Kuinka epäsosiaaliset/epävarmat olette onnistuneet työllistymään?

Vierailija kirjoitti:

Mulle valitettiin jo 18v ikäisenä työharjoittelun jälkeen, että olen liian hiljainen. Kyseessä oli työpaikka, jossa oli aina vain pari työntekijää minun lisäkseni ja minun piti työskennellä yksin kaukana heistä pelkkä radio seuranani, eikä mitään asiakaspalveluakaan siellä ollut. Kahvihuoneessa juttelin kyllä aina jonkun vanhemman naisen kanssa, mutta eipä tämä miespuolinen pomo ollut sitä näkemässä. Ei varmaan käynyt mielessäkään, että ehkä tuon ikäisenä ujouteni hänen seurassaan olisi voinut johtua vaikka siitä, että hän oli keski-ikäinen mies ja vielä pomon asemassa.

Mulle laitettiin työharjoittelun palautteeseen pitkä miinus siitä, etten osallistunut riittävästi henkilökunnan kahvipöytäkeskusteluihin. Itse työnteossa ei ollut mitään moitittavaa.

Kotiäitivuosien jälkeen pääsin perhepäivähoitajaksi, kun silloin niitä vielä palkattiin ja hoitajista oli pulaa. Laitoin vain päiväkodinjohtajalle kyselyä, että olisiko mulle töitä, ja heti sain sijaisuuden ja puolen vuoden päästä siitä työ vakinaistettiin. Olin todella tuppisuu kaikissa työpalavereissa, koulutuksissa ym., mutta lasten kanssa tulin mainiosti toimeen ja olin pidetty hoitaja. Jäin siitä työstä eläkkeelle n. vuosi sitten. Mulle riittävä aikuiskontaktien määrä oli hoitolasten vanhempien tapaaminen lasten tuonti- ja hakutilanteissa ja vasukeskusteluissa.

En ole haastatteluja jännittänyt,

vaan mennyt asenteella, että jos en kelpaa, ei paikka ole minua varten. Olen alalla, jolla töitä on aina riittänyt, huonommillekin. Enkä ole sosiaalinen, kiva ja pidetty, mutten mikään hölöttäjä, osa ihmisistä on myös suorastaan mielestäni pelottavia.

En ole saanut töitä. Työkkärisssä n kuitenkin väittää sitten että olen työkyvytön ja pitää mennä kuntouttavaan työhön. Ei sosiaalinen epävarmuus voi olla syy mennä orjatyöhön. Se ettei ole puhelias kuten muut niin on kai huono juttu kun hakee raksatöitä esimerkiksi.