Lue keskustelun säännöt.
Lapseni on kuollut
Kommentit (52)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluatko kertoa lisää?
Elämä tuntuu usein merkitsemättömältä
Ap
Niin minunkin. Kyllä kirkko auttoi hautajaisissa.
Sinulla on varmasti suuri kipu, suru ja ikävä häntä...
Rakkaus on ikuista. Henkesi ja sydämesi kautta olet hänen kanssaan yhdessä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin minunkin. Kyllä kirkko auttoi hautajaisissa.
Sama täällä, mutta kirkkoa tai uskontoja ei sotkettu meidän viattoman tyttäremme hautajaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äärimmäisen surun kohdatessaan tuntuu, ettei siitä selviä koskaan. Joskus ei ihan täysin selviäkään, eikä kaipaus hellitä... On vain hengitettävä hetki kerrallaan.
Luota siihen, että lapsesi on Jumalan luona Turvassa, ja että vielä näette jälleen, kun aikaa on kulunut.
Jos jokainen aamu tuntuu olevan ilman merkitystä, juttele hänelle. Tai kirjoita kirje. Soita hänen lempimusiikkiaan tai laula hänelle. Ota hänet syliisi ajatuksissasi. Käy hänelle tärkeissä paikoissa. Sinä saat olla hänen lähellään yhä, vaikka hän on lähtenyt tästä maailmasta.
Kun jaksat, tee sitä, mistä ikinä saat voimaa ja pientä iloa. Seurakunta on sinua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin minunkin. Kyllä kirkko auttoi hautajaisissa.
Sama täällä, mutta kirkkoa tai uskontoja ei sotkettu meidän viattoman tyttäremme hautajaisiin.
Joillekin seurakunta ja kirkko, tai jokin muu yhteisö, voivat tuntua vierailta suurissa ja vakavissa elämän hetkissä. Silloin saa aivan itse päättää tapansa ja yhteisönsä, jossa surra. Jotkut kokevat parhaaksi surra myös vain yksin. Kukin tavallaan ja omalla ajallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin minunkin. Kyllä kirkko auttoi hautajaisissa.
Sama täällä, mutta kirkkoa tai uskontoja ei sotkettu meidän viattoman tyttäremme hautajaisiin.
Näin meilläkin. Oltiin erottu kirkosta aikoja sitten. Pappi oli kyllä hautajaisissa ja auttoi järjestelyissä, oli henkilönä.
Jäljelle jäävien osa on suru ja kaipaus. Lapsen sielu on siellä missä ei ole surua ja kyyneleitä. Ei kipua eikä tuskaa.
Lapseni kuoli 9 vuotta sitten. Kaipaan ja ajattelen häntä joka päivä. Surun olen hyväksynyt osakseni, tulen sen kanssa jo toimeen, kun muuta mahdollisuutta ei ole.
En tiedä, onko lapsesi menehtynyt vasta hiljattain. Muistohetkissä voi auttaa pysyminen tietyissä tutuissa rutiineista vielä, esimerkiksi kattaa hänen paikalleen myös tuttuun tapaan lempiaamiaislautasensa ja -mukinsa, peittää hänenkin sänkynsä, pitää hänen huoneensa järjestyksessä, niin kauan kuin itse kokee tarvitsevansa sitä.
Jollekin voi sopia lahjoittaa kaikki lelut ja vaatteet heti eteenpäin, ja remontoida koti tai muuttaa kokonaan. Käsittelemme surua niin eri tavoin arjessamme.
Paljon voimia toivon Sinulle.
Siis eihän. En osaa sanoa mitään. Rupeaa itkettämään.
Haluatko kertoa lisää?