Muita, jotka kokevat kaverit rasitteena

Tuntui myös, että usein kavereista oli vaivaa ja piti kuunnella heidän kiukutteluaan ja pahaa oloaan. Nyt on mukava hiljaisuus

Ap

Onhan se helpompaa olla yksin😊

Up

Mulla on enää 1 kaveri ja ei haittaisi, jos sitäkään ei olisi

Samaa mieltä

Anna mulle sun kaverit.

Lenkille illalla pyytävät kaverit joskus rasittavia.

Vierailija kirjoitti:

Anna mulle sun kaverit.

Voisin hyvin antaa😄 En itse heitä tarvii

Vierailija kirjoitti:

Lenkille illalla pyytävät kaverit joskus rasittavia.

Meetkö väkisin vai uskallatko kieltäytyä? 

Up

En koe rasitteena. Ihmiset ovat elämän suola.

Musta tuntui tuolta kun pidin yhteyttä sellaisiin periaatteessa ihan kivoihin kavereihin, joiden kanssa ei kuitenkaan synkannut tarpeeksi tai oltu samalla aaltopituudella. Väärä seura kuluttaa helpommin vaikka ei olisi mitään draamaa. Sitten löysin lopulta samanhenkistä seuraa ja tajusin, että sen kuuluu tuntua enemmänkin siltä että ystävien näkemistä oikein odottaa. Toki introverttinä tarvitsee aina vastapainoksi omaa rauhaa, mutta jokaista tuttavaa ei tarvitse pitää ystävänä. Laatu korvaa määrän ja niitä parhaita ystäviä ei tarvitse olla koko ajan tapaamassa, vaan silloin kun nähdään pidetään oikeasti kivaa ja siihen panostetaan eikä vain tapeta aikaa yhdessä.

Omaista kavereista suurin osa on jo kuopattu .Monet hyvät muusikkoystävät olivat mukavia, mutta joukkoon mahtui myös ei niin mukavia tyyppejä. Nyt 70v joutuu itsekseen soittelemaan ja muistella entisaikoja hyvässä että pahassa.

Olin itse pitkään todella yksinäinen ja kaipasin kavereita. Päädyin suhteeseen ja se riitti minulle. Poikaystävälläni oli kuitenkin kavereita ja homma ei toiminut. Eron jälkeen aloin tutustumaan ihmisiin ja sanoisin, että nyt en ole enää kaveriton mutta olen aivan samaa mieltä!

Siis en jaksa ihmissuhteita, loukkaannutaan milloin mistäkin tai ihme draamailuja joita en vain jaksa. Olin onnellisin parisuhteessa ja en itsekään kaipaa kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Olin itse pitkään todella yksinäinen ja kaipasin kavereita. Päädyin suhteeseen ja se riitti minulle. Poikaystävälläni oli kuitenkin kavereita ja homma ei toiminut. Eron jälkeen aloin tutustumaan ihmisiin ja sanoisin, että nyt en ole enää kaveriton mutta olen aivan samaa mieltä!

Siis en jaksa ihmissuhteita, loukkaannutaan milloin mistäkin tai ihme draamailuja joita en vain jaksa. Olin onnellisin parisuhteessa ja en itsekään kaipaa kavereita.

Turhaa draamailua on epävarmojen, pikkumaisten tai epäkypsien kavereiden kanssa joita yhdistää esim. sama elämäntilanne tai yksinolemisen pelko enemmän kuin aito yhteys. Kun ystävystyy itsenäisten ja vahvojen ihmisten kanssa ja kohtelee heitä yhtä hyvin kuin haluaa itsekin tulla kohdelluksi, turhat loukkaantumiset elämästä poistuu. Sitä ei vain tajua ennen kuin löytää sellaisen kypsän aikuisten ystävyyden. Eikä tuo liity ikään vaan joku 25-vuotias voi olla paljon kypsempi kommunikoija kuin vaikka 65-vuotias tai toisinpäin.

Oli aika, kun niin kovasti halusin tutustua uusiin ihmisiin ja toivoin saavani heistä ystäviä. Vanhoja ystäviä nään harvakseltaan. Mulla oli nuorempana paljon kavereita. En tiedä mitä tapahtui, mutta nykyään mulle on ihan sama. En kaipaa enää ketään oma perhe riittää ja oma seura. En edes halua tutustua kehenkään. 

eikö pää hajoa kun on päivät pitkät itekseen varsinkin illat?

Minä haluaisin edes yhden hyvän kaverin.

Vierailija kirjoitti:

eikö pää hajoa kun on päivät pitkät itekseen varsinkin illat?

Ei vaan se on nautinnollista.

Suuri osa ihmisistä on aika tylsiä ja monelle ystävyys tarkoittaa sitä että vain valitetaan vuorotellen asioista, juoruillaan muista tai tehdään jotain muuta epäterveellistä, eikä aidosti tueta ja kannusteta tai järjestetä vuorotellen jotain mukavaa. Uskoutuminenkin voi olla sellaista että se oikeasti lähentää ystävyyttä ja lisää luottamusta tai sitten sellaista, että toinen osapuoli on tapaamisen jälkeen ihan poikki ja omat energiat on imetty kuiviin. Hyvä ystävä tuo elämään lisää hyvää vaikka kaikilla on tietysti myös vaikeita aikoja, mutta ainakin suuren osan ajasta sellainen ystävyys antaa enemmän kuin ottaa. Myöskään kaikki itseään ystäväksesi kutsuvat ihmiset eivät aina ole oikeasti ystäviäsi, mutta siitä ei kannata olla katkera vaan keskittyä itse niihin hyviin ja siihen mikä tekee itsestä onnellisen ja sitä kautta myös itsestä mukavaa seuraa.