Hyvä itsetunto ei synny tyhjistä kehuista vaan onnistumisen tunteista
Tätä olen pohtinut paljon viime aikoina vauvan äitinä. Haluan tietysti tukea ja kannustaa lastani, mutta aion myös opettaa hänelle erilaisia taitoja pienestä pitäen, jotta saa onnistumisen tunteita ja sitä kautta luottamusta itseensä. Nykyään mielestäni keskitytään liikaa kehumaan lapsia sen sijaan, että oikeasti vaadittaisiin jotain milloin lapsi ei aidosti koe pärjäävänsä omassa elämässään ja kokee epäonnistuneensa. Uskon, että tämä on myös yksi syistä nuorten ahdistukseen ja mielenterveysongelmiin. Tietysti on myös paljon heitä keiltä on vaadittu ihan liikoja ja lopputulos on sama kuin edellä. Toisin sanoen haluan itse äitinä myös vaatia ja odottaa lapseltani tiettyjä asioita, vaikka helpommallakin varmasti pääsisi.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö ihan tosissasi, että korkeakouluihin pääsee köyhät älykkäiden ohi? Niihin nimenomaan pääsee älykkäät riippumatta siitä, ovatko köyhiä vai rikkaita. Et taida olla kovin älykäs jos luulet, että joku köyhä vei paikkasi.
No kyllä pääsee. Rikas voi olla älykäs mutta ei jaksa lukea pääsykokeisiin. Joku tyhmempi köyhä jaksaa istua ja lukea ja menee ohitse, vaikka koulumenestys ois ollut huonompaa = on tyhmempi.
😂😂😂 Ei vttu. Onneksi en ole rikas, ei tule sellaista harhaa että ansaitsisin köyhien ohi pääsylipun kouluun, jonka pääsykokeisiin en edes jaksanut lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on se kokemus lapsuudesta että vaikka pärjäsin hyvin ja osasin paljon ja olin monin tavoin taitava, koskaan en vanhemmiltani mitään kehuja saanut. Päinvastoin. Jos joku ulkopuolinen sanoi jotain positiivista, äitini saattoi sanoa että ei saa kehua ettei ylpisty. En tiedä onko tämä osasyy vai onko se lopulta vain mun luonteenpiirre että mikään mitä ikinä teen ei kelpaa mulle itselleni. Aina voisin kuitenkin olla vähän parempi tai tehdä vähän paremmin. Ja se itsetunto? Heikko.
Äitisi oli totuuden lähteillä. Kehut voi aiheuttaa tuota ylpistymistä, mikä ei oo hauska juttu. Pitäisi aina tietty nöyryys pysyä ihmisessä ja muistaa se, jotta olemme Luojan luotuja jokainen.
Tuon kaltainen lyttääminen on lapselle vahingollista joka aiheuttaa huonoa itsetuntoa nuorena ja aikuisena. Nöyryys tulee hyvästä itsetunnosta eikä sillä ole mitään tekemistä tuollaisen lapsena aiheutetun itseinhon kanssa. "Ylpistymistä" aiheuttaa jatkuva turhasta kehuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta vaadittiin liikaa enkä sen vuoksi pysty asettamaan lapsiani minkään (ensin pettymystä tuottavien) vaatimusten tai asioiden eteen.
Vaatiminen sai aikaan fyysisen ja psyykkisen ylikuormittumisen, joka näkyy edelleen aikuisuudessa. Mitään hyötyä niistä ponnisteluista ei ole elämälleni ollut. Sain mm. 4 laudaturia ja luin pitkän saksan, mihinkään et silloin noilla papereilla sisään suoraan päässyt. Siis yliopistolla. Törkeää, miten Suomella on ollut varaa menettää FIKSUJA aivoja tasapäistämisen alttarilla, jossa KÖYHILLEKIN piti taata opiskelupaikat, eikä älykkäimmille.
Lapseni on keskiverto ja tietyt aineet kiinnostaa, lukee pitkää matikkaa. On tehnyt pääsykokeita jo lukio aikana, muutama vielä tekemättä. Mikäli saa läpi, on paikka amk:ssa varma, mutta haku täytyy suorittaa, joka ei usko, ottaa selvää. Sieltä pääsy yliopistoon, DI ja ilmeisesti myös tietyn aineen opettajaksi. On koulukiusattu ollut aikoinaan, ei kykene luottamaan vieraisiin ihmisiin. Meihin ja sukulaisiin luottaa. Siitä varmuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö ihan tosissasi, että korkeakouluihin pääsee köyhät älykkäiden ohi? Niihin nimenomaan pääsee älykkäät riippumatta siitä, ovatko köyhiä vai rikkaita. Et taida olla kovin älykäs jos luulet, että joku köyhä vei paikkasi.
No kyllä pääsee. Rikas voi olla älykäs mutta ei jaksa lukea pääsykokeisiin. Joku tyhmempi köyhä jaksaa istua ja lukea ja menee ohitse, vaikka koulumenestys ois ollut huonompaa = on tyhmempi.
😂😂😂 Ei vttu. Onneksi en ole rikas, ei tule sellaista harhaa että ansaitsisin köyhien ohi pääsylipun kouluun, jonka pääsykokeisiin en edes jaksanut lukea.
Tai presidentin poika, silloin voi tulla sellainen harha että pääsee pätevämpien hakijoiden ohi hienoihin työharjoittelupaikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö ihan tosissasi, että korkeakouluihin pääsee köyhät älykkäiden ohi? Niihin nimenomaan pääsee älykkäät riippumatta siitä, ovatko köyhiä vai rikkaita. Et taida olla kovin älykäs jos luulet, että joku köyhä vei paikkasi.
No kyllä pääsee. Rikas voi olla älykäs mutta ei jaksa lukea pääsykokeisiin. Joku tyhmempi köyhä jaksaa istua ja lukea ja menee ohitse, vaikka koulumenestys ois ollut huonompaa = on tyhmempi.
😂😂😂 Ei vttu. Onneksi en ole rikas, ei tule sellaista harhaa että ansaitsisin köyhien ohi pääsylipun kouluun, jonka pääsykokeisiin en edes jaksanut lukea.
No voi hyvä tampio, tänä päivänä ne parhaiden yo-todistusten saaneet kävelee köyhimpien ohi, joilla ei ollut resusrsseja päntätä jo kouluaikanaan.

No voi hyvä tampio, mistä helvetistä sinä olet nyt repäissyt ne köyhät ja rikkaat. Ennen sekä köyhät ja rikkaat pääsivät kouluihin pääsykokeella, nykyään sekä köyhät että rikkaat pääsevät kouluihin joko pääsykokeella tai todistusvalinnalla. Ketään ei ole ikinä kiinnostanut paljonko sinulla on ollut rahaa, jos et jaksanut lukea pääsykokeeseen, joka oli sisäänpääsyn vaatimus. Hae nyt sinne kouluun todistuksellasi, kun vihdoin pääsisit. Mutta et sinä siellä koulussa pärjää vieläkään, jos et jaksa lukea ja syyttelet siitä muita.

No voi hyvä tampio, tänä päivänä ne parhaiden yo-todistusten saaneet kävelee köyhimpien ohi, joilla ei ollut resusrsseja pänt
No voi hyvä tampio, mistä helvetistä sinä olet nyt repäissyt ne köyhät ja rikkaat. Ennen sekä köyhät ja rikkaat pääsivät kouluihin pääsykokeella, nykyään sekä köyhät että rikkaat pääsevät kouluihin joko pääsykokeella tai todistusvalinnalla. Ketään ei ole ikinä kiinnostanut paljonko sinulla on ollut rahaa, jos et jaksanut lukea pääsykokeeseen, joka oli sisäänpääsyn vaatimus. Hae nyt sinne kouluun todistuksellasi, kun vihdoin pääsisit. Mutta et sinä siellä koulussa pärjää vieläkään, jos et jaksa lukea ja syyttelet siitä muita.
Rikkailla voi olla keskimäärin parempi koulumenestys kuin köyhillä, siitä. Kyllä se pitäis riittää, että on paras yo-todistus, pääsykokeilla vain karsittiin osa älykkäimmistä pois opiskelemasta parhaita aloja. Ja tilalle otettiin tyhmempiä ja köyhempiä, joilla pakko lukea kun eivät muuten pärjää elämässä taloudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö ihan tosissasi, että korkeakouluihin pääsee köyhät älykkäiden ohi? Niihin nimenomaan pääsee älykkäät riippumatta siitä, ovatko köyhiä vai rikkaita. Et taida olla kovin älykäs jos luulet, että joku köyhä vei paikkasi.
No kyllä pääsee. Rikas voi olla älykäs mutta ei jaksa lukea pääsykokeisiin. Joku tyhmempi köyhä jaksaa istua ja lukea ja menee ohitse, vaikka koulumenestys ois ollut huonompaa = on tyhmempi.
😂😂😂 Ei vttu. Onneksi en ole rikas, ei tule sellaista harhaa että ansaitsisin köyhien ohi pääsylipun kouluun, jonka pääsykokeisiin en edes jaksanut lukea.
No voi hyvä tampio, tänä päivänä ne parhaiden yo-todistusten saaneet kävele
"pääsykokeilla vain karsittiin osa älykkäimmistä pois opiskelemasta parhaita aloja."
Pääsykokeilla kyllä karsittiin pois sinunlaisesi laiskat paskat, jotka ei jaksa opiskella, vaan uskovat voivansa luistella loppuikänsä lukioaikaisilla kyvyillään ja hukkaavat paikan niiltä, joilla on motivaatiota ja halua kyseiselle alalle.
"pääsykokeilla vain karsittiin osa älykkäimmistä pois opiskelemasta parhaita aloja."
Pääsykokeilla kyllä karsittiin pois sinunlaisesi laiskat paskat, jotka ei jaksa opiskella, vaan uskovat voivansa luistella loppuikänsä lukioaikaisilla kyvyillään ja hukkaavat paikan niiltä, joilla on motivaatiota ja halua kyseiselle alalle."
Oon eri mieltä. Motivaatio ei ole kaikki kaikessa, vaan älykkyyden pitäisi ratkaista. Mitä vähemmällä on koulussa saanut hyvät arvosanat, sen valmiimpi on vaativiin hommiin, joissa tarvitaan ajattelukykyä.
Minulla on teinejä. Kaikkein viisaimpia teinien kasvatuksessa ovat lapsettomat ystäväni. Seuraaavaksi viisaimpia ovat vauvojen ja pienten lasten äidit.
Vierailija kirjoitti:
"pääsykokeilla vain karsittiin osa älykkäimmistä pois opiskelemasta parhaita aloja."
Pääsykokeilla kyllä karsittiin pois sinunlaisesi laiskat paskat, jotka ei jaksa opiskella, vaan uskovat voivansa luistella loppuikänsä lukioaikaisilla kyvyillään ja hukkaavat paikan niiltä, joilla on motivaatiota ja halua kyseiselle alalle."
Oon eri mieltä. Motivaatio ei ole kaikki kaikessa, vaan älykkyyden pitäisi ratkaista. Mitä vähemmällä on koulussa saanut hyvät arvosanat, sen valmiimpi on vaativiin hommiin, joissa tarvitaan ajattelukykyä.
Kaunis ajatus, mutta kouluissa ja työelämässä ei tehdä mitään älykkäällä ihmisellä, joka ei tee edes sitä yhtä ainoaa asiaa, mitä vaaditaan.
Heikko itsetunto altistaa matalalle ostovoimalle ja huonoille työsuhteille. Meillä on paljon heikkoa itsetuntoa työmarkkinoilla. Lakkoilua ei uskalleta tehdä ja sanoa ei.
Minä sain aikoinaan kiitosta ja arvostusta vain, kun onnistuin jossain. Opin kelpaavani vain silloin, kun saavutan jotain ja onnistun. Todellinen, syvä, aukoton itseluottamus ja -tunto syntyy siitä, kun hylkää toisten vaatimukset ja miellyttämisen ja kohtaa itsessään kaiken, mitä on, synkimmätkin puolensa, ja opettelee hyväksymään sen kaiken. Toki auttaa, jos on ihmisiä, jotka kykenevät ja ovat valmiita näkemään sinut sellaisena kuin olet. Helpompaa kuin joutua tekemään kaikki se työ yksin, mutta jotkut joutuvat.
Vierailija kirjoitti:
"pääsykokeilla vain karsittiin osa älykkäimmistä pois opiskelemasta parhaita aloja."
Pääsykokeilla kyllä karsittiin pois sinunlaisesi laiskat paskat, jotka ei jaksa opiskella, vaan uskovat voivansa luistella loppuikänsä lukioaikaisilla kyvyillään ja hukkaavat paikan niiltä, joilla on motivaatiota ja halua kyseiselle alalle."
Oon eri mieltä. Motivaatio ei ole kaikki kaikessa, vaan älykkyyden pitäisi ratkaista. Mitä vähemmällä on koulussa saanut hyvät arvosanat, sen valmiimpi on vaativiin hommiin, joissa tarvitaan ajattelukykyä.
Paras keino testata älykkyys työhakijoiden kohdalla on laittaa ne vaparihäkkiin. Älykkäin poistuu elossa. Viikingit tiesivät tämän muinoin ammoisina aikoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö ihan tosissasi, että korkeakouluihin pääsee köyhät älykkäiden ohi? Niihin nimenomaan pääsee älykkäät riippumatta siitä, ovatko köyhiä vai rikkaita. Et taida olla kovin älykäs jos luulet, että joku köyhä vei paikkasi.
No kyllä pääsee. Rikas voi olla älykäs mutta ei jaksa lukea pääsykokeisiin. Joku tyhmempi köyhä jaksaa istua ja lukea ja menee ohitse, vaikka koulumenestys ois ollut huonompaa = on tyhmempi.
😂😂😂 Ei vttu. Onneksi en ole rikas, ei tule sellaista harhaa että ansaitsisin köyhien ohi pääsylipun kouluun, jonka pääsykokeisiin en edes jaksanut lukea.
No voi hyvä tampio, tänä päivänä ne parhaiden yo-todistusten saaneet kävele
Älykkäälle pääsykokeet ei pitäisi olla ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain aikoinaan kiitosta ja arvostusta vain, kun onnistuin jossain. Opin kelpaavani vain silloin, kun saavutan jotain ja onnistun. Todellinen, syvä, aukoton itseluottamus ja -tunto syntyy siitä, kun hylkää toisten vaatimukset ja miellyttämisen ja kohtaa itsessään kaiken, mitä on, synkimmätkin puolensa, ja opettelee hyväksymään sen kaiken. Toki auttaa, jos on ihmisiä, jotka kykenevät ja ovat valmiita näkemään sinut sellaisena kuin olet. Helpompaa kuin joutua tekemään kaikki se työ yksin, mutta jotkut joutuvat.
Tästä syystä onkin tärkeää kehua myös pelkästä yrittämisestä sekä kannustaa edes yrittämään. Epäonnistuminen ei ole "epäonnistumista", vaan se ettei uskalla edes yrittää. Ja se ettei uskalla edes yrittää johtuu usein huonosta itsetunnosta ja onnistumisten puutteesta. Ap

Itse taas olen päässyt tilaan, jossa lähtökohtaisesti voi vain olla. Siinä sitten alkaa esiin putkahdella asioita, joita haluaa tehdä. Ei tarvitse kenenkään kannustusta, kun välittää itse aidosti niistä asioista, oli muut mitä mieltä hyvänsä. Lapsille voi toki olla vielä tärkeää näyttää toisille, että hei katso, mitä tein! Että joku peilaa heille heidän oman itsensä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvän itsetunnon kehittymiseen vaaditaan erityisesti epäonnistumisia ja sitä, että lasta opastetaan yrittämään uudelleen. Ihminen jolla on aito itsetunto, ei vaadi jatkuvia onnistumisia. Nykyihmisen ongelmia ovat nimenomaan vaikeus hyväksyä vaikeudet, ja sinnikkyyden puute. Oppiminen on loukkaus egoa kohtaan, hyvä itsetunto suojaa siltä.
On entisaikaankin ollut vanhempia, jotka eivät ole osanneet opettaa sinnikkyyttä. Esim. isäni vaipui epätoivoon, kun en oppinut pyöräilemään heti vaan olisin tarvinnut aikaa. Olin arka käsittelemään pyörää, koska se tuntui painavalta ja kömpelöltä. Isä totesi "et sinä opi" ja "en kehtaa enää viedä sinua opettelemaan". En osaa pyöräillä vieläkään. Ei ole kiinnostanut opetella.
Tiedän muitakin, joiden vanhemmilla on ollut tuo asenne: jos lapsi on jossain asiassa hidas, vanhempi toteaa, ettei sinulla ole lahjoja ja ei tuosta tule mitään.
Niin. Noilla papereilla ois pitänyt päästä SUORAAN yliopistoon, kuten tänä päivänä päästään, eikä joutua lukemaan taas kaikkea uudelleen ilman tietoa kiinnostaako ala, tai pääseekö edes sisään.