Ei löydy enää uusia lahjakkaita tangolaulajia tästä maasta
Lahjakkaimmat hakeutuu kai muun musiikin pariin. Kaukana on ne ajat kun Sauli Lehtosen kaltaisia tangon tulkitsijoita löytyi Tangomarkkinoilta
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Veeti on todella taitava laulaja, ja taitaa myös tangon.
Höpöhöpö. Ei tunnistettavaa ääntä, eikä karismaa. Tuon jos kuulee radiosta niin ei todellakaan jää mieleen.
Kaikki haluaa nykyään olla räppääjiä
Kyllä lähti ohut ja hengetön ääni siitä isosta heebosta, Railiosta
Aika ajanut ohitse tästäkin kisasta, pätkän näin ohjelmaa niin Katja oli turvonnut
Veetin ääni ei riittänyt, pliisua.
Sussu ja Antti olivat paremmat.
Tästä maasta ei löydy enää YHTÄKÄÄN hyvä-äänistä laulajaa, jolla olisi myös lavakarismaa.
Eihän näin pienestä maasta löydy hyviä enää millään alalla. Saati vuosittain jotain karismaattisia laulajia.
Mä voisin ehkä olla, mutta olen jo liian vanha osallistumaan ja jäänyt täysin tuntemattomaksi. Olen kotioloissa laulanut valtavan määrän tangoja ja kun kuulen niitä muiden laulamina niin kauhistun aina että eikö täällä ole ketään hyviä laulajia. Tangoja on tosi kiva laulaa jos haluaa niin sanotusti oikein laulaa. Olen muinoin laulanut neljä CD-levyllistä 'Suomalaisia tangoja' ja minulla on kaksi tangolaulukirjaa (Kultainen tangolaulukirja 1 ja 2) ja usean vuoden olen laulanut läpi kaikki tangot jotka esiannettu tangomarkkinoille pyrkiville. En ole varsinainen 'pelkkä tangolaulaja' vaan laulan kaikenlaista. Olen kuitenkin 'löytänyt tangot' ja tykkään että niissä on usein ihanat sanat. Nyt alkaa pian syksy ja sitten on joululaulujen aika. Niitäkin haluaisin laulaa mutta minulta puuttuu säestävät muusikot.
Eikö enää löydy hyviä tangolaulajia? Voisitko sinäkin olla potentiaalinen tangolaulaja?
Miehet varsinkin olivat surkeita. Pari naista oli hyviä. Joillekin ei sovi tango, vetävät kuin rokkia.
Vierailija kirjoitti:
Aika ajanut ohitse tästäkin kisasta, pätkän näin ohjelmaa niin Katja oli turvonnut
Ehkä aika on ajanut ohi sinusta. Siellä oli kuitenkin iso halli täynnä yleisöä ja kun saamme Finnpanelin katsojaluvut niin eiköhän ole siellä kärkipäässä.
Vierailija kirjoitti:
Mä voisin ehkä olla, mutta olen jo liian vanha osallistumaan ja jäänyt täysin tuntemattomaksi. Olen kotioloissa laulanut valtavan määrän tangoja ja kun kuulen niitä muiden laulamina niin kauhistun aina että eikö täällä ole ketään hyviä laulajia. Tangoja on tosi kiva laulaa jos haluaa niin sanotusti oikein laulaa. Olen muinoin laulanut neljä CD-levyllistä 'Suomalaisia tangoja' ja minulla on kaksi tangolaulukirjaa (Kultainen tangolaulukirja 1 ja 2) ja usean vuoden olen laulanut läpi kaikki tangot jotka esiannettu tangomarkkinoille pyrkiville. En ole varsinainen 'pelkkä tangolaulaja' vaan laulan kaikenlaista. Olen kuitenkin 'löytänyt tangot' ja tykkään että niissä on usein ihanat sanat. Nyt alkaa pian syksy ja sitten on joululaulujen aika. Niitäkin haluaisin laulaa mutta minulta puuttuu säestävät muusikot.
Eikö enää löydy hyviä tangolaulajia? Voisitko sinäkin olla potentiaalinen tangolaulaja?
Ei muuta kuin seuraaviin kisoihin, itsetunto on ainakin kohdallaan. 👍
Eivät harjoittele tangon laulamista tarpeeksi, vetävät " lonkalta"
Näin se vähän menee, että niin Kuusankoskella kuin Ylitorniolla nuoret räpläävät kännyköitä eikä laulele tangoja. Vanhemmat voisivat osallistua johonkin seniorikisaan.
Moni meistä tietää, ketä noilta paikkakunnilta nousi tangolaulajiksi ilman tangomarkkinoitakin.
Kyllä aiemmat tangokuninkaalliset ovat olleet parempia. Pitää laulaa puhtaasti. Epävireinen laulu särkee korvia. Lisää harjoitusta äänenkäyttöön.
Sauli varmasti lauleskeli tangoja jo heti puhumaan opittuaan. Oli niin luonteikasta
Tangossa pitäisi tulkinnassa olla draamaa ja tulisuutta. Nämä jäävät suomalaisessa versiossa tangosta usein puuttumaan. Suomessa osataan hämmentävän hyvin vesittäminen genressä kuin genressä.
Kyllä petyimme, kun Kyösti Lindeman ei voittanut tangokuningas-kruunua.
- Feija, Miranda, Rosita ja Leif.
Veeti on todella taitava laulaja, ja taitaa myös tangon.