Oletteko törmänneet kiusaamiseen taloyhtiössä?
Olen havainnut, että taloyhtiössämme kiusataan erästä perhettä. Koko perhe on minun mielestäni ihan tavallisia ja mukavia ihmisiä, perheen äiti on vain hieman ujo ja yksi lapsista erityislapsi, mikä aiheuttaa haasteita. Perheen lähimmät naapurit ovat toki närkästyneitä äänistä, joita perheen asunnosta kuuluu, ja puhuvat perheestä ikävästi koko taloyhtiölle. Kuitenkaan meidän perheestä, josta kuuluu varmasti vähintään yhtä paljon ääniä, kun lapsiakin on enemmän, ei ainakaan tietääkseni puhuta samoin vaan päin vastoin, meille ylipäänsä jutellaan, tuodaan ovelle kukkia/piirakkaa ja toki yritetään mielestäni myös saada mukaan parjaamaan tuota toista perhettä. Olen tullut siihen tulokseen, ettei ihmisiä oikeasti suututa perheen asunnosta kantautuvat äänet vaan äidin ujous ja erityislapsi jne. Perheen isä on yrittänyt selittää perheen/lapsen tilannetta lähimmille naapureille, mutta sillä ei ole tuntunut olevan muille merkitystä, vaan aivan kuin muut olisivat päättäneet jo alun alkaen, että tuo on se ikävä perhe, josta on päästävä eroon. Mielestäni tämä on kiusaamista.
Onko muilla kokemuksia taloyhtiössä tapahtuvasta kiusaamisesta? Olen itse esihenkilöasemassa tarkkaillut työpaikkakiusaamistapauksia, ja huomaan tässä hieman erilaisessa ympäristössä tapahtuvassa käytöksessä samanlaisia piirteitä.
Kommentit (9)
Omassa taloyhtiössä lähinnä vanhukset kiusaavat hallituksen jäseniä. Mutta eivät tietenkään itse suostu hallitukseen.
Yksi naapuri otti asiakseen vahdata pyykkkituvan sääntöjen noudattamista ja yritti rekrytä tähän hänen vahtaamisrinkiin muita asukkaita.
Aika usein talonyhtiössä kiusaaminen perustuu siihen että joku iäkäs/mt-tyyppi saa jonkun päähänpinttymän ja muiden pitää mukautua tähän sääntöön.
Minua on joku/jotkut vainonneet jo vuosia.
Meillä on mukava taloyhtiö. Paljon yhteistoimintaa ja uskomatonta positiivisuutta. Kukaan ei puhu ilkeyksiä, koiranomistajat tietää vastuunsa ja varkauksia ei tapahdu.
Ihanan tavallista.
Todella sairasta käytöstä. Oikein yrittävät lahjoa mukaan kiusaamaan heikommassa asemassa olevaa.
Päin vastoin, meille ylipäänsä jutellaan, tuodaan ovelle kukkia/piirakkaa ja toki yritetään mielestäni myös saada mukaan parjaamaan tuota toista perhettä
En tiedä mitä sanoa! Tämän perusteella SINÄ voit ratkaista sen asian. Puhaltaa pelin poikki. Mitä mietit vielä? Ota yhteys isännöitsijään tai taloyhtiön hallitukseen ja sano, että tämä asia pitää hoitaa. Sille asialle pitää tehdä jotain. Jätä heidän huoleksi miten, jos oikeasti olet noin avuton. Sori.
Meidänpä taloyhtiössä kiusattiin isännöitsijä burnikseen jatkuvalla valituksella ja uhkailulla. Lopulta hallituksen pj, joka ei tähän kiusaamiseen osallistunut, ajoi läpi isännöitsijän vaihdon ihan vaan, että kiusaaminen loppuisi. Aivan sekopäisiä ihmisiä meidän taloyhtiössä, jopa hullumpia kuin edellisessä, jossa asukkaat aktiivisesti vaativat saada maksaa törkeää ylihintaa kaikesta.
Up