Lapsi lähti armeijaan

Lapseni lähti tänään armeijaan, on juuri matkalla varuskuntaan. Voisi ajatella että tuntisin ehkä ylpeyttä tai muita jaloja tunteita, kyllä nekin kaivamalla nousee pintaan.

Päällimmäinen tunne on kuitenkin haikeus. Jokin aikakausi on lopussa. Kaikki niin mahtavat vuodet perheenä takana, ja nyt lapset lähtevät kotoa.

Toinen tunne tai ajatukset joita tässä heräsi heti, yllätti itsenikin. Tulin jo valmiiksi vihaiseksi ja katkeraksi siitä, jos joskus joudun hyvästelemään hänet ja laittamaan sotaan samoin kun nyt armeijaan. Vannon että käyn omakätisesti kostamassa jokaiselle herralle joka sotia aloittaa, ja ei osaa niitä lopettaa, jos minun lapseni joskus viette, niin käytän loppuelämäni kostaakseni sen.

Eturintamaan pitäisi jokainen herra laittaa, joka sodista päättää, siihen ne loppuisi, kun pitäisi aina oma henki, tai oman lapsensa henki ensimmäisenä antaa. Eikä armeijaakaan kohta enää tarvittaisi.

Tämän hetkiset vähät lämpimät ajatukseni menevät kaikille esimerkiksi Ukrainan sodassa läheisiään menettäneille.