Muita alkoholistien lapsia, jotka nyt aikuisena huomaavat nauttivansa ihan vaan perusarjesta ja pienistä turvallisista tilanteista?
Omassa lapsuudessani vanhempani joivat kaikki illat. Ikinä en voinut soittaa kuuden jälkeen vanhempia hakemaan autolla mistään tai muutenkaan en viitsinyt soittaa puhelimella, kun kuulin sammalluksen. Nyt aikuisena nautin appivanhempieni normaalista elämästä. Heillä voi aina kellonajasta riippumatta piipahtaa ja kukaan ei ole humalassa. Puolisoni elämään ei kuulu alkoholi ja on hienoa pystyä keskustelemaan iltaisin normaalisti.
Kommentit (27)
Melkein kaikki tällaisen lapsuuden eläneet tietävät, että tylsyys voi olla yksi isoimmista lahjoista mitä ihminen saa. Ei tarvitse peittää korvia sängyssä, ettei kuule vanhempien riitelyä. Ei tarvitse kuulostella oven takana, että pääsisikö sitä käymään vessassa, vai alkaako siitäkin huuto. Lomilla saa rentoutua eikä pelätä sitä, että vanhemmat riitelevät etupenkillä kun itse istut auton takapenkillä ja yrität olla itkemättä.
On mahtavaa, kun mies menee käymään jossain ja tulee selvinpäin takaisin. Lapsuudessani koko kesä mökillä oli isäni piilopullojen kyttäämistä ja niitähän riitti. Lomalla päivittäin hän yhtäkkiä ilmestyi jostain aivan kaatokännissä ja kampesi itsensä nukkumaan. Useampana lomapäivänään ehti juoda useamman kerran itsensö kaatokänniin kun välillä aina sammui ja keräsi voimia. Oli pelottavaa veljen kanssa olla pitkän matkan päässä kaupungista kun isä makasi taju kankaalla ja äiti saattoi olla käymässä jossain.
Eipä minunkaan tarvitse kauan ihmistä katsella, kun jo näen, onko hän alkoholisti. Lapsuuden oppeja minullakin. Joihinkin asioihin herkistyy ihan loppuelämäkseen.
Arjen merkityksen ymmärtää kaoottisen lapsuuden jälkeen niin hyvin. Kunpa joku aina sanoisi alkoholistien lapsille, että vielä tulee päivä, jolloin voitte itse valita aikuisena rauhallisen arjen ja teidän ei tarvitse aina pelätä.
Hallelujaa tasainen tylsä arki. T: yksi alkoholistiperheessä kasvanut
Meillä oli nepsy -mt- sivuoireperhe. Siksi siisteys, hyvä ruoka jne ovat olleet omassa elämässäni tärkeitä.
Tunnistan alkoholistit välittömästi oman lapsuuteni perusteella.