Jos puolisosi sairastuu tai jää työttämäksi, elätätkö häntä?
Jos tulot putoavat sinne kuuteen sataan kuussa. Miten jaatte talouden hoidon?
Kommentit (42)
Olemme tuossakin tilanteessa olleet monta vuotta. Tottakai minä puolisoni elätän. Sitouduin häneen myötä ja vastoinkäymisissä.
Tämä antikristillinen maailmanaika rummuttaa toista sanomaa. Minä minä minä minä ja mun napa ja viis muista kun heistä ei enää iloa näytä olevan.
Mieheni on ollu jo lähes 6v työttömänä, elätän meidät molemmat.
En todellakaan elätä, akka lähtee mun omistamasta kämpästä sillä hetkellä kun se lopettaa vuokran maksamisen.
Parhaillaan on ansiosidonnaisella, menot on jaettu tulojen suhteessa. Kyllä tässä toimeen tullaan.
T nainen 45
Putosi työkyvyttömyyseläkkeelle kolmekymppisenä, tulot 1400 kuussa. Olen elättänyt nyt 17 v, ja jatkuu. N46.
Luonnollisesti. Kun eletään yhteistä taloutta, ei siinä ole väliä kumpi rahat saa ja mistä, kun ne yhteisen talouden menoihin menee kaikki kuitenkin. Jo ihan laissa sanotaan, että puolisoilla on elatusvelvollisuus, sehän on itsestäänselvyys, miksi muuten edes menisi naimisiin? En ymmärrä miksi tuollaista pitää edes kysyä.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan elätä, akka lähtee mun omistamasta kämpästä sillä hetkellä kun se lopettaa vuokran maksamisen.
Vuokran?
Avioliitossa on elatusvelvollinen, ja tuet lasketaan yhteistulojen mukaan, joten elätettävä on. Ja elättäisinkin ihan mielelläni, mutta odottaisin että hän mahdollisuuksien mukaan itse toimii tilanteen parantamiseksi. Eli sairaudet hoidetaan, ja töitä haetaan sen verran laajoilla kriteereillä, että on oikeasti mahdollisuus myös saada töitä.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan elätä, akka lähtee mun omistamasta kämpästä sillä hetkellä kun se lopettaa vuokran maksamisen.
Eli sulla ei ole vaimoa, vaan joku randomi vuokralaisakka?
Kiva.
Yhdessä ollaan oltu jo 35vuotta. Molemmat olleet niin opiskelijoita, työttömiä kuin palkkkatyössäkin näiden vuosien aikana. Kaikki rahat tulee yhteiselle tilille ja niillä eletään. Riippumatta siitä kumpi tienaa enemmän.
Tietenkin, mutta meillä on jo eläkeikä aika lähellä, hänellä viiden vuoden päässä, itselläni vähän kauempana.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan elätä, akka lähtee mun omistamasta kämpästä sillä hetkellä kun se lopettaa vuokran maksamisen.
Eikö vuokraa maksetakaan sinulle ns. "luonnossa"
Luvattiin aikoinaan, että myötä ja vastoinkäymisissä.
53vuoteen on mahtunut kaikenlaista haastetta. Työttömyyskausiakin ja uusien ammattien opiskeluja, asuntolainojen maksuja, lasten elämän eteen tekemistä.
Onneksi tuo työikä saatiin elää terveenä ja nyt vasta vanhana kysytään sinniä vakavien sairauksien kanssa elämisestä ja niissä tukemisesta.
Työtön on kuitenkin työtön vaan siksi, kun ei ole juuri sillä hetkellä työssä.
Siis hän on työsuhteitten välisessä ajassa. Miksi pitää syyllistää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan elätä, akka lähtee mun omistamasta kämpästä sillä hetkellä kun se lopettaa vuokran maksamisen.
Eikö vuokraa maksetakaan sinulle ns. "luonnossa"
Hän ei ole ihan sen arvoinen mitä taksa olisi...
Vierailija kirjoitti:
Olemme tuossakin tilanteessa olleet monta vuotta. Tottakai minä puolisoni elätän. Sitouduin häneen myötä ja vastoinkäymisissä.
Tämä antikristillinen maailmanaika rummuttaa toista sanomaa. Minä minä minä minä ja mun napa ja viis muista kun heistä ei enää iloa näytä olevan.
Minä tein aikoinani kahta työtä, kun puolisolla ei ollut. Ei olisi kannattanut. Paljon myöhemmin aloin sairastelemaan, silloin hän alkoi puhua ja käyttäytyä minua kohtaan rumasti. Nyt jo eksä, tottakai.
Kyllä, mutta sillä oletuksella, että tilanne on väliaikainen. Puolison velvollisuus on siis yrittää parhaansa, että löytää töitä (opiskelee vaikka uuden ammatin) tai kuntoutuu.
Jos kyse on jostain pian (muutaman vuoden kuluessa) kuolemaan johtavasta sairaudesta, niin silloin myös totta kai.
Jos kyse olisi jostakin sairaudesta/vammasta, joka vie kognitiiviset kyvyt ja hän tarvitsisi ympärivuorokautisen hoidon, niin silloin luotan yhteiskunnan tukeen ja pyrin löytämään hänelle laitospaikan. Eli en siis elättäisi, enkä voisi sanoa olevani enää parisuhteessa, vaikka edelleen rakastaisin ja kävisin katsomassa.
Auttaminen on eri asia kuin täydellinen uhrautuminen ja oman ainutkertaisen elämän menettäminen toisen puolesta. Lapsi on ainut ihminen, jonka vuoksi voisin näin suuren uhrauksen tehdä, sillä hänen kohdallaan näen, että hänen elämänsä on omaani tärkeämpi.
Mieheni ajattelee täsmälleen samoin kuin minä ja olemme keskustelleet kaikki mahdolliset skenaariot läpi, joten turha tuomita.
Tietenkin. Meidän rahat ja omaisuus on kaikki yhteistä. Kyseessä on nimittäin LIITTO. I got your back and you got mine.
Yhdesdähän tässä ollaan. Olemme jo molemmat elättäneet toisiamme vastaavissa tilanteissa.
Yhdessä 30+ vuotta