Eino Leinon kaunein runo?

Naissaari

Naissaaren niemessä valkea paas

merimiesten merkkinä loistaa,

karit ympäri sen monet purret kaas,

taru koitojen kohtalot toistaa,

taru sun ja mun,

kesä-illoin kun

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Se nousee aalloista pystypäin

kuin nainen valkearinta,

se huutaa hurjana myrskysäin

kuin pyydettään palavinta,

kuin kuolemaa

sävel kuuluttaa,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Mut kun meri heljänä heijastuu

ja loivina laineet läikkyy,

kuin kaukainen kantelo soipi sen suu,

merenkultana varsi sen väikkyy

läpi mainingin

öin valoisin,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Tuo silloin laineilta laulu soi:

Ain ollut hän ei kivi kuollut,

hänet myös elonhehkuhun Luoja loi,

hän myös on lempinyt, huollut,

mies saarelle nous,

pois aamulla sous,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Hän huomas sen vasta, kun valkeni yö,

hän rannalle rientäen juoksi,

hän kaahlaa, hän paasihin polvensa lyö,

hän kutsuvi armasta luoksi,

mut aaltojen taa

tää pois katoaa,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Hän uhmaa tuulia tuskassaan,

hänen varttansa kuohut kaulaa,

rajatonta hän huutavi rakkauttaan,

taas lempeä vienoa laulaa,

näy sankari ei,

meri mahtajan vei,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Sadat vuodet hän siinä jo seisonut on,

nyt vain hän on valkea paasi,

monet toivehet, itse toiveheton,

hän ympäri yössä kaasi,

moni talvi ja syys

veren lämpimän hyys,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Mut kun suvi saapuvi suloinen,

veri jällehen paadessa vertyy,

hän muistaa lempensä muinaisen,

hänen mielensä kauas mertyy,

mihin sankari sous,

joka saarelle nous,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Ja silloin jos tuhovirtensä soi,

ah, Herra armias auta,

pian haahdet aalloissa huppeloi,

pian pinnalla tuhto ja lauta

vain yksin ui,

moni orpoutui,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Hän rakkauden voimaa kuuluttaa,

jokei armahda, sääli, ei säästä,

joka surmaa sen, keltä suukon saa,

joka ei elin-aikana päästä,

joka kuin kulo lyö,

min loi elontyö,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Hän laulaa loihtua lemmen sen,

joka polttaa, polkee ja tallaa,

kodit korkeat jättäen kylmillen,

mökin liedelle kylväen hallaa,

kun ihmistä kaks

käy vierahaks,

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Ja siks moni poski kelmenee,

moni kauhistuu uros aimo,

kun huolensa ilmi huokaisee

Naissaaren valkea vaimo,

surut sun ja mun,

kesä-illoin kun

niin kauniisti kajavat veen yli itkee.

Upea teksti. Viron uinuvaa vapautta symboloi tämä paadeksi muuttunut nainen. 

Vapaa mies

Vapaata miestä vangita

ei voida väkivallalla,

ei kalvalla, ei kahleilla,

ei mahtisanalla;

kun kaikki maahan kukistuu,

hän seisoo niinkuin korven puu,

ja kun hän kaatuu, kaatuissaan

päin sortuu sortajaan.

Se vasta, vast on vapaa mies,

ken oman luoda tiensä ties

keskeltä elon kuohujen

ja ajan aatteiden;

ei häntä vallat horjuta,

ei joukon oikut orjuuta,

hän yksin yönkin halki käy,

kun tähteä ei näy.

Ja vasta vapaa mies on se,

ken tyynnä lausuu Tuonelle:

Ma kuolla voin, mut kuole ei,

min eestä työtä tein.

Ei kuolema lie ankarin;

on kuolo seppel sankarin,

kun vaatii häntä vakaumus

ja ihmis-oikeus.

Eino Leino

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelu ei tule pitkää kommentti nr 4 paljastaa jo ettei runoja lueta 

Kaunein?  Puhdasoppisin, puhuttelevin, kuvaavin, osuvin?  Tuo kauneimmat mielikuvat ja fiilikset? 

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut kaikkia Eino Leinon runoja. Joten:en tiedä.

Saman tulin sanomaan. Ei pysty kertomaan.

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?

Mitä on tämä hiljaisuus?

Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,

tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuule, kuink' kukkaset kasvavat

ja metsässä puhuvat puut.

Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat

ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläi,

kaikk' on niin hellää ja hyvää.

Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin

ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Hymyilevä  Apollo:  "Ei paha  ole  kenkään  ihminen, vaan  toinen  on heikompi toista".  Niin totta

Kouta!

Vierailija kirjoitti:

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu, kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu...eli Nocturne. Onhan niitä paljon muitakin, tämä nyt tuli ensin mieleen.

Tämä on niiiiin upea... tuntemattomahan tupaan vie

Vaikkei ruislintu laulakaan tähkien aikaan...

On kestänyt aikaa

Hiljaisuus 

Hautajaiset Muisto lause. 

Manan portilla

Yö on musta, maa on jäässä,

hiljaa huutaa hautalies,

korpin siivill henki päässä

särkyy, syöpyy, nääntyy mies.

Mitä tuolla, mättään alla

liikkuu, luikertaa ja lyö?

Ei se mato, ei se halla

se on varjo, verinen yö.

Kerran kuljin, lyhty käessä,

luulin löytävän valon,

mutta tyhjyys, tuskan äänessä,

sanoi: "Tervetuloa talon."

Kussa äiti? Kussa isä?

Kussa kansa, kussa maa?

Kaikki syöty, aika visaa

ei jää jäljelle kuin kaa.

Verhouu? Mitä kieltä tuo on?

Lempirunoni Eino Leinolta on Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks. En tiedä tiedä onko se kaunein mutta se on niin syvällinen ja hieno.