Jos aina kirkuu, huutaa ja tolloilee, voi oikean avuntarpeen hetkellä jäädä ilman apua

Avunhuudon kyllä erottaa tosi hyvin muusta kirkunasta. Ihminen käsittelee alitajuisesti kaiken melun vaikka ei huomioisi sitä mitenkään, ja jos joku huutaa toistuvasti apua niin se on sellainen että muutama "APUA!" -huuto saa sun huomiosi vaikka sä jättäisit kaiken muun samalla volyymillä huudettavan huomiotta.

Voi hyvin olla ettei huomaa, etenkin kun moni käyttää tästä syystä nykyään vastamelukuulokkeita. Niillehän ei olisi miltei mitään tarvetta, mikäli kaikilla olisi edes auttavasti normaalin sivistyneen ihmisen tavat.

Ja herää kysymys missä ylipäätään on tuolla tavalla käyttäytyvien vanhemmat? Kotona naama kiinni somessa, muuten vain sekaisin?

Näin on. Ja ihan ylipäätään normaali ihminen ei ole mikään häirikkö ja kuspää, edes lapsena.

Pätee myös sinuun, ap. Älä ruikuta aina kaikesta.

Meillä ei metelöijiä hyysätä vaan pannaan häätö  tai huoneiston haltuunotto päälle.

Kirkujat on usein vuokralaisia (miksihän ihmeessä, heh heh) joten huoneiston omistajat vahtii tarkasti, kelle vuokraa. Ettei mene vuokratuotto taloyhtiölle seuraavan kolmen vuoden ajan.

Tämä on hiljainen talo, jossa viihtyy asukkaat.

Ei se sitä katso onko omistus vai vuokra, eikä mitään muitakaan ulkoisia asioita, ei ihonväriä, ei rahaa, ei ammattia. Hyvät muut huomioivat tavat joko on tai sitten ei, vanhempien luonteenlaatu näkyy suoraan siinä minkälaisia heidän lapsensa ovat. Hedelmistään puu tunnetaan.

Ehkä osa silti yrittää hakea apua. Jos ei saa osa kai huutaa jo.

Jos olet minun naapurini, anteeksi. Päiväkoti-ikäiset lapseni tekevät minutkin kiljumisellaan ja kirkumisellaan hulluksi, mutta minkään maailman komennot, käskyt, pyynnöt ja rangaistukset ei ole saanut lopettamaan sitä järkyttävää melusaastetta, jota leikkiessään pitävät. Jos meinaa saada äänensä kuuluviin, on huudettava kovempaa. Hetken on hiljaista ja sitten taas jatkuu. Ei auta kepit ja porkkanat, etenkin kun sitä keppiä ei laillisesti saa antaa. Mielessä kyllä käynyt, että ei varmaan auttaisi sekään, kun jostain syystä se meluaminen on nelivuotiaasta niin järjettömän hauskaa, etenkin kun vanhempi hermostuu.

Yhdellä ihmisellä on rajalliset voimat. Kotityöt on pakko hoitaa, ja näinä aikoina ne lapset metelöi. Kuri on kova, mutta keinot rajalliset. Ei auta kuin toivoa, että kouluikään mennessä meno rauhoittuisi ja voisi alkaa keskustella normaalilla äänenvoimakkuudella. Varmaan ennen sitä menee kuulo ja ääni lopullisesti.

t. omistusasuja yh