Miten nousta pohjasta?

Kunpa voisin jotenkin lähettää sinulle voimia virtuaalisesti. Tiedän miltä sinusta tuntuu, itse jouduin kamppailemaan parikymppisenä hyvin samankaltaisten asioiden kanssa. Muistan tunteen, että ei jaksa. Mutta nyt voin sanoa rehellisesti, että olen niin kiitollinen itselleni, että en menettänyt toivoani ja antanut periksi. Opinnot ovat pitkittyneet, mutta olen opiskelemassa unelma-alalle, olen töissä, tienaan myös harrastuksellani ja olen muuttamassa ulkomaille.

Ihan konkreettisiä ehdotuksia, joista oli itselleni eniten hyötyä. Peruspaketti ensin kuntoon, eli liikuntaa, terveellistä ruokaa ja unirytmi kuntoon. Se ei ole klisee, vaan kirjaimellisesti keho vaatii näitä. Samalla tavalla kuin kasvi tarvitsee aurinkoa. Ilman näitä keho ei tuota mielihyvähormoneja ja hermosto menee sekaisin. Se johtaa lisääntyneeseen ahdistukseen ja muuhun.

Netissä on tosi hyviä videoita, joissa puhutaan vaikkapa itsetunnon kohentamisesta, lapsuudentraumojen käsittelystä ja muusta mielenterveyteen liittyvästä. Being Well Podcast voi olla hyvä paikka aloittaa, mutta omia lemppareita on myös Candace van Dell, Patrick Teahan LICSW ja Kim Sage. Mutta paljon muutakin matskua löytyy. Terapeutteja ja muita mielenterveyden ammattilaisia, jotka myös jakavat paljon harjoituksia ja muita konkreettisia työkaluja. Voit myös lukea kirjoja mielenterveyteen liittyen. Scribd-palvelu maksaa kuussa n. 10-11 e, ja siellä on ihan valtava määrä ääni- ja e-kirjoja, artikkeleita, vaikka mitä. Näistä voi olla apua, kunnes pääset aloittamaan terapian.

Etsi joku harrastus, joka kiinnostaa. Piirtäminen, kitaransoitto, ihan mitä tahansa luovaa. Se auttaa aktivoimaan eri osia aivoista, ja myös antaa tunteille väylän ulos. 

Uskon, että pääset vielä opiskelemaan. Sillä välin voit kartuttaa tietoja ja osaamista toivomaltasi alalta vaikka kirjojen ja videoiden avulla, podcasteista jne. Työväenopistoilla ja avoimessa yliopistossa järjestetään kursseja myös. 

Osa-aikatyö, jota voi tehdä etänä, voi olla hyvä idea, jos ei juuri nyt pysty kokopäivätyöhön. Litterointia vaikkapa. Usein eri firmoihin voi laittaa hakemuksia, vaikka hakuja ei olisi juuri nyt auki.

Tiedän, että nyt tuntuu vaikealta. Ihan aidosti ymmärrän. Mutta lupaan, että asiat voivat mennä ihan tosi paljon parempaan suuntaan. Elämässä on niin paljon mahdollisuuksia, joskus on pakko unohtaa mitä muut meiltä odottaa tai mitä muut arvostavat elämässä, ja seurata omia kiinnostuksen kohteita. Sieltä se ilo pikkuhiljaa löytyy.

Niin, ja halusin siis lisätä tuohon edelliseen vastaukseeni, että tosiaan minut heitettiin pihalle kun olin 19, kaikki sukulaiset asui muissa kaupungeissa, ei ollut juurikaan tukiverkostoa. Menin kokopäivätyöhön, olin parisuhteissa, mutta ne eivät toimineet, ja sitten pisteenä i:n päälle sairastuin kystiseen akneen ja muihin stressin takia. Masennuin, juutuin kotiin. Lapsuus oli täynnä traumaa ja vaikeuksia, ja vaikka varsinaista köyhyyttä ei ollut, niin rahaa oli vain niihin oleellisiin. Kaikki nämä aikuisuuden vaikeudet olivat seurausta lapsuuden asioista. Lopulta pääsin yliopistoon, ja sitä kautta YTHS:n avulla terapiaan. Jooga on myös ollut iso osa toipumista. Mutta toipuminen todella oli mahdollista. Minulla on diagnoosina C-PTSD (tai virallisesti PTSD), ja sen ymmärtäminen on ollut ihan älyttömän tärkeää. Se selittää oireet, mutta sitä kautta oli myös helpompi etsiä kirjoja ja muuta tietoa, mikä oikeasti auttoi. Yleistynyttä ahdistuneisuutta yritettiin aluksi diagnoosiksi, mutta... Niin. Pointti oli, että joillekin sattuu epäreilu yhdistelmä asioita elämän alkuun. Sitä on täysin ok surra, ja siitä saa olla vihainenkin. Se ei ole sinun syy. Mutta siitä ihan oikeasti voi rakentaa polun itselleen ihan tosi paljon parempaan elämään. 

Onko elämässäsi mitään hyvää?

Vierailija kirjoitti:

opiskelupaikkakin on vähän liukuva käsite. On eri asia hakea lääkikseen tai ammattisurkeeseen. Onko rima liian korkealla ja ylpeys ei anna periksi?

Sinulla ainakaan ei ole mitään ylpeyttä tai itsekunnioitusta, kun tulet tänne arvostelemaan tuntematonta ihmistä, joka kertoo että tuntuu pahalta. Mutta kiitos kun annat ihan konkreettisen esimerkin niistä ihmisistä, joiden takia muut voi tässä maassa huonosti.

Löytyisikö joku harrastus, joka täyttäisi elämää. Nykyään on etäkursseja. Se on helppo tapa aloittaa. Toivon elämänhalua ja voimia Sinulle.

Kiitos kaikille vinkeistä ja empatiasta. Tämä antaa toivoa. Luen tätä ketjua uudestaan, kun tuntuu tosi pahalta.

Rakkaan koirani menetys jotenkin ylitti sietokyvyn, kun jouduttiin lopettamaan eilen. On ollut liian paljon vastoinkäymisiä.

t.ap

Ei pidä pyrkiä liian korkealle vaan tyytyä siihen mitä voi saada. Esimerkiksi lähihoitajan koulutus on todella helppo ja työllistyminen varmaa vaikka olisi isoja aukkoja cv:ssä.

Itselläni kun on ollut vaikeita vaiheita - ja niitä on ollut - olen saanut voimia yhdestä kirjasta, jossa puhuttiin vammaisten lasten vanhemmuudesta. Siinä oli lause, joka yksinkertaisuudessaan kuului niin, että kun aivan kaikki menee jatkuvasti pieleen, etkä jaksa enää, consider giving up. Se kuulosti juuri niin jårkyttävältä kuin oli tarkoituskin, mutta ei tarkoittanut että lopettaa elämän (omansa tai lapsen) vaan että miettii, mitä tapahtuu jos nyt luovuttaa niistä tavoitteista joita oman ja lapsen elämän suhteen on. Onko se luovuttaminen pysyvää vai voiko asiaan palata? Yleensä voi. Jos en saa asioita menemään niiin kuin ajattelen, että täytyisi, miten ne sitten menevät? Voiko se olla jossain suhteessa ok ja voiko sitten yrittää uudelleen, joko tätä tai jotain muuta tavoitetta? Ja viimeksi kannattaa miettiä myös, että jos joku tavoite ei ole toteutettavissa, niin voiko siitä,uopua ja vaihtaa sellaiseen, joka on?

2 ekaa on saatavilla ilmasena trialilla. (Peruuta ajallaan) Vika maksaa, mutta sisältää konkreettisia harjoituksia elämänhallintaa ajatellen.

https://www.amazon.com/PTSD-Workbook-Effective-Techniques-Overcoming/dp…

https://www.amazon.com/Burn-Boats-Overboard-Unleash-Potential/dp/006308…

https://www.amazon.com/Cluttered-Mess-Organized-Success-Workbook/dp/163…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

opiskelupaikkakin on vähän liukuva käsite. On eri asia hakea lääkikseen tai ammattisurkeeseen. Onko rima liian korkealla ja ylpeys ei anna periksi?

Sinulla ainakaan ei ole mitään ylpeyttä tai itsekunnioitusta, kun tulet tänne arvostelemaan tuntematonta ihmistä, joka kertoo että tuntuu pahalta. Mutta kiitos kun annat ihan konkreettisen esimerkin niistä ihmisistä, joiden takia muut voi tässä maassa huonosti.

En tiedä, arvosteliko hän, mutta ei välttämättä. Eihän kukaan hyödy siitä, jos pyrkii vuosi toisensa perään alalle, joka on liian vaikea. Mitä sitten jos lopulta läpäisee pääsykokeen, mutta opiskelu alalla ja työ ovat liian raskaita? Voi olla, että tämä ei päde muotialoihin, joissa pisteiden pitää olla törkykorkeat, koska muuten kaikki pääsisivät sisään, ja itse työ ei ole yhtä vaativaa. Mutta mikä sellainen ala sitten olisi, en tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

opiskelupaikkakin on vähän liukuva käsite. On eri asia hakea lääkikseen tai ammattisurkeeseen. Onko rima liian korkealla ja ylpeys ei anna periksi?

Sinulla ainakaan ei ole mitään ylpeyttä tai itsekunnioitusta, kun tulet tänne arvostelemaan tuntematonta ihmistä, joka kertoo että tuntuu pahalta. Mutta kiitos kun annat ihan konkreettisen esimerkin niistä ihmisistä, joiden takia muut voi tässä maassa huonosti.

En tiedä, arvosteliko hän, mutta ei välttämättä. Eihän kukaan hyödy siitä, jos pyrkii vuosi toisensa perään alalle, joka on liian vaikea. Mitä sitten jos lopulta läpäisee pääsykokeen, mutta opiskelu alalla ja työ ovat liian raskaita? Voi olla, että tämä ei päde muotialoihin, joissa pisteiden pitää olla törkykorkeat, koska muuten kaikki pääsisivät sisään, ja itse työ ei ole yhtä vaativaa. Mutta mikä sellainen ala sitten olisi, en tiedä. 

On olemassa ystävällisiä ja on olemassa häijyjä tapoja ilmaista asioita. Tämä tyyppi valitsi jälkimmäisen käyttämällä sanaa "ammttisurkee" ja tekemällä olettamuksia siitä, miksi toinen ei päässyt tiettyyn kouluun. Asiatonta, eikä siitä ole hyötyä kenellekään. Ja se, että ei pääse sisään kouluun ensimmäisellä, toisella tai vaikka viidennellä kerralla ei tarkoita, etteikö se ala sopisi henkilölle, tai ei selviäsi työssä. Esimerkiksi oikikseen tosi monet joutuu hakemaan monta, monta kertaa. Ovat silti oikein hyviä työssään, kun työelämään päätyvät, ja ovat ainakin todella tietoisia mihin ovat ryhtymässä. Itse tiedän tällaisia tapauksia, eri aloilla. Eli ei tarvitse heti lähteä lannistamaan ja härnäämään toista, jos ei jossain heti onnistu. On totta, että joskus alanvaihto voi olla hyvä, mutta se ei välttämättä tarkoita, että "rima olisi liian korkea", vaan että kutsumus on muualle. Ihan tyhmää arvottaa eri ammatteja eri tavalla. Itse olen akateemisella alalla, mutta arvostan ammattikorkeaa ihan yhtälailla. Jokainen itse tietää, mitä alaa haluaa tavoitella. Ei siihen tarvita muita lyttäämään unelmia. Se ei myöskään ollut ap:n kysymys.