle tuli mutta nyt on asenne muuttunut täysin.
Sä oot jo näköjään päättänyt että mies pettää kun ei enää mieheltä vaaditut vastauksetkaan riitä. Olen itse elänyt kumppanin kanssa joka kuvitteli näkevänsä pettämistä joka paikassa. Kerran talvella liukastuin jäällä kun olin matkalla töihin. Farkut pysyi polvista ehjinä mutta polvet oli mustelmilla ja iho hankautunut rikki joten mies sitten päätti että olen ollut nussimassa jonkun miehen kanssa koko päivän. Mitä sä tälläiselle sekopäälle voit sanoa kun selittelyt vaan pahentaa tilannetta? Joo, se suhde loppui kyllä hyvin pian.
Vierailija kirjoitti:
Iltaisin viestittelee ja lisäksi mies saattaa lähettää työpäivän aikana naiselle viestiä. Viestittely ei kuitenkaan ole jokapäiväistä välttämättä, joskus saattaa olla viikon tauko.
Olen nähnyt nuo viestit. Nainen on asiallinen ja pysyy pelkästään työasioissa. Mies käyttää hymiöitä ja heittää joitain muka hauskoja vitsejä viesteihin. Ensin kyseli pelkkiä ohjeita mutta nyt on alkanut kysellä sitä että nainen näyttäisi ihan kädestä pitäen joitain juttuja. Ja jos joitain näyttömisiä ollut niin mies on saattanut saman päivän iltana viestailla että "kiitos, osasit kyllä hyvin näyttää...". Ärsyttää, tuntuu että mies keksii tikusta asiaa eikä tuo ystävällinen nainen tajua sitä.
Tottakai se nainenkin tajuaa. Nämä on todella hankalia tilanteita, kun on työkaverista kyse. Pakko olla vain ystävällinen ja vastailla asiallisesti ihan pöljiinkin kysymyksiin. Toki voihan sillä naisellakin olla orastavaa kiinnostusta. Itselläni on ollut kaksi työpaikkaromanssia ja kumpikin alkoi tikusta asiaa -tavalla.
Hieman mietityttää kuinka huono miehesi sitten on siinä työssä jos jatkuvasti pitää kysyä. Kysy kuiten ohimennen mitä kysyy siltä naiselta, jos se kotona niitä kyselee. Saat kuulla kyseleekö järkeviä vai sellaisia mitkä nyt herranlertsi pitäs osata hänen koulutuksella/kokemuksella,vai kyseleekö samat kysymykset useammin ( kun ei muista mitä " kysyi" kaks viikkoa sitten) ja kysyy muka sitä samaa taas. Sit voit jo kysyä mieheltä kuinka huono se oikein on työssään kun ei kerralla mene jakeluun kyselyt vai onko jotain muuta vilunkipeliä?