Miten psyykata itsensä ihastumaan/rakastumaan sellaisiin miehiin, joihin ei tunne vetovoimaa?

Mikä pakko sun on mies saada, ole nyt tyytyväinen sinkkunainen kun naisethan niin viihtyy sinkkuna onnellisina.

Jos tietää toistavansa itselleen haitallista käyttäytymismallia niin kannattaisiko oikeasti hakea siihen jotain apua??

Nämä on aika syvällä ihmisessä ja eroon pääsee harvoin omin neuvoin.

Mutta hyvin oot jo matkalla parempaa kun tiedostat tämän. 

Trauma on sitä, että hakkaa päätään seinään ja odottaa erilaista lopputulosta haitallisesta toiminnasta. Siihen jää koukkuun, jos ei paranna päätään ennen kuin kumauttaa sen uudelleen. Vetovoimaa syntyy riittävän samankaltaisten välille, ehkä sitä miestä kannattaisi etsiä niistä uskiksista eikä omia kotioloja muistuttavista piireistä.

Terapiaan käsittelemään lapsuudentraumat. Ihminen hakeutuu sitä kohti, joka tuntuu tutulta. Epävakaissa oloissa kasvaneella, se tuttuus tulee valitettavasti siitä samasta paskasta, jota joutui lapsena sietämään.

Jossain vaiheessa asiaa käsiteltyään sitä sitten ymmärtää, että ansaitsee hyvää kohtelua. Silloin ei enää viehäty niistä epävakaista mulkeroista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä neuvoisin, että kannattaa jatkaa tapailua, vaikka mies tuntuukin vain kaverilta. Ei romanttisten tunteiden tunteminen ole välttämätäntä parisuhteeseen. Parisuhteessa voi olla, vaikka ei tulisikaan syvempiä romanttisia tunteita tai jos seurustelukumppani tuntuu vain kaverilta.

 

No silloinhan tämä ei ole parisuhde vaan kaverisuhde. 

Sellaisiksi lähes kaikki suhteet lopulta menee. Eikä se ole huono juttu.

Alkuihastus on lyhytaikaista. 

Vierailija kirjoitti:

Tapailet ja odottelet sitä kemiaa. Väkisin ei kannata yrittää.

Kyllä se sieltä löytyy.  Mutta ei tollojen kanssa

Naisille kelpaa vain jännät

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itse sanoisin, että jatkossa jos vielä alat seurustella sellaisen miehen kanssa, joka on ihan idiootti tai muuten tyhmä, niin älä tule minulle valittamaan, varsinkin jos tarjolla olisi ollut joku kiva ja kunnolinen mies.

Ihminen ei voi itse päättää mitä tuntee ja ketä kohtaan. Sen voi päättää ettei enää lähde suhteeseen idioottien kanssa, mutta ei voi päättää että ihastuu siihen kivaan ja kunnolliseen mieheen. Eikä ilman ihastumista ole järkeä olla suhteessa.

Mielestöni rakkaus ei vaan tule väkisin vääntämällä. Rakkaus kun ei ole paskaa vaan aivokemiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Naisille kelpaa vain jännät

Liibalaa lässynlää

jos muistelen mun edesmennyttä miesserkkuani, joka kuoli alkoholiin, niin hänen kaikki pitkäaikaiset naiskumppanit olivat ihan samanlaisia hyysääjiä. Mietin, että mistä hän oikein löytää aina samanlaisia naisia? Yksi näistä kumppaneista oli itse alkoholisti-isän tytär.

Hänen kannattaisi mennä terapiaan selvittämään tuo toistuva ongelmakuvio.

Vierailija kirjoitti:

Mielestöni rakkaus ei vaan tule väkisin vääntämällä. Rakkaus kun ei ole paskaa vaan aivokemiaa. 

Rakkaus ainoastaan paskaan on ongelmallista ja syytä selvittää terapiassa.

Ei kannata tyytyä. Naisen kannattaa hankkia lapsi vaikka yksin. +40 vuotiaana tarjontaa riittää taas, kun 50% ovat vapautuneet toiselle kierrokselle.

Se on valitettavaa että ns. trauma-aivot tuntee vetoa sairaaseen henkilökemiaan ja huonoon dynamiikkaan. Itse en lähtis "psyykkailemaan", ellei oikeasti ole sitä ihmistyyyppiä jolle on ihan OK sellainen järkiliitto jossa molemmat hyötyy jotain muuta kuin romanttista tyydytystä.

Puhun tässä kokemusasiantuntijana, ja viimeaikaisella varsin kyseenalaisella sarjadeittihistorialla voin sanoa että ne hyvät miehet jää nyt paremmille tytöille poimittavaksi. Vaikka ei huvittais jatkaa yksin tässä koko loppuelämää niin se tuntuu realistisemmalta kun en jaksa enää mitään "ihanan mielenkiintoisia" psykonarskuja, sosiopaatteja, sitoutumiskammoisia, päihdeongelmaisia, peliriippuuvaisia, naistennaurattajia, aikuisvauvoja jne jne jne. Se energiamäärä joka menee sellaisten suhteiden pohtimiseen on niin valtava että sen vois tästä lähin suunnata vaikka teoreettisen fysiikan opiskeluun, tai minigolfin suosion palauttamiseen.

Kun on käynyt omat kipeydet/kaltoinkohtelut ym. terapiassa ja surrut ne pois, niin sitten alkaa kiinnostaa ne hyvät tyypit. Surun jälkeen tulee tilaa ilolle ja silloin tuntee vetoa niihin, joiden kanssa jaetaan iloa. Pelkkä älyllinen tajuaminen on alku vasta ja sen kipeyden ja surun kokeminen on pelottavaa, mutta se on tie terveellisempään elämään. Kokemusta on.

Ottamatta kantaa aloituksessa kuvattuun yksittäistapaukseen uskon, että itseään voi kehittää avoimemmaksi sen suhteen, millaista kumppania pitää viehättävänä. Kauneusihanteet, kuten se, minkä painoista naisia pidetään viehättävänä, vaihtelee kulttuureittain. Kyse on siis opitusta tavasta, ei synnynnäisestä ominaisuudesta. Omalla kohdallani olen tullut avoimemmaksi kumppanin pituuden suhteen. Nuorena toivoin pitkää kumppania ja koin, etten tunne vetoa lyhyitä miehiä kohtaan. Iän myötä ulkonäkö kumppanin valinnassa alkoi kuitenkin menettää merkitystään ja muut ominaisuudet tulivat kumppanin valinnassa tärkeämmiksi. Kun aloin kiinnittää huomiota myös lyhyempiin miehiin, menetti pituus vähitellen kokonaan merkityksensä. Nykyinen puolisoni, aviomieheni, on 165 cm pitkä. 

Vinkiksi siihen, miten itseään voi pyrkiä muuttamaan, antaisin sen, että keskittyy tietoisesti huomaamaan positiivisia esimerkkejä halutusta ilmiöstä ympärillään. Esimerkiksi somen algoritmeja on helppo kouluttaa tarjoamaan tietynlaista sisältöä. 

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa aloituksessa kuvattuun yksittäistapaukseen uskon, että itseään voi kehittää avoimemmaksi sen suhteen, millaista kumppania pitää viehättävänä. Kauneusihanteet, kuten se, minkä painoista naisia pidetään viehättävänä, vaihtelee kulttuureittain. Kyse on siis opitusta tavasta, ei synnynnäisestä ominaisuudesta. Omalla kohdallani olen tullut avoimemmaksi kumppanin pituuden suhteen. Nuorena toivoin pitkää kumppania ja koin, etten tunne vetoa lyhyitä miehiä kohtaan. Iän myötä ulkonäkö kumppanin valinnassa alkoi kuitenkin menettää merkitystään ja muut ominaisuudet tulivat kumppanin valinnassa tärkeämmiksi. Kun aloin kiinnittää huomiota myös lyhyempiin miehiin, menetti pituus vähitellen kokonaan merkityksensä. Nykyinen puolisoni, aviomieheni, on 165 cm pitkä. 

Vinkiksi siihen, miten itseään voi pyrkiä muuttamaan, antaisin sen, että keskittyy tietoisesti huomaamaan positiivisia esimerkkejä halutusta ilmiöstä ympär

hyvä analyysi.

Hyvän miehen löytämisessä voi mennä niin monella tavalla mönkään. Yksi vaikutti kunnolliselta, mutta se oli etäsuhde ja pikemminkin ystävyys ja mies ei koskaan tehnyt aloitetta. Hän olikin kiinnostunut miehistä. Yksi oli aika jännä, mutta rehti. Hän kolahti oikein todella, mutta tietoisesti jätin hänet. Seuraavan piti olla samanhenkinen kuin minä ja kunnollinen vielä. Mutta ei, kaikki oli harhaa ja siinä kävi huonosti. Hänen kohdallaan mikään ei ollut sitä miltä aluksi näytti. En ollut osannut odottaa vetovoimaa, jota olikin sitten yllättäen tosi voimakkaasti. Sitä seuraavan kanssa laitoin lopulta hynttyyt yhteen, koska oli luotettava ja oli vetovoimaa. Paitsi että se vetovoima loppui hyvin nopeasti. Luotettavuus on kuitenkin varmempi perusta elämälle kuin pelkkä vetovoima.

Itse en pystyisi mitenkään päin psyykkaamaan itseäni olemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka olisi omasta mielestäni suorastaan vastenmielinen fyysisesti. En tiedä pystyykö sellaiseen kukaan.