Kadehtisitko naista, jolla on kaksi täysi-ikäistä lasta 40-vuotiaana?

Lähinnä ahdistun ajatuksesta, että olisin uhrannut 2- ja 3-kymppisyyden. Jos vanhemmaksi täytyisi tulla, niin 40 siihen hyvä ikä aloittaa.

Tavallaan, mutta sit ois vapaa ja huoleton nuoruus jäänyt elämättä. 

N44 ja lapsi8

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan, mutta sit ois vapaa ja huoleton nuoruus jäänyt elämättä. 

 

N44 ja lapsi8

Ei välttämättä ollenkaan niin ja nelikymppinenkin on vielä nuori. En ainakaan itse koe jääneeni mistään paitsi koska olen elänyt koko ajan.

Lapsia koko elämä. Ensin on itse lapsi, ei edes aikuistu kun hankkii omat lapset ja kun vihdoin olisi aikaa itselle, niin eiköhän sitä tule lapsenlapset hoidettavaksi.

Lapsuuskaverini elämä...en todellakaan kadehdi.

Miksi kadehtisin, kun olen itse sellainen. Aikanaan sain lapset nuorena ja kolmaskin syntyi muutaman vuoden päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan, mutta sit ois vapaa ja huoleton nuoruus jäänyt elämättä. 

 

N44 ja lapsi8

Ei välttämättä ollenkaan niin ja nelikymppinenkin on vielä nuori. En ainakaan itse koe jääneeni mistään paitsi koska olen elänyt koko ajan.

En olisi voinut nuorempana käydä joka viikonloppu festareilla ja baareissa. Kyllä se, että on ollut huoleton nuoruus on ollut ihan parasta. Nyt vaan en meinaa jaksaa vilkasta lasta ja huoli hänestä on koko ajan läsnä. Ehkä nuorempana en olisi niin paljon huolehtinut/murehtinut niin paljon kuin nyt. Se tässä on tuskallista. 

Onhan siinä nuoruus mennyt vähän ohi lapsia hoitaessa. Entä ura? Onko sitäkään? Pahasti tuntuu että tuossa kohtaa saattaa jäädä vähän tyhjän päälle kun lapset aikuistuu ja itse aloittaa oman elämän siitä mihin se parikymppisenä jäi. Itse näen järkevämpänä sen, että elää nuoruutta niin ettei tarvitse nelikymppisenä sitä enää haikailla, luo uran ja perustaa sitten vasta perheen. Itsestä ainakin on mukava ajatus että kun lapset aikuistuu niin itsellä ei ole mitään kiinni otettavaa, kuten nuorena lapsensa tehneillä lähes poikkeuksetta tuntuu olevan. En siis kadehdi vaan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia koko elämä. Ensin on itse lapsi, ei edes aikuistu kun hankkii omat lapset ja kun vihdoin olisi aikaa itselle, niin eiköhän sitä tule lapsenlapset hoidettavaksi.

Lapsuuskaverini elämä...en todellakaan kadehdi.

Omat lapseni ovat veloja. Ei kyllä haittaisi, vaikka hankkisivat lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan, mutta sit ois vapaa ja huoleton nuoruus jäänyt elämättä. 

 

N44 ja lapsi8

Ei välttämättä ollenkaan niin ja nelikymppinenkin on vielä nuori. En ainakaan itse koe jääneeni mistään paitsi koska olen elänyt koko ajan.

En olisi voinut nuorempana käydä joka viikonloppu festareilla ja baareissa. Kyllä se, että on ollut huoleton nuoruus on ollut ihan parasta. Nyt vaan en meinaa jaksaa vilkasta lasta ja huoli hänestä on koko ajan läsnä. Ehkä nuorempana en olisi niin paljon huolehtinut/murehtinut niin paljon kuin nyt. Se tässä on tuskallista. 

En olisi jaksanut nuorena tuollaista elämää. Siis jatkuvaa bailaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, en ole taipuvainen kadehtimaan mistään asiasta, koska olen hyvin tyytyväinen omaan elämääni. Enkä muutenkaan ymmärrä mitä kadehtimista tuossa olisi paitsi se yleinen asia, jos ei olisi saanut lapsia, vaikka olisi halunnut. Siitä olisin voinut olla surullinen tai sellaista, että jos joku on saanut terveen lapsen ja itselläni olisi sairas.

Sain oman lapseni 26v. mikä oli erinomainen ikä, olin valmistunut yliopistosta, tein odotusaikana väitöskirjaa. Pikkuvauva-aikana olin töissä yliopistolla ja pystyin pitämään vauvaa aina mukana. Kaikki meni hyvin ja lapsi on nyt kolmekymppinen.

Jos elämä on mennyt mukavasti, ei ole mitään syytä kadehtia ketään, niin se vain taitaa olla.

Mutta tulit kuitenkin kertomaan oman stoorisi? Miksi? 

Veikkaan, että hän kertoi asiasta, koska siitä kysyttiin.