Miksi lapsesi ei mene parhaaseen mahdolliseen kouluun?
Meidän esikoinen menee syksyllä Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun 3. luokalle. Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua eli Sykkiä voidaan pitää Suomen parhaana peruskouluna, siellä päättötodistuksen keskiarvo oli Suomen korkein Yleisradion vuonna 2023 julkaistun koulukoneen mukaan.
Jotenkin tuntuu, että on tehnyt lapselle hienon palveluksen, kun lapseni koulussa opettaja ei ole ammattinsa lisäksi myös sosiaalityöntekijä, järjestyksenvalvoja ja tulkki.
Suosittelen kaikkia laittamaan lapsensa parhaaseen mahdolliseen kouluun.
Kommentit (26)
Mikä se sellainen paras koulu on?
Kaupungin lähikoulu on juuri paras koulu.
Keskitytään siihen että lapsi on onnellinen ja käy koulua iloisena, oppii lisää ja tekee läksynsä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kunnassa on yksi yläaste ja yksi lukio. Kaksi vanhinta opiskelevat jo yliopistossa, nuorin käy yläastetta. Hyvältä näyttää hänenkin osaltaan ainakin toistaiseksi.
Pienen kunnan etuja on täällä se, ettei ole valtavasti eri kielisiä oppilaita.
Pääsivätkö HY/Aaltoon vai joutuivatko tyytymään böndelipastoihin?
Vierailija kirjoitti:
Mikä se sellainen paras koulu on?
Kaupungin lähikoulu on juuri paras koulu.
Keskitytään siihen että lapsi on onnellinen ja käy koulua iloisena, oppii lisää ja tekee läksynsä.
Ei todellakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä se sellainen paras koulu on?
Kaupungin lähikoulu on juuri paras koulu.
Keskitytään siihen että lapsi on onnellinen ja käy koulua iloisena, oppii lisää ja tekee läksynsä.
Ei todellakaan ole.
Unohttuiko listalta, että koulun tulee olla myös sellainen. että lapsen vanhempi voi buutata omaa ekoaan sillä, että lapsi on n.n koulussa? - Joskus entisenä Steinerilaisena minusta näet tuntui sille, että osa vanhemmista oli halunnut lapsensa Steineriin siksi - Osa myös siksi että se olsi jotain ihan muuta kuin tasapäistäväkis koetut peruskoulut osa siski. että koulu olisi juuri siski, että se olsi ollut sellainen kun peruskoulut aikanaan, ennen EU -jäsneyyttä olivat,
Unelmani on saada lapsi yläasteelle Helsingin normaalilyseoon.