Suomalaiset ovat ainutlaatuinen etninen ja geneettinen ryhmä
"
Vaikka Suomi on pieni maa, suomalaistutkijat ovat olleet geneettisen tutkimuksen kansainvälisessä kärjessä jo vuosikymmeniä.
Meillä on muihin maihin verrattuna tiettyjä etuja, joita tutkijat ovat osanneet hyödyntää. Yksi asia on väestön geneettinen ainutlaatuisuus. Suomalaiset ovat askenaasijuutalaisten tavoin oma pieni väestöryhmänsä, jolla on oma luokka kansainvälisissä geneettisissä tietokannoissa, Palotie selittää.
Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu kahdeksaan luokkaan: afrikkalaiset, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut."
https://laaketieteensaatio.fi/geenitieto-avaa-uuden-ulottuvuuden-suomal…
Kommentit (61)
Niin olemme, vaikka on meissäkin geenejä eri puolilta eurooppaa. Nykyään vain jostain syystä suomalainen on yhtä kuin Suomessa syntynyt, vaikka geenit olisi somaliasta.
Vierailija kirjoitti:
Eli suomalaiseksi ei voi tulla. Suomalaisuus on geeneissä kulkeva ainutlaatuinen etnisyys.
Juuri näin.
Eli suomenruotsalaiset eivät siis ole etnisesti ja geneettisesti suomalaisia? Meillä siis on esim. tällä hetkellä ei-suomalainen presidentti?
Hyvä että Hesarikin myöntää tämän.
Vierailija kirjoitti:
Eli suomenruotsalaiset eivät siis ole etnisesti ja geneettisesti suomalaisia? Meillä siis on esim. tällä hetkellä ei-suomalainen presidentti?
Eiköhän Alexin geenit ole ihan suomalaisia. Ei liity kieleen.
Suomalainen on harvinaisen takapajuinen mieleltään, pelkää kaikkea uutta, vaaleanpunainen iholtaan ja taipumusta liikalihavuuteen. On jokseenkin sekä lapsellista että noloa, että jonkun peräpohjolan kansa olisi mitenkään geneettisesti erityinen, kaikkea muuta.
Se, mitä meillä voisi olla on hieno ja omintakeinen kulttuuri, mutta nytkin meillä on vallassa poliittisen karttamme surkein kattaus, joka suorastaan vihaa maamme kulttuuria ja kulttuurintekijöitä.
EI hyvin mene. Mieluummin toivotan suomalaiseksi sellaisen joka on halukas edistämään maamme kulttuurikenttää, kuin junttipersun, jolle kulttuuria on vetää perseet festareilla.
10% geeneistämme on peräisin Siperian Jakutiasta. Nyt se on Harvardin tutkijoiden todistama, vaikka monet väittivät vastaan vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Niin olemme, vaikka on meissäkin geenejä eri puolilta eurooppaa. Nykyään vain jostain syystä suomalainen on yhtä kuin Suomessa syntynyt, vaikka geenit olisi somaliasta.
Eikä ole eri puolilta Eurooppaa. Niin sisäänpäinlämpiävää ja degeneroitunutta porukkaa 🤣 muutamalla suomalaisella ehkä kansainvälistä geeniä...
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen on harvinaisen takapajuinen mieleltään, pelkää kaikkea uutta, vaaleanpunainen iholtaan ja taipumusta liikalihavuuteen. On jokseenkin sekä lapsellista että noloa, että jonkun peräpohjolan kansa olisi mitenkään geneettisesti erityinen, kaikkea muuta.
Se, mitä meillä voisi olla on hieno ja omintakeinen kulttuuri, mutta nytkin meillä on vallassa poliittisen karttamme surkein kattaus, joka suorastaan vihaa maamme kulttuuria ja kulttuurintekijöitä.
EI hyvin mene. Mieluummin toivotan suomalaiseksi sellaisen joka on halukas edistämään maamme kulttuurikenttää, kuin junttipersun, jolle kulttuuria on vetää perseet festareilla.
Hyvä että nostit aloitusta sieltä Pietarista.
Eipä taida montaakaan "puhdasveristä" suomalaista olla olemassa tänä päivänä.
Omasta geeniperimästä max 50% on suomalaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli suomenruotsalaiset eivät siis ole etnisesti ja geneettisesti suomalaisia? Meillä siis on esim. tällä hetkellä ei-suomalainen presidentti?
Eiköhän Alexin geenit ole ihan suomalaisia. Ei liity kieleen.
Joidenkin mielestä liittyy. Olet sen maalainen mikä on äidinkieli.
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida montaakaan "puhdasveristä" suomalaista olla olemassa tänä päivänä.
Omasta geeniperimästä max 50% on suomalaista.
Aika monella 90%-100%
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida montaakaan "puhdasveristä" suomalaista olla olemassa tänä päivänä.
Omasta geeniperimästä max 50% on suomalaista.
Ikävä jos sinulla noin. Itselläni 99% suomalaista geeniperimää.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen on harvinaisen takapajuinen mieleltään, pelkää kaikkea uutta, vaaleanpunainen iholtaan ja taipumusta liikalihavuuteen. On jokseenkin sekä lapsellista että noloa, että jonkun peräpohjolan kansa olisi mitenkään geneettisesti erityinen, kaikkea muuta.
Se, mitä meillä voisi olla on hieno ja omintakeinen kulttuuri, mutta nytkin meillä on vallassa poliittisen karttamme surkein kattaus, joka suorastaan vihaa maamme kulttuuria ja kulttuurintekijöitä.
EI hyvin mene. Mieluummin toivotan suomalaiseksi sellaisen joka on halukas edistämään maamme kulttuurikenttää, kuin junttipersun, jolle kulttuuria on vetää perseet festareilla.
Sieltä joku älyvapaa sai persut liitettyä tähänkin.. huh huh.

Eiköhän tuo lainaamasi kommentti tullut itärajan takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin olemme, vaikka on meissäkin geenejä eri puolilta eurooppaa. Nykyään vain jostain syystä suomalainen on yhtä kuin Suomessa syntynyt, vaikka geenit olisi somaliasta.
Eivät ne ole suomalaisia. Tieteellisesti mahdotonta.
Miksi ei. Voi suomalainenkin olla masaiheimoa tai Inuiitti miksei aboriginaalikin jos on syntynyt aboriginaaliheimoon.
mun mieheni on 100 % suomalainen. Tehtiin geenitesti. Itse olen 97 % suomalainen, 2% joku balkanilainen ja 1% inuiitti. Selittää kyllä mun vinohkot silmät. Tyttäreni on 98% suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida montaakaan "puhdasveristä" suomalaista olla olemassa tänä päivänä.
Omasta geeniperimästä max 50% on suomalaista.
Ikävä jos sinulla noin. Itselläni 99% suomalaista geeniperimää.
Millä tavalla ikävä? Kun siihen on tottunut, että sukujuuret ovat eri puolilta Eurooppaa, sitä pitää ihan normaalina asiana. Ei tarvitse kadehtia sellaisia, joilla on toisenlaiset sukujuuret.
Jopa Hesari myöntää tämän tieteellisen tosiasian:
"Suomalaisten omintakeinen geeniperimä"
https://www.hs.fi/tiede/art-2000011379905.html