Appivanhemmat tunkevat vähintään kerran viikossa kylään aikaisin aamulla vaikka tietävät että ollaan lomalla
Sanotaan heille mitä tahansa, ovikello soi 9 aikaan ja sitten hämmästelevät, että kuinka täällä vielä nukutaan vaikka he ovat jo käyneet kaupoillakin ja ties missä. Kun heille keitetään kahvit ja pyydetään olemaan hiljempaa että edes lapset saavat nukkua, niin puhuvat niin kovaa että varmana koko talo herää. On puhuttu asiasta suoraa, unohtuu tai "unohtuu" parissa päivässä. On otettu ovikellon patteri pois, silloin kiertävät ympäri taloa koputtelemassa ikkunoihin ja huhuilemassa. Mitä tässä oikein voisi tehdä?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Se kumman vanhempia he ovat- käy seuraavan kerran sanomassa että tulkaa parin tunnin päästä uudelleen- meillä nukutaan vielä. Sitten ovi lukkoon ja seuraavalla kerralla ei enää reagoida edes koputuksiin.
Tämäkin kokeiltu, eivät muka ehtineet enää iltapäivällä kun pyydettiin ja seuraavana aamuna ilmestyivät taas ovelle. Meidän vara-avain on miehen siskolla ja viime kesänä kun kerran ei avattu ollenkaan, olivat soittaneet siskolle että pitää päästä katsomaan onko joku hätä. Onneksi siskolla on järkeä ja kieltäytyi antamasta avainta.
ap
Menet sit vastaavasti klo 01 pimpottelee ovikelloa ja koputtelemaan ikkunoita.
Soita poliisi poistamaan asiattomat tontiltanne, jos sulla ei ole selkärankaa.
Kuulostaa just siltä mitä ex-anoppi ja -appi olisivat voineet harrastaa. Onneksi tuli ero ja nykyisen miehen vanhemmilla on järkeä päässä. Eikä asuta missään kämäisessä pikkukylässä missä puolet suvusta asuu parin kilometrin säteellä meistä.
Jos oot eksän nyksä niin terkkuja vaan Rovaniemelle 😅
Hyvät, kaukaiset välit (minimi 200km) appivanhempiin on hyvä. Toimii.
Mä en usko tätä tarinaa.
Jos appivanhemmat oikeati tekis noin, olisi poliisi tai lääkäri lähellä.
Lappu oveen? Että tulkaa vierailulle aikaisintaan klo X (kuten olemme sanoneet) ja meillä kaikki hyvin täällä, ei ole hätää, nähdään pian! Sitten ette avaa ovea vaikka miten ikkunoita raapisivat ja vara-avain pois siskolta siksi aikaa että appivanhemmat on koulutettu. Tuskin montaa päivää jaksavat käydä koputtelemassa jos vaan ette avaa ovea. Jos sorrutte avaamaan, tulevat tietenkin miten lystäävät. Aika järkky tilanne muuten :D itte repisin pelihousuni jo siitä että jomman kumman vanhemmat ravais kylässä joka päivä ihan sama mihin aikaan tulisivat
Olette jotain lessuja ja/tai pohjanmaalaisia? Sano että soitat poliisille kotirauhan häirinnästä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät, kaukaiset välit (minimi 200km) appivanhempiin on hyvä. Toimii.
Ja vaimoon 700km. Toimii.
Ette reagoi mitenkään tuohon klo 9. Eivät ne koko päivää jaksa oven ulkopuolella odottaa.
Ihmettelen missä sekopäisten palstalla olen. Jokainen on nainut joutilaiden hassahtaneiden appivanhempien lapsen. Eikä ole päästy kotikylältä pois kun enstemmäinen työpaikka peruskoulunn jälkeen ja jumi siihen.
Olette liian kilttejä. Katkaisette välit, jos eivät asetu teidän rajojanne kunnioittamaan. Saavat valita.
Tai sitten annatte joku aamu niiden kolkutella, sovitte sen valmiiksi jo illalla. On teillekin mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö suosiolla vai eskaloivatko tilannetta ulkona esim. Soittelemalla puhelimella ja ovikelloa.
Pihalle pitää laittaa mölyäjät, jotka eivät suostu olemaan hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen missä sekopäisten palstalla olen. Jokainen on nainut joutilaiden hassahtaneiden appivanhempien lapsen. Eikä ole päästy kotikylältä pois kun enstemmäinen työpaikka peruskoulunn jälkeen ja jumi siihen.
Niin minäkin!
Miten avuttomia ihmiset oikein on vetämään omia rajojaan?? Kunnolla suu auki ja porttikielto noin pölvästeille vanhemmille!
No nää on näitä. Appisten tontille appi pykännyt talon pojalleen ja ollaan niin samaa perhettä.
Mulle niin vierasta, omat sisarukset ympäri suomea, heidän lapsensa ympäri suomea kuten myös omat lapsenikin.
Loma on neljä viikkoa noin suunnilleen. Kerran viikossa on neljä käyntiä loma-aikana silloin.
Itse en kyllä näe kaikkia lapsiani edes vuodessa neljää kertaa että onhan tuo kohtuutonta.
Vierailija kirjoitti:
Menet sit vastaavasti klo 01 pimpottelee ovikelloa ja koputtelemaan ikkunoita.
Tämä, ehdottomasti.
Se kumman vanhempia he ovat- käy seuraavan kerran sanomassa että tulkaa parin tunnin päästä uudelleen- meillä nukutaan vielä. Sitten ovi lukkoon ja seuraavalla kerralla ei enää reagoida edes koputuksiin.