Miksi ystävä tekee näin?
Tätä on vaikea selittää, mutta käytös on ihmeellistä. Ei yleensä ikinä oikeasti ilkeää, mutta sellaista että siitä tulee vähän kurja mieli. Jos esimerkiksi kerron, että olen nukkunut huonosti, hän pahoittelee sitä ja jatkaa sitten, kuinka hyvä olo hänellä on, koska nukkui niin hyvin. Tai jos kerron, että meillä on kaamea sää, hän surkuttelee sitä ja jatkaa sitten, että heillä on ihana sää. Tai jos kerron, että entisen poikaystäväni uusi tyttöystävä on ollut minulle inhottava, hän saattaa sanoa, että hänestä uusi tyttöystävä vaikutti mukavalta häntä kohtaan, kun hänet kerran tapasi.
Kummallista kehua omia asioitaan samassa yhteydessä, kun toinen kertoo omista huonoista asioistaan. Miksi hän mahtaa tehdä niin? Ei kukaan muu ystäväni toimi tuolla tavalla.
Kommentit (51)
Taidat olla vähän herkkähipiäinen
Sosiaalisesti kömpelö ja itsekeskeinen ihminen.
Ei välttämättä ilkeä.
Manipuloi ja käyttää mustaa empatiaa haluaa sinun voivan pahoin. Nyt kun olet tuon huomannut, niin laita luiskaan. Tuo ei ole sinun, mutta ei kenenkään muunkaan ystävä ikinä. Eikä tarvitse pitää edes tuttavana.
Olen oppinut, että kaikesta valittajalle kannattaa sanoa, että sinä vain koet sen noin, joku toinen kokisi toisin. En jaksa mennä mukaan kaverin valitukseen, maailma ei ole niin paha paikka, että kaikki olisi kaikilla koko ajan huonosti.
Toki voi myös sanoa, että voi ei, joko taas, sulle käy aina huonosti, oletkohan kirottu.
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ystävät tuplaavat ilot ja puolittavat surut. Sinun ystäväsi ei tunnu näin tekevän. Kuulostaa kurjalta.
Ei ystävän tehtävä ole myötäillä kaikkea. Jos esim ystävän mielestä joku ihminen on mukava niin miksi hän ei sitä voisi sanoa. Toisaalta, jos on nukkunut hyvin niin miksi sitä ei voisi sanoa.
Ystävä on kuitenkin erillinen ihminen omine kokemuksineen ja mielipiteineen eikä pelkkä elämän kannattelija. Ap voisi hieman muuttaa asennettaan.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että jos sen sijaan kerron minulle tapahtuneista mukavista asioista, hän on vähän viileä eikä jatka keskustelua. Jos yritän saada häntä innostumaan asiastani, hän saattaa todeta että enpä osaa tuohon mitään sanoa kun ei ole kokemusta. Ja siihen jää sitten sen iloisen asiani käsittely.
ap
Hänelle hänen oma kokemuksensa on pääasia. Surkutteleeko tuo ystävä koskaan mitään? Vai tuoko esille vain omat onnistumisensa?
Oletteko koskaan tehneet mitään yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
No noihin ensimmäisiin esimerkkeihin olisin sanonut, ettei kaverisi jaksa kuunnella ainaista valitusta huonoista asioista ja yrittää kääntää keskustelun mukavampaan suuntaan.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että jos sen sijaan kerron minulle tapahtuneista mukavista asioista, hän on vähän viileä eikä jatka keskustelua. Jos yritän saada häntä innostumaan asiastani, hän saattaa todeta että enpä osaa tuohon mitään sanoa kun ei ole kokemusta. Ja siihen jää sitten sen iloisen asiani käsittely.
ap
Pitäisikö ystävän siis myötäelää kurjia asioitasi eikä saisi kertoa myönteisiä? Ja sitten ei saisi koskaan kommentoida ettei ollut mukana kanssasi?
Ihmiset voivat harrastaa eri asioita. Silloin puolin ja toisin voi kertoa kielteisiä ja myönteisiä asioita. Kummankaan osapuolen ei tarvitse peittää omaa kokemustaan ja alkaa vain myötäeläjäksi.
Etkö ap ymmärrä ,että sinulla on lasi aina puoleksi tyhjä ja ystävälläsi puoleksi täysi. Hän on positiivinen, kiitollinen ihminen ja näkee elämässä ne hyvät puolet ja sinä taas olet ongelmalähtöinen ja koet kaikki negatiivisena.
Minun kumppanini on kaltaisesi ja se on kuule ,kuin vetäis kivirekeä. Erittäin epämiellyttävää kuunnella.
Kerrotaanpa toispaikkauntaisille ystäville esim kesästä. Hän kertoo, oli kylmä, kyllä satoi vettä , tosi huono kesä.
Minun kertomana, oli ihana kesä , sateita kivasti,eipä ollut hyttysiä ,eikä ukonilmoja ja sitten tuli ihanat helleviikot sai mukavasti polskia kun vesi lämpesi..
Ei tuo ole kehumista. Hän on aikuinen.