Olga Temonen - aivokasvain uusiutunut

Jos kirja on nyt jo kirjoitettu valmiiksi, onko kirja päättynyt toipumiseen/ selättämiseen syövästä? Terveystilanne oli rauhallinen ja luulivat jo selättäneen syövän. Tai siis itse Olga. Innostus elämästä ennen syöpää ja syövän jälkeen. Nyt lopetus olisi kuolema. Ja eivät siksikään julkaise kirjaa vielä....

Luulisi että lääkärit nyt ainakin olisivat kertoneet heille ( ihan googlettamallakin selvisi) ettei tuosta gradus 4 glioblastoomasta voi parantua, joten ihmetyttää kyllä kovasti jos kirja on alunperin kirjoitetty selviytymistarinaksi että voiko se oikeasti olla tiedonpuutteesta kiinni? Ei kai nyt kukaan voi kuvitella että olisi niin spesiaalitapaus että kun muut kuolee tähän samaan sairauteen, niin itse jostain syystä selviäisikin?

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että lääkärit nyt ainakin olisivat kertoneet heille ( ihan googlettamallakin selvisi) ettei tuosta gradus 4 glioblastoomasta voi parantua, joten ihmetyttää kyllä kovasti jos kirja on alunperin kirjoitetty selviytymistarinaksi että voiko se oikeasti olla tiedonpuutteesta kiinni? Ei kai nyt kukaan voi kuvitella että olisi niin spesiaalitapaus että kun muut kuolee tähän samaan sairauteen, niin itse jostain syystä selviäisikin?

On varmaan kerrottu, mutta sitä on voinut olla niin vaikea hyväksyä, että Olga on sen mielessään kieltänyt. Muistelen jotain haastattelua, jossa Tuukka vähän toppuutteli parantumismahdollisuuksia mutta Olga hänelle totesi että kyllä saksalainen hoitaja (Olga käytti tämän etunimeä) on sanonut että kasvain voi kadota kokonaan. Se on kyllä moraalitonta, jos vaihtoehtoisten hoitojen antaja on lupaillut parantumista ja antanut turhaa toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että lääkärit nyt ainakin olisivat kertoneet heille ( ihan googlettamallakin selvisi) ettei tuosta gradus 4 glioblastoomasta voi parantua, joten ihmetyttää kyllä kovasti jos kirja on alunperin kirjoitetty selviytymistarinaksi että voiko se oikeasti olla tiedonpuutteesta kiinni? Ei kai nyt kukaan voi kuvitella että olisi niin spesiaalitapaus että kun muut kuolee tähän samaan sairauteen, niin itse jostain syystä selviäisikin?

On varmaan kerrottu, mutta sitä on voinut olla niin vaikea hyväksyä, että Olga on sen mielessään kieltänyt. Muistelen jotain haastattelua, jossa Tuukka vähän toppuutteli parantumismahdollisuuksia mutta Olga hänelle totesi että kyllä saksalainen hoitaja (Olga käytti tämän etunimeä) on sanonut että kasvain voi kadota kokonaan. Se on kyllä moraalitonta, jos vaihtoehtoisten hoitojen antaja on lupaillut parantumista ja antanut turhaa toivoa.

No jos näin on niin kyllä on moraalitonta hoitojen antajalta uskotella että heidän hoidoillaan voi parantua, rahat kyllä kelpaa vaikkei mitään näyttöä olisi hoitojen parantavuudesta. Mutta silti ihmetyttää että miksi kirjailijakin on vissiin lähtenyt mukaan siihen selviytymistarinajuttuun, itsellä ei ainakaan pokka riittäisi jos tietäisin ettei kyseisestä sairaudesta parannuta ja luulisi että sairauden taustatyöt tehtäisiin perusteellisesti kirjaa varten.

Voisiko olla, että ovat kuvitelleet Olgan olevan uusi Karita(?) kenestä täällä on kirjoitettu? Hän siis joka kertoo parantuneensa ko. syövästä vaikka nykykriteereillä ei ole sama asia.

Kuoleva ei aina ajattele selkeästi. Ja saahan sitä toivoa. Ei ole keneltäkään pois.

Ei ihmiseltä saa viedä toivoa. En ymmärrä nykyistä hoitamisen tapaa, että ihmiselle kerrotaan karmeat "faktat". Mitä se auttaa? Se vain traumatisoi potilaan, stressaa, tekee ylivireäksi ja itseään hysteerisesti tarkkailevaksi. Loppuelämä jää elämättä. Toinen hullu, moderni hoitoidea on hoitaa kuolevaa kotona, kun perheessä on pieniä lapsia. Taas traumatisoidaan jälkeen jäävät, sillä kuolema nuorella ihmisellä harvoin on helppo. Saattohoitoyksikköön hyvään hoitoon ja kunnon sedaatiot päälle. Lapset voi siellä kohdata asian turvallisesti, ja kotiin ei liity järkyttäviä muistoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirja kertoi syövästä paranemisesta, ja nyt kun ei paranekaan, kirjaa ei ehkä julkaista, tai loppua muutetaan. Keväällä kun kirjaa aloitettiin tekemään, tilanne näytti hyvältä.

Sen kirjan nimi on ' Aika jonka sain '. 

Että mietipä nyt vielä uudestaan tuota sun teoriaas. 

Lisäksi sitä kirjaa on jo kauppojen varastoissa, että meinaavatko muutella vielä? 

https://www.suomalainen.com/products/aika-jonka-sain-1?srsltid=AfmBOops…

Se että kirjaa voi tilata jo ennakkoon ei suinkaan tarkoita että sitä mitenkään varastossa jo valmiina olisi odottamassa julkaisua. 

Ei niin, mutta se

Näyttää olevan uusi julkaisupäivä 16.9.2027.

Kaffebulla kirjoitti:

Kuoleva ei aina ajattele selkeästi. Ja saahan sitä toivoa. Ei ole keneltäkään pois.

Saa kuoleva toivoa ihmeparantumista jos haluaa mutta ei ole kovin loogista kirjoittaa kirjaa selviytymistarinaksi parantumattomasta sairaudesta, laittaa kirjat painoon ja sitten kuitenkin joutua muuttamaan kirjan loppua jonka olisi pitänyt olla selviö kaikille alusta alkaen. Kyllä on hyvä ympärilläkin olevien ihmisten pitää realiteeteistä sen verran kiinni ettei tällaisia ammatillisia mokia tapahdu.

Kaffebulla kirjoitti:

Kuoleva ei aina ajattele selkeästi. Ja saahan sitä toivoa. Ei ole keneltäkään pois.

Totta kai. Toivon vain, ettei tässä tapauksessa ole kokonaan kielletty realiteetteja. Haastattelujen perusteella kummallakin, sekä Olgalla että Tuukalla, on ollut vankka ja järkähtämätön usko paranemiseen ja varsinkin noihin vaihtoehtohoitoihin. Toivon, ettei nykytilanne ole tullut suurena järkytyksenä ja yllätyksenä, ikään kuin toisen kerran. Sitä sen ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Etenkin lapsia tässä mietin. Toivottavasti heitä on valmisteltu riittävästi, mutta enpä kirjoitetun perusteella tiedä tai oikeastaan usko. Toinen asia, käytännön asiat ja paperit, hoitotestamentti  ym. kuntoon. Perunkirjoituksen ja kuolinpesän selvittäminen on muutenkin erittäin työlästä ja traumatisoivaa jälkeenjääville ja perikunnalle. Tiedän tämän kokemuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ihmiseltä saa viedä toivoa. En ymmärrä nykyistä hoitamisen tapaa, että ihmiselle kerrotaan karmeat "faktat". Mitä se auttaa? Se vain traumatisoi potilaan, stressaa, tekee ylivireäksi ja itseään hysteerisesti tarkkailevaksi. Loppuelämä jää elämättä. Toinen hullu, moderni hoitoidea on hoitaa kuolevaa kotona, kun perheessä on pieniä lapsia. Taas traumatisoidaan jälkeen jäävät, sillä kuolema nuorella ihmisellä harvoin on helppo. Saattohoitoyksikköön hyvään hoitoon ja kunnon sedaatiot päälle. Lapset voi siellä kohdata asian turvallisesti, ja kotiin ei liity järkyttäviä muistoja. 

Suurin osa haluaa tietää faktat ja totuuden. On totuus sitten miten julma tahansa. Väitän näin. Itse ainakin haluan. Sitten sen kanssa selviydytään.

Tästähän ei parane, hoidot vain siirsivät tilapäisesti välttämätöntä, se on ikävä totuus

Vierailija kirjoitti:

Tästähän ei parane, hoidot vain siirsivät tilapäisesti välttämätöntä, se on ikävä totuus

Monilla tällä palstallakin oli vankkumaton usko paranemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästähän ei parane, hoidot vain siirsivät tilapäisesti välttämätöntä, se on ikävä totuus

Monilla tällä palstallakin oli vankkumaton usko paranemiseen. 

 

se ei silti mitätöi totuutta kysesisestä sairaudesta

Toivoa voi aina ja uskoa paranemiseen mutta se ei ole todennäköistä 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että lääkärit nyt ainakin olisivat kertoneet heille ( ihan googlettamallakin selvisi) ettei tuosta gradus 4 glioblastoomasta voi parantua, joten ihmetyttää kyllä kovasti jos kirja on alunperin kirjoitetty selviytymistarinaksi että voiko se oikeasti olla tiedonpuutteesta kiinni? Ei kai nyt kukaan voi kuvitella että olisi niin spesiaalitapaus että kun muut kuolee tähän samaan sairauteen, niin itse jostain syystä selviäisikin?

On varmaan kerrottu, mutta sitä on voinut olla niin vaikea hyväksyä, että Olga on sen mielessään kieltänyt. Muistelen jotain haastattelua, jossa Tuukka vähän toppuutteli parantumismahdollisuuksia mutta Olga hänelle totesi että kyllä saksalainen hoitaja (Olga käytti tämän etunimeä) on sanonut että kasvain voi kadota kokonaan. Se on kyllä moraalitonta, jos vaihtoehtoisten hoitojen antaja on lupaillut parantumista ja antanut turhaa toivoa.

                 Sellaisia ne ovat, vaihtoehtohoitojen antajat  ja jotkut uskovat. Maria N  selittää että tahdonvoimalla

Kuinka monta vinkkiä tässä viestiketjussa on jaettu mahdollisista parannuskeinoista ja kuinka paljon on pelkkää voivottelua...?

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa, jos yrittää... Vain selvitymistä yrittäneissä on parantuneita. Vaikka se saattaa olla pieni joukko, mutta se ei ole nolla.

Olgan ja Temosten perheen seuraaminen on kyllä tehnyt surulliseksi ja saanut ymmärtämään, miten arvaamaton elämä on. 

Olgaa olen ihaillut. Hän on oikein kunnon tekijänainen, jollainen haluaisin itsekin olla. Rohkea, toimeentarttuva. Olen itse sairastanut masennusta ja elänyt hyvin päinvastaista elämää. Olgan tekemisen meininki on ollut musta innostavaa (ja hieman kadehdittavaakin!) Surullista, miten tällainen täynnä elämää oleva ihminen joutuu täältä liian varhain lähtemään. 

Kaikkea hyvää Olgalle ja perheelle <3 Toivottavasti lapset voivat hyvin kaiken surun ja murheen keskellä. Tulee mieleen Miki Liukkonen. Herkkä, herkkä lapsi, jolle äidin pitkäaikainen sairauden kanssa kamppailu, ja lopulta kuolema, olivat ilmeisen musertavia kokemuksia. Toivottavasti Olgan lapset voivat jatkaa äitinsä täysillä elämisen perintöä vielä, kun sen aika on.

Vierailija kirjoitti:

Tästähän ei parane, hoidot vain siirsivät tilapäisesti välttämätöntä, se on ikävä totuus

Välttämätön asia on, että jokainen kuolee joskus. Elämä on nyt ja tänään. Jos hoitojen avulla saa elää hetkenkin pidempään, ovat hoidot sen arvoisia. Paljonko sinä olisit valmis maksamaan, että saat elää vielä vuoden, kuukauden tai viikonkin? Miksi sitä jotenkin väheksytään, että ihminen saa elää pari vuotta diagnoosin jälkeen? Pitäisikö arkun kannet naulata kiinni samantien diagnoosin saatua, kun "kuolee kuitenkin"?

Moni syöpäsairas elää muutaman kuukauden sykleissä kuvantamisesta toiseen. Ei se silti tarkoita, että siinä välissä ei olisi mielekästä tai arvokasta elämää. Ei siinä eletä vain kuolemaa odotellessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästähän ei parane, hoidot vain siirsivät tilapäisesti välttämätöntä, se on ikävä totuus

 

Välttämätön asia on, että jokainen kuolee joskus. Elämä on nyt ja tänään. Jos hoitojen avulla saa elää hetkenkin pidempään, ovat hoidot sen arvoisia. Paljonko sinä olisit valmis maksamaan, että saat elää vielä vuoden, kuukauden tai viikonkin? Miksi sitä jotenkin väheksytään, että ihminen saa elää pari vuotta diagnoosin jälkeen? Pitäisikö arkun kannet naulata kiinni samantien diagnoosin saatua, kun "kuolee kuitenkin"?

Ei ole mitään näyttöä siitä että tuollaiset vaihtoehtohoidot pidentävät tuohon kyseiseen glioblastoomaan sairastuneen elämää, todennäköisesti sillä sädetyksellä oli suurin vaikutus tässäkin tapauksessa. Säästäisin itse ainakin rahat mielummin lasten tulevaisuuteen kuin menisin ulkomaille kalliisiin hoitoihin joilla ei ole tutkittua hyötyä sairauden hidastamiseen tai parantamiseen.