Miksi monet hankkii koiran sitten kun lapsien kanssa alkaa helpottamaan?

Me otettiin eka koira jo ennen lapsia. Kun lapset oli 3, koiralla teetettiin pennut, joista yksi jäi meille. Muutaman vuoden päästä meille tuli kolmas koira. Sitten silläkin teetettiin pennut,  joista meille jäi kaksi (toinen oli tyttären oma), joten meillä oli parhaimmillaan 5 koiraa. Ihanaa aikaa!

Lasten aikuistuttua meillä oli edelleen koira. Koronan jälkeen, kun jouduimme vanhuskoiran lopetuttamaan, olimme reilun vuoden ilman koiraa, ja se oli aivan kamalaa. Sitten saimme vihdoin taas oman mussukan, elämä on taas hyvää!

Vierailija kirjoitti:

Itse odotan innolla että lapsi vähän vielä kasvaa, että voin vihdoin ottaa taas koiran.

Kaikki ihmiset katsos eivät ole samanlaisia, kuin sinä. 

Et sinäkään kertonut varsinaista syytä koiran ottamiseen.

No minulla on ollut kyllä koira koko aikuisikäni ja nyt just otettiin uusi, vaikka nuorin lapsi täytti 18. 

 

Rakastan ulkoilua ja tykkään koirista, joten siksi.

koska tarvitsevat jotain mikä pitää parisuhdetta kasassa koska suurin osa haluaa erota jossain vaiheessa

Vierailija kirjoitti:

Koira on hyvä henkireikä. Irtiotto kotoa, missä kuitenkin haluaa olla ja on suurimman osan aikaa. Koira menee tietyssä määrin siinä missä lapsetkin ja on niille hieno kaveri. Koiralta voi oppia paljon.

Kaikki ei ajattele niin, että onni on sitä, että pääsee elämästä mahdollisimman helpolla. On kiva tehdä kaikkea vaihdellen.

Minulla on 2 lasta 10 vuoden ikäerolla. Tulin äidiksi 18-vuotiaana lama-aikana vaikeaan suhteeseen. Hoidin perhettä 30 vuotta. Nuoremman isä lähti shokkieron siivittämänä, kun lapsi muutti kotoa. Olen hoitanut asiani hyvin, mutten ottaisi lemmikkiä, kun elämässä on jatkuva muutos meneillään.

Kenellä ikinä on lapsia ja ihmissuhteita, ei pääse mistään helpolla. Elämässä on vähemmän helppoja asioita muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Ja mikähän siinä asiassa on sinun ongelma? Vai tykkäätsä jotta VAIN sinun tapasi elää on oikea. Haloo pahvi, älä ota ongelmaa asiasta joka ei todellakaan kuulu sinulle pätkän vertaa. Ota nyt lääkkeesi ja rauhoitu. 

Kiitos samoin. 

Eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse odotan innolla että lapsi vähän vielä kasvaa, että voin vihdoin ottaa taas koiran.

Kaikki ihmiset katsos eivät ole samanlaisia, kuin sinä. 

Et sinäkään kertonut varsinaista syytä koiran ottamiseen.

No se että pidän koirista ja niiden kanssa ulkoilusta. 

Mä olen neljäkymmentä ja mulla on pieni lapsi. Olen jo suunnitellut, että ostan itselleni 50-vuotislahjaksi afgaaninvinttikoiran, koska ne ei nyt vaan sovi tähän elämänvaiheeseen. Niiden turkinhoitoon täytyy panostaa, ne vaatii paljon liikuntaa eikä lapset voi ulkoiluttaa niitä, koska niillä on metsästysvietti ja voimaa. Olisi eläinrääkkäystä hankkia sellainen perheeseen, jossa on pieni lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koira on hyvä henkireikä. Irtiotto kotoa, missä kuitenkin haluaa olla ja on suurimman osan aikaa. Koira menee tietyssä määrin siinä missä lapsetkin ja on niille hieno kaveri. Koiralta voi oppia paljon.

Kaikki ei ajattele niin, että onni on sitä, että pääsee elämästä mahdollisimman helpolla. On kiva tehdä kaikkea vaihdellen.

Minulla on 2 lasta 10 vuoden ikäerolla. Tulin äidiksi 18-vuotiaana lama-aikana vaikeaan suhteeseen. Hoidin perhettä 30 vuotta. Nuoremman isä lähti shokkieron siivittämänä, kun lapsi muutti kotoa. Olen hoitanut asiani hyvin, mutten ottaisi lemmikkiä, kun elämässä on jatkuva muutos meneillään.

Kenellä ikinä on lapsia ja ihmissuhteita, ei pääse mistään helpolla. Elämässä on vähemmän helppoja asioita muutenkin. 

Kaikki ei elä elämäänsä siten, että ne pääsisi mahdollisimman helpolla. Mä haluan harrastaa, tehdä asioita ja saavuttaa tavoitteita, koska muuten musta tuntuu, että elämä on mennyt hukkaan. Mä olen varmaan ulkopuolisten mielestä vähän sellainen suorittajaihminen, kun mulla on kokopäivätyö, opiskelupaikka, pieni lapsi, siisti koti ja harrastuksia, mutta mä en tee niitä asioita sen takia, että "suorittaisin" elämää, vaan sen takia, että mä haluan tehdä niitä asioita elämässäni. Olen kokeillut sitä, että makaan kotona telkkarin tai koneen edessä, ja se oli vaan masentavaa. Mutta ihmiset on erilaisia, ja jos joku on onnellinen telkkarin ääressä, niin se on kiva, että se ihminen on löytänyt itselleen mielekästä tekemistä. Se ei ole multa pois.

Ihan sama mulle olisi muuten mutta kun se vaimon hommaama koira jäi sitten kokonaan minun hoidettavaksi. Kun hän ei jaksa, on kiire ja työ ja milloin mitäkin. Niin olisi minullakin.