~ JOULUNTÄHTIEN loppuviikko (to-su) ~
Jos laittelen meille uutta pinoa kun vissiin on jo torstai =)
Kommentit (47)
Tinuri esitti niin mielenkiintoisen gallupin, että pakko oli tulla vastaamaan omasta puolesta.
Eli lasten saamisikä: esikoinen 32-vuotiaana ja kuopus 36-vuotiaana. Miehen kanssa olemme olleet yhdessä jo iät ja ajat, mutta vasta kolmikymppisenä tuli mieleen, että haluaisin sittenkin omia lapsia. Itse en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin tullut äidiksi kesken yliopisto-opintojen. Jos nyt ajattelisi, että lukisi oikiksen tentteihin, niin ei tulisi mitään.
Hyviä puolia on se, että oli todella valmis ja kaikki taustat ovat kunnossa. Tosin en sano sitä, että kaikilla pitäisi olla kaikki yhtä valmista, mutta minulle/meille se sopi. Kaipa tuota kypsyyttä ja elämänkokemustakin on vähän enemmän, vaikken mitään suurempia vastoinkäymisiä ollutkaan kokenut. Ne ensimmäiset isommat tulivat vasta ensimmäisessä raskaudessa.
Tässä välissä huikkaan Päivikille, että tsemppiä kovasti tuon motorisen asian kanssa. Toivottavasti muistan ulkomuistista nyt nimimerkin oikein! Kerroit, että teillä saattaa refluksi ehkä vaikuttaa. Toivotaan kovasti, että syy on siinä! Osaan jossain määrin samaistua kokemuksiisi, sillä meillä esikoisen motorinen kehitys ei ollut itsestään selvää! Onnea ja tsemppiä matkaan!
Takaisin huonoihin puoliin. Kaipa jaksaminen on vähempää kuin nuorempana olisi ollut. Toisaalta jos tätä rataa jatkuu yöt, olen tyytyväinen. Nyt on helpompaa kaikin käsin kuin mitä oli esikoisella.
Kärsivällisyyskin on itsellä kasvanut tähän korkeaan ikään mennessä (terkut vain Pimmille, sait tuntemaan oloni vanhaksi). :-D *virnistelee*
Summa summarum: tämä ikä on ollut sopiva saada lapsia. Menot on menty, opiskelut opiskeltu ja vakkarityöpaikka odottamassa. JOS kauhea vauvakuume olisi iskenyt jo opiskeluaikana, kai meillä sitten olisi jo lapsia, mutta kun se polte tuli vähän vanhempana.
Tänään olemmekin koko päivän kolmisin. Mies on työnantajan riennoissa koko päivän ja yönkin varmasti. On tyypillistä, että juuri tänä aamuna esikoinen, 4 v, pissasi aamulla varhain ja heräsikin varhain. Ei olisi haitannut, jos olisi voinut jatkaa unta vähän lisää 6,5 tunnin jälkeen... Mutta tänään, kun kuluttaa kahvia, jaksaa taas sinne puoli 2:een, jolloin tyttö nukahtaa. Ei taida muilla olla samanlaisia yökuppaajia?
Meillä muuten on tullut tytölle tavaksi nukkua joka toinen päivä vähän pidempään. Joka toinen päivä on sitten sellainen noin 12 tunnin unien päivä.
Ai niin, tyttö nukahti eilen masulleen lattialle. Hän onneksi jaksaa nykyään olla vähän pidempään masullaan eikä tarvitse olla kahden minuutin jälkeen kääntämässä. Nyt parina aamuna hän on nukkunut parisen tuntia masullaan ennen heräämistä. Eilen sitten urvahti ihan itsekseen lyhyille unilleen ollessaan vatsallaan. :-) Meillä nimittäin itsekseen nukahtaminen ilman tissiä on aikasen harvinaista.
Jep, oikein mukavaa perjantaipäivää!
En ehdi oikolukea tekstiä enkä laittaa tehosteita, suokaa anteeksi. :-)
Iituli
Kiva kuulla [color=red]elmersson[/color]istakin pitkästä aikaa!
Toivottavasti [color=red]Mikillä[/color] ei tosiaan oo mitään ihmeempiä vaan tuo refluksitauti vaan vaikeuttaa vähän asioita... Jos se olis vaan jumpan puutetta =)
Anteeksi [color=red]iituli[/color]! Mä mietinkin jälkeenpäin että sen kommentin ois voinu jättää pois =) Et sä mikään vanha oo ja mun äitiänikin sanoisin vielä tosi nuoreksi =)
Meillä oli muuten taas vaihteeksi aika p.... yö suoraan sanottuna =/ Lassi karjui sen illan ja nukkui aika levottomasti puoleen yöhön asti jolloin nukahti kunnolla, heräsi syömään puoli kolm. en aikoihin ja päättikin valvoa yli neljään! Neljän jälkeen nukahti ja sitten alkoikin soimaan miehen herätyskello... Eihän se ukko päässy töihin kuin vasta vähän jälkeen kuuden jolloin Lassi heräsikin taas syömään. Tämän jälkeen koko aamu oli mulla yhtä torkkumista kun Lassi vaan kitisi ja kitisi ja söi 5 tunnin aikana ainakin sen 5 kertaa eikä oikein mikään kelvannu. Nyt syö taas että taitaapa olla meillä taas ns tankkauspäivä... No, onneksi on taas viikonloppu ja jos seuraavakin yö menee huonosti niin ukko saa puuhailla Lassin kanssa aamulla ja mä lataan akut =)
Taidan kokeilla suostuisko tää poju jo päikkäreille ku vaikuttaa aika väsyneeltä... Parin tunnin päästä pitääkin lähtä käymään kaupungilla ja mun vanhempien luona.
Mukavaa viikonlopun alkua niin pienille kuin suurille!! ;)
Pimmi & Lassi
...laiskottaa!! On se kumma että tuntee syyllisyyttä heti jos jonain päivänä ei jaksa tai ei kerta kaikkiaan kiinnosta siivota ja puunata, pestä pyykkiä, raivata paikkoja jne... höh, menee lukunautinnosta puolet pois kun takaraivossa jyskyttää " imuroi imuroi imuroi" 8) Nainen on rakennettu vissiinkin niin että ohimennessään sipaisee jostain mukin matkaansa, kerää lattialla lojuvia lasten vaatteita tms. sillä ei mun mies niin tee. Vai tekeekö teillä?
No joo... semmonen virsi täällä tänään. Taitaa olla tulossa se aika kuukaudesta kun tuommosta natinaa akka pitää :o
Akseli ei millään malttaisi aloittaa nukkumista: ihan liian paljon kaikkea mielenkiintosta maailmassa ja pitää harjoitella tuota selältä mahalleen menemistä (kerran tapahtunut vahingossa). Pikkumies huutaa ja karjuu silmät kiinni puoliunessa ja nukahtaa siihen, kerran pari pitää kuitenkin vielä parahtaa, varmuuden vuoksi ettei vanhemmat vaan unohda että hänellä oli raivari meneillään :)) Ja se on oikeen raivoa, siis ei itkua sillä kyyneleet ei valu. Hoh hoijaa, hassu pikku-ukko :))
Mutta nyt sohvalle pötkölleen, enkä varmasti ala imuroimaan, en!! Luen uuden Viherpihan ja unelmoin hienosta puutarhasta :) Jos jollakulla on se lehti niin siinä on mein naapurin haastattelu ja meiänkin talosta näkyy hiukan :))
Palaillaan paremmalla tuulella ja kommenteilla
LaiskaRauPotar
Faktahan on, että meillä on paljonkin ikäeroa. Mutta kuten Tinuri taisi kirjoittaa, meitä kaikkia yhdistää se, että olemme samanikäisten vauvojen äitejä. Jotkut saavat lapsensa teini-iässä ja jotkut vasta vaihdevuosien kynnyksellä. Näin se homma menee. :-)
Sinun äitisi, Pimmi, on tosiaan nuori, etenkin kun sen suhteuttaa siihen, että hänellä on ikäisesi tytär ja jo lapsenlapsiakin. :-) Minä vuonna äitisi on muuten syntynyt?
Olipa kurja lukea, että Lassilla oli ollut huono yö! Toivottavasti oli tosiaan tankkausyö ja -päivä eikä tuollainen yö heti toistu. Onneksi tosiaan on viikonloppu tulossa!
Minä olen tehnyt meillä diagnoosin, että Saran itkut eivät johdu masuvaivoista joka kerta, vaan väsymyksestä. Toki joinakin päivinä selvästi paukut tuottavat tuskaa, mutta onneksi ne ovat harvenemaan päin.
Niin, niinä päivinä, kun unta kertyy vain yhteensä sen 12 h, on neitokainen aika karjuvaista sorttia. Muutenkin temperamenttia taitaa riittää. Yksi kriisikohta on pitkään ollut se, kun bodyn nappeja laittaa kiinni. Se ei ole tytön lempipuuhaa lainkaan. :-)
Aurinkoista päivän jatkoa edelleen!
Iituli + päiväunia koisaava tyttö ja pelikaveria kaipaava isoveli
Huh, huh, nämä viikot menee nykyään niin nopsaan!
Tänään me käytiin M:n kanssa perhekerhossa. Oli oikein kivaa! Siellä oli muitakin näin pienten vauvojen kanssa. Sai vaihtaa kuulumisia ja meidän neitokainen sai katsella kun isommat lapset leikki ja hyvin meni hänellä aika. =)
Huomenna meillä on viimeisen kerran vauvauinti. =( Syksyllä sit taas!
Peruna maistuu neidille edelleen. Ei edes huomaa mitä suuhun laittaa kun komentaa koiran sitterin viereen makaamaan, häntä kun neiti niiin tykkää katsella. Tänään meni kolme lusikallista pottua. =)
Oma ikä on 26v. kesällä tulee 27. Ja 26 olin kun meidän neitokainen joulukuussa putkahti maailmaan.
Hyviä pulia nuoressa (vaikken ihan nuorimmasta päästä ole) iässä on se että kait sitä jotenki jaksaa paremmin, en tiedä. Mieheni on mua 7 vuotta vanhempi, joten hänellä tietysti ikä painaa pikkasen päälle, vaikka miehet voi saada lapsia missä iässä tahansa. Itse ehdin valmistua ammattikorkeasta ja saada vakituisen työpaikan, joten vauvan hankinnalle ei ollut esteitä. Paitsi pieni asunto, joka toiv. menee pian kaupan ja päästään kesällä omakotitaloon.
Niin tervetuloa Leenu ja elmersson! Kiva että porukka lisääntyy, ettei meidän pino kutistu aivan olemattomaksi. =)
Päivikki; toivottavasti Mikillä kaikki ok ja kyse olis korkeintaan siitä refluksista. Tuli mieleen, että jos teidän Mikki ja meidän Minni menis kimppaan, niin olis aika kivat nimiyhdistelmät! =)
Nyt laittaan pyykit ulos ja pienelle lenkille ennen kuin neitokainen herää vaunuissa.
rusina & M pian 4kk
Heippa vaan!
Täällä edelleen aika toipilas olo - aamulla tuntui, et maha räjähtää.. eikä oikein ruokakaan maistu - kiva tehdä muille kun itsestä tuntuu et ruoka ihan hirveän makuista :/
Oliskohan Oulun suunnalla asuvat halukkaita tapaamiseen 12- 17. huhtikuuta?? Ollaan tulossa silloin mummolaan ja olis kiva tavatakin.....
Iästä - mie täytän ens kuussa 30V :))))
Esikoinen syntyi miun ollessa 25v, mieheni oli tuolloin 28v. Keskimmäinen syntyi seuraavana vuonna ja nyt siis 29- ja 33-vuotiaina ollaan kolmen neidon vanhemmat.....
Pitää varmaankin alkaa vaihtamaan vaippaa ja ripustamaan nuo pyykit, kun en vielä jaksanut (piti ottaa kunnon päikkärit pimun unien aikaan). Eilen jäi pesukoneen kahva käteen, tänään korjaaja kävi, eikä heillä ollut oikeaa kahvaa, tulee varm. tiistaina. Onneksi näytti mistä saa auki ruuvarin kanssa...
Nyt mentävä...
--Mirpa ja pimuttimet x3--
Mirpa : olisi mukava kyllä järjestää jonkinlainen tapaaminen täällä Oulun suunnassakin :) Minulla on 14.4 meno mutta muut päivät kävisivät kyllä hyvin :)
" Läheltä piti" -aiheeseen palaten... tänään kun oli syöttämässä pikku-ukkoa ja tyttäreni toi minulle karkkia, heitin yhden karkin suuhun samalla kun pikku-ukko hamusi suu ammollaan rintaa, karkki tippui suoraan pikkuiselle kielelle ja katosi suuhun. Onneksi sain heti karkin suusta pois ennen kuin vauva ehti nielaista sen. Kaikkea sitä pitääkin sattua...
Mutta nyt taas kutsu kuuluu....
MrsCruiser
Mirpa: Minäkin voisin ottaa osaa tapaamiseen Oulussa. Mulle käy kaikki muut päivät paitsi tuo 12.4. silloin on jo sovittuamenoa,esikoisen hammaslääkäri.
Me oltiin tänään shoppailureissulla Oulussa,ja hyvin meni taasen. Johanna tykkää kovasti kulkea autolla ja kaupoissakin. Itkeskelee vain kun on nälkäinen. Ja kerran söi vain reissun aikana,vaikka tienpäällä oltiinkin melkeinpä 6tuntia,kiltti tyttö! kohta tunnin jo vetäny sikeitä, Johanna meneekin jo klo20 nukkumaan,ja vastaavasti aamut alotetaan seitsemään mennessä,yleensä kerran yössä syöden. Johannalle ei oikein passaa mikään kun on väsynyt.Ainut hyvä paikka on liikkuvat vaunut taikka oma sänky tutti suussa:)..
tintti ja Johanna 3kk (huomenna)
Noista meidän öistä oon kiitollinen, ku on parisen kuukautta neiti nukkunu yhellä syönnillä ja nyt nukkuu ton 21-6.. Ei oo tällä mammalla ekaa kuukautta lukuun ottamatta ollu yöunet vähissä, ja univelkaa ei oo tullu missään vaihessa. Onneksi, sillä oon kyllä yleensä äree, jos en saa nukkua yöllä hyvin. Kiitollinen saa olla, et iltarutiinit toi alusta asti hyvät yöunet tytölle!!!
Meillä alkas vauva-uinnit 14.4 ja kovasti jännittää, aamut kuitenki nukutaan yleensä 9-10, ja alkas uinti jo 8.30-> ei kiva, mut touhu vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, et ihan innolla oottelen.
Meillä tyttö sammu ennen yhdeksää totaalisesti sänkyyn, ku tänään oli kummitäti koko päivän kylässä, niin seurustelu väsytti... Meillä Lumi nukahtaa yleensä ite sänkyyn n.klo21, joskus kitinällä, joskus tälläi vaan nostamalla petiin. Syliin nukutettiin ensin, mut jätettiin se homma tossa reilun 1kk iässä ja alettiin vaan pistää sänkyyn, missä onkin heti oppinut ihan hyvin nukahtamaan (lukuun ottamatta joitakin konsertti iltoja).
Joku puhui mahallaan olosta, meillä Lumi on viihtyny 2,5kk iästä lattialla oikeestaan vaan mahalleen, ku oppi sillon kääntymään selälleen ja nyt 3,5 kk iässä oppi kääntymään mahalleen, niin ei oikeestaan oo selällään ku sekunnin sadasosia, jolloin kääntyy masulleen. Lattialla ja sitterissä viihtyy hyvin, kun on jotain katseltavaa, tai jos äiti seurustelee koko ajan. Sylissä sit jumppaa nykyään itseään koko ajan istumaan ja ryömimistä harjottelee...
Arkea häiritseviä tekiöitä on päikkäreiden vähyys, kun nukkuu yöllä kellon ympäri, niin tänäänkin nukku aamulla 30min. puolen päivän aikaan 30min. ja iltapäivällä 2 tuntia. Telkkoo neiti hereillä siis melkein koko ajan päivällä.
No, tuhan siinä juttua meidän tyttelistä jo.. Hyviä unia mammat ja pienokaiset.
Leenu ja Lumi
koen rikki ja siksi palstapimennossa edelleen. Välillä olen päässyt kurkkimaan pinoja, mutta aika ulalla olen teidän jutuistanne.... koen rikki edellene ja en osaa sanoa koska ehditään uus hankkia, eli palaan palstalle sit joskus taas aktiivisemmin...
pakko sanoa, tuo MrsCruiserin " Läheltä piti- tilenne oli aika hauska. Että karkkia jo vauvoille, juu ;)
Tren tapaamiseen koitan tulla jos vaan päivä sopii. Onko tarkoitus nähdä päivällä vai illalla?
Meille kuluu lyhyesti hyvää. Yölä syödään vielä 2-3kertaa ja pelkällä r-maidolla mennään vielä. Kirjoittelen tarkemmin kuulumisiamme paremmalla ajalla, nyt nukkumatti kutsuu.
äitikuu ja pikkuprinssi kohta 4kk
Eipäs meidän pino ole hetkeen näyttänyt tältä! HIENOA!
Kirjoittelen ilman rillejä silmät sikkuralla, teksti voi olla sen mukaista :)
Aamu lenkki tuli tehtyä ja suikussa käytyä yms. Olen ottanut tavaksi käydä lenkillä tos seiskan aikaan silloin kun mies on kotona, vois kai sen ruveta tekemään ennen kuin ukko lähtee töihin.. pitää tuumata!
Sit G: Esikoisen saadessa olin23 jä nyt ikään tulee syksyllä 30. Aikanaan oli päättänyt et teen lapset alle 30 joten hilkulle meni tää viimenen. Näin vanhempana ei tietysti jaksa ihan yhtä hyvin. Mut nuorena oli sit vähän huolettomanpi, tyttö tuli mukana missä sit huideltiikin. Olipas sekavaa.
LEENU tervetuloa joukoon
ELMERSSON Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Samoin ÄITIKUU tervetuloa tampereelle, tapaaminen on päivällä uskoisin? Tarkaa aikaa emme vielä ole sopineet.
PIMMI mitäs se Lassi nyt noin huusi? ompas tosiaan ikävä juttu. Toivotaan et ei jatku. Jaksuja sinne.
RAUPOTAR nauti vaan laiskoista päivistä, niin minäkin teen vaik se imurointi jyskyttää sielä päässä. Ei meidänkään ukko osaan kerätä tavaroita mennessä. tapaan yleensä laitaa sille vihjeeksi ihan keskelle kulkuväylää kuljetettavat tavarat, niin et ohi ei pääse huomaamatta. SILTI ne saattaa jäädä siihen. TOIVOTON tapaus.
Jaahas.. keskimmäinen ilmoitti et haluaa tulla pelaamaan.
nefili ja A3kk
Hyrr, ilmahan kylmeni ratkaisevasti! Ehkä en vielä viekkään pesuun koko bändin talvivehkeitä. Ensi viikolla P.Pouta lupaili jopa lunta.
Meillä alkaa kohta tapetointihommat. Meillä on valkoiseksi maalatut seinät ja ajattelin hieman piristää olohuoneen päätyseinää tapetilla. Kävimme rautakaupassa ja löysin alekorista tapetin 10¿ rulla(ovh.48¿!) ja juuri kaksi rulla löytyi. Kävimme pikapikaa vielä varmuudeksi mittaamassa, että varmasti riittää ja kohta sitten alamme sovussa niitä tuonne seinille laittamaan. Tapetti on ah niin muodikasta tummanruskeaa, mielestäni oikein kivaa. Se on sitten eriasia miltä se näyttää tuolla seinällä.
Toivottavasti kaikki vatsatautipotilaat ovat tervehtyneet! Selvinpäin oksentaminen on aika kamalaa. ;)
Tervetuloa uusille " tähtösille" ja heidän äideilleen, kyllä joukkoon mahtuu!
Mitä galluppia meillä oli? Niin iästä. Minä olin juuri 26v täyttänyt kun sain esikoisen ja nyt Akseli syntyi tammikuussa ja täytän tänä vuonna kesällä 35v. Esikoisen syntyessä olin mielestäni hyvän ikäinen, juoksut oli juostu ja työ vakituinen. Olen ollut siinä onnekas, että molemmat tapaukset ovat olleet loistavia nukkujia, joten en valvomisesta pahemmin tiedä, mutta luulisin, että se olisi rankempaa näin " vanhemmalla" iällä. Esikoisen saadessa olin silti osaston nuorin!!! Eli synnyttäjien keski-ikä on kovasti noussut viime vuosikymmeninä.
Huomenna meillä on isännän kanssa 1-vuotis hääpäivä. Poikanen syntyi kätevästi 9kk ja 1pvä häiden jälkeen. Eipä tule puheita. Hih. Käydään varmaan vain kahdestaan syömässä, jos ensi vuonna sitten johonkin pienelle matkalle. Olen ollut todella yllättynyt miten vähiin tuo kahdenkeskinen aika on käynyt, elämä on aika erilaista kahden lapsen kanssa. Mutta ei sillä että se haittaisi, kyllä tuollainen pieni hurmuri on lähentänyt koko perhettä. Vaikka välillä tuntuu, että tämä perhe vie äiti-ihmiseltä järjen!
Nyt kaalipadan tekoon.
Mukavaa viikonloppua kaikille ja varokaa, huomenna on aprillipäivä! Ja pikkunoitia liikkeellä...
Kirsikka, joka ottaa luutansa ja lähtee...
Wau, mikä pino!! Toivottavasti tämä jatkuu!
Viileni sit ilma täälläkin. Olihan se pikkasen odotettavissa, ettei se kesä tule heti perään. Toivottavasti pääsiäisenä olis kaunista, että vois ulkoilla miehen kanssa oikein urakalla, kun hänkin on vapaalla.
Meillä oli tänään viimeisen kerran vauvauinti tälle keväälle. Syksyllä taas alkaa meidän ryhmä uudestaan. M sai sukeltaa tänään ekan kerran ja kuvakin otettiin. =) Harmi vaan että hän käänsi päätä sivulle just kun kamera välähti. Viikolla saa hakea uimahallista sit ne teetetyt kuvat. Saadaanpa sít ainakin poskikuva jos ei muuta. =)
Nyt neiti on nukkunut jo 3½ h ulkona. Tais uiminen ja sukeltaminen väsyttää.
Meillä ollaan nyt maisteltu perunaa 5 päivää, tänään tais mennä 5 lusikallista. Enempää en vielä uskaltanu antaa ettei tuu mahavaivoja. Mutta nyt kun perunat on aloitettu tuli myös [b] ummetus [/b]. Ennen neiti kakkas joka päivä, nyt on 2 päivää ollut kakkaamatta. Tiedän, että vauvat voi olla viikonkin kakkaamatta, mutta mielellään hän sais kakata vaikka päivittäin. Joku käski kokeilla [b] luumusosetta [/b]. Saako sitä antaa jo 4kk ikäiselle?? Unohdin katsoa kun kävin kaupassa, eli vielä ei ainakaan tullut ostettua.
Meillä on myös nukkumaanmeno hankaloitunut. Ennen sai nostaa tytön vaan sänkyyn ja hän nukahti sinne itsekseen. Nyt oikeastaan koko tämän viikon nukahtanut tosi huonosti. Eli kun laittaa sänkyyn alkaa hirmu huuto. Nälkä ei ole, väsy on, mutta ei malta nukahtaa. Eli saan istua vieressä, pitää kädestä ja silittää päätä että hän rauhoittuu ja malttaa nukahtaa. Mistä moinen muutos yhtäkkiä?? Onko tämä kenties vaan tilapäistä, vai mikä on? Saa nähdä kuinka tänään käy.
Onko tampereen tapaamiselle jo päätetty [b] päivämäärä [/b]?? Meille sopis se 28.4, ellei jouduta meneen yksiin 40v synttäreihin. Muuten voin sanoa aika 100% varmasti, että tullaan.
[b] Kirsikkka [/b] HYVÄÄ HÄÄPÄIVÄÄ huomenna!!! Sanon sen nyt ellen pääse huomenna pinoutumaan. Teidän häät ei ollut mikään aprillipila. =)
Nyt syömään lauantaisuklaata jälkkäriksi. Nam! =)
rusina & M
juu täällä taas. :)
Kirsikalle oikein hyvää hääpäivää huomiseksi! Aika hyvin tuo teidän pojan syntymän ajankohta. Tehokasta työtä todellakin ;D
Meillä kesällä 5v hääpäivä ja jotain kivaa pitäis keksiä. Parisuhde kaipaisi muutenkin vähän panostamista ja laatuaikaa, nyt hyvä kun ehditään kerran viikossa kysyä toiselta mitä kuuluu ettei puhe ole vaan linjalla kävitkös kaupassa? Muakin todella hirvittää miten kahdenkeskistä aikaa ei enää yksinkertaisesti ole nyt toisen lapsen jälkeen. Kaikkialla toitotetaan että sitä pitää vaan ottaa mutta mistä kysyn mä? Tä meidän yhtälö on ihan mahdoton: vanha remontoitava okt, iso puutarha joka huutaa laittamista, saunaremontti meneillään (itse tehden tottakai), kaksi pientä lasta ja mies ykistyisyrittäjä!!! Hyvä kun toisiamme nähdään joskus...
ikägalluppiinkin piti vastata. Olin 30, ja täytin pian 31 kun esikoinen syntyi. Nyt olin just täyttänyt 33 kun tämä kakkonen tuli. Itse en olis aikasemmin ollut valmis lapsiin, olin niin itsekeskeinen ja omat menot, opiskelut, työ, matkustelu ja harrastukset oli tärkeitä. Opiskeluaikana mielessä oli vaan seuraavat haalaribileet ja viikonloput mentiin kavereiden kanssa. Sama mies on kyllä matkassa ollut jo 15 vuotta, mutta mun (meidän) piti saada elää se nuoruus omalla tavallani ilman lapsia. Nyt olo seesteisempi, viihdyn kotona ja pahin lapsellisuus ja itsekeskeisyys on kai karissut matkalla pois. Nyt vaan tuntuu että nyt on lasten aika. Huonoina puolina just ehdottomasti kropan hidas palautuminen verattuna kakskymppisiin ja valvominen on nyt rankempaa... Ja jos joskus vielä kolmosta haaveilis niin ikä alkaa sit jo painaa.... Mutta jokainen tyylillään, musta on upeeta kun on nuoria äitejä jotka sit jaksaa vielä touhuta lastensa kanssa kun nekin jo aikuisia.
ruokapuuhat odottaa. Voikaa hyvin siskot!!
äitikuu ja pikkuprinssi ma 4 kk + isoveli 2,5v
...meillä myös tullut uutena tuo huuto ennen nukahtamista. Poika pitää väkisin silmänsä auki eikä rauhotu. Minulle " Viisaat" sanoivat jotta tässä iässä vauvat tarkkailevat ympäristöään niin kiinnostuneesti etteivät malta nukkua - - ties mistä kivasta jää paitsi :))
Palaillaan
RauPotar The Siivooja :))
Meillä on alettu tekemään hampaita, joten nukkuminen on ollut vähän levotonta.Meillä lapset on olleet niin erilaisia että ehdin jo toivoa että kakkoselle hampaat tulisivat myöhemmin ja helpommalla. Yleensä vauva nukkuu tosi hyvin, syö kerran pari yössä, mutta muuten ei heräile. Ihanan helpolta tuntuu, esikoinen kun ei nukkunut ekan vuoden aikana yhtään yötä alle neljän herätyksen. Mutta karulta tuntuu ajatella etten ole nukkunut kokonaista yötä yli puoleentoista vuoteen. Ei kyllä tunnu enää siihen olevan tarvettakaan, helppo on aamuisin nousta ylös - yleensä.
Meillä esikoinen syntyi ollessani vähän vaille 26 ja toinen nyt kun olen 27. Tosi tyytyväinen olen tähän ikään, ihan tarpeeksi ehti yliopistoaikoina rellestää ja mennä. Töissäkin ehti olla pari vuotta, vaikka vakituista työpaikkaa ei olekaan odottamassa. Sekin olisi ollut kiva tietysti saada, mutta eipä sellaista taida olla kovinkaan monella samanikäisellä opiskelukaverillanikaan. Sitä projektista toiseen siirtymistä taitaa meikäläisen työura olemaan jatkossakin. Tosin nyt olen entistä enemmän alkanut harkita alan vaihtoa, ei kauheasti kiinnostaisi tehdä enää mitään 16 tunnin työpäiviä, saati sitten tuoda töitä kotiin. Tässähän sitä voisi ohessa käydä itseään kouluttamaan, saisi vähän jotakin vaihtelua lasten kanssa puuhasteluun. Mutta varmaankin ainakin ensi vuoden olen vielä kotona, jos nyt ei mitään todellista unelmatyötä joku tule tarjoamaan :).
Juniori alkoi taas itkemään, pitänee laittaa suppo täksikin yöksi.
En tiiä kyllä vieläkään mistä se huutokonsertti johtui... Eilen illalla meni jo paremmin, mutta yö oli taas aikamoista heräilyä ja aamu yhtä kitinää. No, mies suostui nousemaan Lassin kanssa kymmenen aikoihin ja mä jäin nukkumaan. Nukuinkin tyytyväisenä yhteen ja kun heräsin ja menin olkkariin niin siellähän se Lassi koisasi sitterissä - ja oli kuulemma nukkunut jo melkein kaksi tuntia =0 Kummallinen poju, en voi kyllä muuta sanoa...
Tänään kitinä on vaan jatkunu ja tissiä pitää saada 1-2 tunnin jälkeen ja 5 minuutin syönnin jälkeen nukahdetaan - eli poju taitaa olla vain tosi väsynyt. Nytkin nukahti tissille ja kun laitoin sänkyyn niin eiköhän silmät rävähtäny auki ja koitti alkaa juttelemaan. Hyvä kun poju haluais vaan leikkiä ja jutella vaikka silmät harittaa ja haukottelee ihan kauheesti. No, jos tuon sais nukahtamaan tämän vuorokauden puolella =)
Mä alan kyllä olemaan sitä mieltä että huomenna taidetaan maistaa ensimmäistä kertaa [b]pottua[/b]. Alan olemaan jo niin väsynyt aamuisin että alkaa huumori loppua... Oon kyllä suunnitellu tuota perunan antamista jo jonkun aikaa, mutta kun ei saa aikaseksi =)
Näin aluksi vissiin passaa semmonenkin seos, että laitan vaan perunaa ja omaa maitoa ja pistän soseeksi? En nyt kehtais vielä ostaa pilttipurkkeja kun ne alun määrät on niin pieniä...
[b]Iituli[/b] kyseli äipän ikää... Äiti on vuosimallia -63 ja isä -62. Mun mummot oli myöskin noin 20-vuotiaita kun saivat äidin ja isän eli hekin ovat vasta vähän yli 60-vuotiaita ja jo isoisoäitejä =) Ollaanhan me siskon kanssa naureskeltu monesti että ei noista porukoista kyllä uskois että ovat jo mummu ja pappa =)
Niin ja onhan tuo tosi, että ei sillä iällä ole paljon merkitystä. Hyvinhän meillä täälläkin juttua riittää niin vauvoista kuin muustakin vaikka meitä on vaikka minkä ikäisiä =) Tuo ukko alkaa muuten pikkuhiljaa myöntyä siihen [b]reissuun[/b] eli taidetaan mekin päästä mukaan! =) Mä taisin jo laittaa, että meille sopii sekä 21. että 28. päivä, mutta mieluiten päivällä kun tehdään luultavastikki vain päivän reissu eli aamulla lähdetään ja illalla ollaan takaisin. Täältä menee se 3-4 tuntia eli oltais perillä ehkä klo.12-13.
Tuo [b]oulun[/b] tapaaminen kiinnostais myös... Esim 16.4 passais meille ihan hyvin kun tuo poju nukkuu päikkärit vaunuissa n.klo 13-17 ja voidaan hypätä linkkuun vaikka tuolloin yhden aikaan ja tulla kaupunkiin. Vai haluatteko tavata mielummin illalla kuin päivällä?
Vieläköhän oli jotain... Tästä mun tekstistä tuli nyt kyllä aika sekavaa kun piti käydä aina välillä laittamassa Lassille tuttia suuhun =) Lassi ei malta laittaa nukkumaan jos jää sängyn vierelle, joten tuun aina olkkariin istuskelemaan ja käyn laittamassa tutin takaisin suuhun jos se sattuu putoamaan.
Ukko lähti moikkaamaan kavereita jotka remppaa prätkiään hallilla... Prätkäkuumetta ois taas molemmilla, mutta kun rahat ei riitä niin ei rahat riitä =) Kevytmoottoripyörällä ajeltiin kolme kesää nuorempina ja jossain vaiheessa ostetaan molemmille omat moottoripyörät - ehkä sitten nelikymppisinä =)
Makkarissa on ollu jo jonkun aikaa hiljaista eli poju tais nukahtaa. Taidankin käydä tekemässä iltapalaa ja sitten vois katsastaa illan tv-tarjonnan. Mukavaa lauantai-illan jatkoa =)
Pimmi & Lassi (myöskin maanantaina 4 kk)
Onkos kaikki virpomassa? ;)
Mahtavien 5 tunnin yöunien jälkeen potut on kiehumassa ja Lassi pääsee maistelemaan soseita. Ens yönä ei sitten nukuta ollenkaan kun Lassi saa tietenki kauheet mahavaivat uudesta ruoasta =0
Nyt ei ehdi enempää, mutta mukavaa palmusunnuntaita kaikille! =)
Pimmi ja Lassi
Koneelle on ollut jonoa tänään.. lasten virallinen peli päivä. saavat toki viikollakin joskus pelata.
Pistin isännän sägyn rakennus puuhiin, josko sitä ens yönä pääsis nukkumaan uudessa sägyssä. Tarina lyhkäsesti, meille tuli ostettua 90cm patjat joita varten pitää nyt tehdä oma sänky(kaikki sängyt kun on mitotettu 80cm patjoihin).
KIRSIKALLE ja ukolle myös hyvää hääpäivää!! Nautikaa yhdessä olosta.
TAPAAMISEEN Palailen maanantain pinossa yritän kerätä siihen ilmottautuneet ja päivän yms.
Nyt kaunista päivän jatkoa toivottelen!
Nefili ja Adam3kk
Pimmille: meillä on noi synttärit 5.12 ja 31.12. Eli aikas lähekkäin ollaan kaikki 4 synnytty.
Synnytyskertomuksesta sellasta, et mulla ultrattiin rv 37 et vauva on edelleen perätilassa ja sovittiin sit leikkausaika 5.12. (eli rv 39+0). Edellisenä päivänä mentiin laitokselle ja seuraavana aamuna katetrien ym. kanssa valmistauduttiin leikkaukseen. Salissa laitettiin ensin epiduraali ja sit spinaali, tosin spinaalin kans oli tosi epämieluista, ku piti olla kypryasennossa tosi kauan, mulla oli piikki selässä ja lääkäri sai hälyytyksen muualle, niin oottelin sit uutta lääkäri hiki valuen (ison mahan kanssa tosi epämiellyttävä asento). No, sit sain spinaalin ja ukko pääs saliin. Leikkaus meni nopeesti ja 11.46 syntyi pieni prinsessa meidän ihmetykseksi. Mies kävi mittuuttamassa ja kylvettämässä neidin kätilön kanssa ja heräämöön tulivat moikkaamaan. Pääsin heräämöstä 3 tunnin kuluttua, kun jalkoihin tuli tunto ja osastolla lähdin heti liikkeelle kipupumpusta välittämättä. Pumppu poistettiinkin useiden pyyntöjen jälkeen seuraavana aamuna ja tädit ihmetteli kovasti minun hyvää vointia, ihan niinkuin ei ois leikattukkaan =). Kotiuduttiin 10.12, kun imetys oltiin saatu jotenkin rintakumin avulla käyntiin.
Kotona imetys oli aluksi tosi vaikeaa ja taistelua, mutta onneksi pinna kesti ja imetys lähti kunnolla käyntiin n. 2 viikkoa synnytyksen jälkeen. Osittain korvikkeella mentiin ensimmäiset 2 kk ja senm jälkeen ollaan pelkällä rinnalla menty.
Siinä nyt jotain sepostusta.
Leenu ja Lumi
Täällä on sää tosi tuulinen, saa nähdä laantuuko sen verran et ulos pääsis päikkäreille.