Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsia ei kielletä?
28.03.2007 |
Olen törmännyt moniin tuttuihin jotka antavat lapsensa tehdä mitää vaan. Perustelevat sitten että " eletään lastn ehdoilla" . Siis häh? Nämä lapset kiukuttelevat jos eivät saa kaupasta haluamaansa lelua tms. Ja alle 1v kiipeää portaisiin, vanhemmat vaan ihmettelee mihis se nyt meni ja sitten syödään multaa pihalla yms.
Hyvä tapaus on kun eräs 2v ei saanut lelua kaupasta ja menivät sitten autoon ja lapsi kiukutteli kun ei sitä saanut. Niin eikös tämä äiti vaan mennyt takaisin kauppaan ostamaan lelua!
Meillä on säännöt ja rajat lapsilla, rakkautta ne ovat nekin. Jos kiukkua tulee niin sitten tulee mutta periksi ei anneta. lapsemme eivät ole niitä jotka saavat parivuotiaina leikkiä äidin meikeillä ja kynsilakoilla. Tottakai itkua ja kiukuttelua tulee kun ei kaikki menekään oman pään mukaan mutta kyllä sen kestää.
Näistä ed. mainituista voin sanoa että ovat kertoneet etteivät kestä lapsen huutoa ollenkaan. Jos lapsi ei nukahda illalla nukkumaan mentäessä ja kuuluu pieni yhyy niin heti mennään rauhoittelemaan ettei vaan lapsi ala huutaa.
Kommentit (8)
meillä eletään lasten ehdoilla, ei tarvitse kuunnella kiukuttelua ja uhmaa kun lapsi on aina aurinkoinen ja iloinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin sillä että lasta ei kielletä ei ole mitään tekemistä mullan syömisen tai äidin meikeillä leikkimisen kanssa.
Olen samaa mieltä että lapsilla pitää olla rajat ja huutamalla ei saada mitään. Mutta meillä kaikki lapset on syönyt multaa (tai hiekkaa), onhan sitä kielletty mutta kummasti se lapio menee suuhun. Ja meilllä tyttö on saanut jo kahden vuoden iässä laittaa äidin huulipunaa kun lähdetään juhliin. Ei niillä meikeillä saa vapaasti leikkiä, mutta nyt 3v saa ihan itse laittaa kun osaa jo niin hyvin. Hänellä on nykyään omat " meikit" joita laittaa kun lähdetään juhliin.
Enemmän mua kummastuttaa se että nykyään sallitaan lapsilta tosi kamalaa käytöstä vanhempia kohtaan. Vaikka kuinka kiukuttaa niin minusta lapsi ei saa ssanoa vanhempiaan idiooteiksi saatika lyödä. Tätä näkee ihan jatkuvasti ja äidit vaan naureskelee kun Kalle on nyt vähän vihainen.
Lapsilla ei ole mitään leikkirauhaa, kun koko ajan äiti on kieltämässä jotain. Sekin on musta käsittämätöntä. Kultainen keskitie siis lienee paras.
Mutta tuohon huudon kestämiseen minun täytyy myös kommentoida. Itse kuulun myös siihen kastiin, joka ei kestä oman lapsen huutoa. Olen huomannut olevani melko ääniherkkä, ja ääntähän se lapsen parkukin on. Mutta lähinnä omalla kohdallani kyse on kuitenkin siitä, että ensimmäinen lapsemme itki lähes koko ensimmäisen elinvuotensa. Ja kun sitä vauvan itkua kuuntelee päivästä toiseen, niin pian on valmis tekemään ihan mitä vain, että huuto taukoaisi.
No se huutoaika meni sitten ohi, mutta kun sitä huutoa sai kuunnella silloin niin suuren yliannoksen, niin sitä ei edelleenkään tahdo millään sietää. Huudon estämisestä jää tapa, vaikka sille ei enää olisi tarvettakaan. Lapsi oli sitten yli kahden, kun huomasin, että huutaminen oli muuttunut ihan tavalliseksi uhmahuudoksi, johon ei tulekaan reagoida yhtä ärhäkästi kuin vauvahuutoon. Minulla on ollut siinä oppimista, että osaan antaa lapsen huutaa pienen huutonsa, ja se sitten loppuu itsestään. Että tilanne ei enää olekaan sama kuin vauva-aikana, jolloin huuto muuttui nopeasti hysteeriseksi, ellei äiti ottanut syliin.
Oltiin siinä lastenpolin odotustilassa jossa on tietysti paljon leluja. Meidän kanssamme samaan aikaan oli vanhahko isä kahden tytön kanssa, toinen arviolta 4-5v ja toinen alta parivuotias.
Nämä kakarat eivät antaneet minun lapseni koskea mihinkään leluun siinä odotushuoneessa.
Saattoivat olla ihan toisella puolella huonetta kun minun tyttöni meni ottamaan korista jonkun lelun, nämä pennut syöksyvät samantien sieltä muista leikeistä repimään minun lapseltani kädestä pois lelut.
Isä ei sano mitään naureskelee vaan.
Ymmärtäisin vielä siltä pienemmältä lapselta tuollaisen käytöksen mutten tosiaan enää 4-5 vuotiaalta.
Enkä tajua millaisia aikuisia kasvaa noista lapsista jolle ei opeteta mitään käytöstavoista tai muiden ihmisten kohtelusta. Muutaman kerran annoin lapselleni lelun mutta jossain välissä nämä tyrannit repivät sen pois kuitenkin, joten luettiin siinä sitten omaa kirjaamme jonka tyttö halusi lääkäriin mukaan.
Otti niin paljon päähän se isä että olisi tehnyt mieli " hieman" avautua, mutten sitten ilennyt kuitenkaan..
kielletä koko ajan, saavat leikkiä ja touhuta mielinmäärin ilman että joku huuta vieressä ei saa.
Kyllähän se outoa on jos multaa syödään eikä vanhemmat reagoi mitenkään!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et niin antanut ymmärtääkään.
Halusin vain sanoa, että on olemassa se toinenkin ääripää. Ja kasvatusasioissa yleisesti nämä ääripäät eivät ole kovin käyttökelpoisia, vaan paras tulos syntyy siinä keskellä luovien.
On tietysti asioita, joita on ehdottomasti kiellettävä, kuten auton alle juokseminen, tulitikuilla leikkiminen, jne. Mutta mullan syöminen ei mielestäni kuulu tähän kategoriaan. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki äidit näe mullan syömisen kieltämistä äärimmäisen tärkeänä.
Hän ja miehensä neuvottelevat ja keskustelevat lapsen (3,5 v) kanssa asioista. Lopputulos on se, että ulkopuoliset saavat sitten pelastaa lapsen, kun on päälleen putoamassa pöydältä. Tai niin, että siinä vaiheessa, kun on neuvoteltu 4 kertaa, emäntä karjaisee vieraan lapselle " Alas sieltä!" -tyyliin, minkä jälkeen lapsi tottelee nuivan näköisenä.
Tämä risoo minua valtavasti, kun omienkin lasten vahtimisessa on ihan riittävästi, ei viitsisi vielä kaverinkin lasta pitää tauotta silmällä. Mutta heillä on periaatteena, että ei voi sanoa " ei" tai muutakaan ikävää, koska lapselle tulee paha mieli.
Olen törmännyt samaan ilmiöön. Meilläkin kuljetaan suklaakeksit käsissä vaikka kiellän naapurin lapsia ja äiti katsoo pahasti heti jos komennan!