HS: David Oksasen, 8, vanhemmat tekivät radikaalin päätöksen: Älypuhelin vasta 15-vuotiaana
Kahdeksanvuotiaan David Oksasen vanhemmat ovat päättäneet, että hän saa oman älypuhelimen vasta 15-vuotiaana. Perhe suosii ruutuajan sijaan yhteistä tekemistä, mielikuvitusta ja ulkoleikkejä. Poika saa käyttää älylaitteita vain aikuisen valvonnassa ja hänellä on käytössään kapulapuhelin. Vanhemmat sanovat, että tiukka linja on tuonut perheeseen enemmän läsnäoloa ja yhteisiä hetkiä vaikka myöntävät, että helpompaa olisi ollut antaa laite käteen. He perustelevat valintaa sillä, että älylaitteet heikentävät mielikuvitusta ja koukuttavat lapset liian aikaisin.
Tämä on juuri se syy, miksi nykyajan lapset eivät enää osaa olla hetkeäkään tekemättä mitään. Koko lapsuus menee ruutu kourassa, ja vanhemmat vielä taputtavat vieressä kun jälkikasvu "oppii digitaidot varhain". Oksasen perhettä pilkataan nyt varmasti konservatiivisuudesta, mutta todellisuudessa he tekevät palveluksen lapselleen ja meille kaikille. Miten paljon ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä, jos jokainen perhe katkaisisi ruuturiippuvuuden ennen kuin se edes alkaa?
Kommentit (67)
Hesarin mukaan David tuntee muitakin lapsia, jolla ei ole omaa älypuhelinta:
"YKSIN Oksasen perhe ei linjauksensa kanssa ole. Davidin arkea on helpottanut, ettei hän erotu joukosta tai ole ainoa, jolla ei omaa älypuhelinta ole.
"Lähinaapurustossa on toinenkin perhe, jolla on samantyyppinen linjaus eli lapset eivät saa omia älylaitteita ennen yläastetta. Tuttavapiirissämme on myös muita perheitä, joissa lapsilla ei ole vapauksia käyttää älylaitteita miten vaan.""
Toivottavasti moni muukin perhe ottaisi tästä mallia.
Vierailija kirjoitti:

Mun tuttavapiirissäni lapsilla on kyllä älylaitteita, mutta yhtään perhettä en tunne, jossa lapsilla olisi vapauksia käyttää niitä miten vaan.

Siis tämä!! Huvittaa ajatus, että lapset saisi käyttää laitteitaan 24/7. Meillä ja kaikissa tuttavaperheissä lapsilla on rajat laitteiden käytön suhteen. En tiedä yhtään perhettä, jossa ei olisi rajoituksia käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, olen opettanut lapselle että jos hätä soita 112. Äiti on töissä ei sinne voi soitella että mitä syöt...
Tämä on kyllä hyvin erikoista. Useimmat tuntemani pikkukoululaisten vanhemmat hankkivat lapselleen puhelimen tai kellopuhelimen sillä ajatuksella, että lapset saavat hädän tullen yhteyden vanhempiinsa, isovanhempiinsa, sisaruksiinsa tai muihin läheisiinsä ja että vastaavasti vanhemmat voivat soittaa tai katsoa puhelimen sijainnin, jos lapsi ei tule kotiin sovitusti.
Mutta ehkä sitten osa vanhemmista tosiaan ajattelee, että vastaamispuolen hoitaa 112. Sääliksi kyllä käy hätäkeskuspäivystäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Hesarin mukaan David tuntee muitakin lapsia, jolla ei ole omaa älypuhelinta:
"YKSIN Oksasen perhe ei linjauksensa kanssa ole. Davidin arkea on helpottanut, ettei hän erotu joukosta tai ole ainoa, jolla ei omaa älypuhelinta ole.
"Lähinaapurustossa on toinenkin perhe, jolla on samantyyppinen linjaus eli lapset eivät saa omia älylaitteita ennen yläastetta. Tuttavapiirissämme on myös muita perheitä, joissa lapsilla ei ole vapauksia käyttää älylaitteita miten vaan.""
Toivottavasti moni muukin perhe ottaisi tästä mallia.
Kun vanhemmat ei viitsi rajoittaa ja vahtia, niin kielletään sitten kokonaan.
En tekisi itse tuollaista. Minä en muutenkaan ymmärrä tätä älylaitteiden kauhistelua. Toki, jos lapsi on niistä jotenkin tosi riippuvainen niin ettei harrasta mitään muuta, koulu ei suju tms. Mutta jos tällaisia ongelmia ei ole, niin älylaitteet voi vaan rikastaa sosiaalista elämää ja olla ilo ilman haittoja.
Meillä, kahden it-ammattilaisen perheessä, on alusta asti tehty päinvastainen päätös, että mitään ruutuja ei rajoiteta. Lapset saavat kasvaa diginatiiveiksi ja rohkaistaan tekniikan pariin. Nyt lapset on 10 ja 12, kummallakin koulut menee erittäin hyvin, ei mitään keskittymisvaikeuksia, harrastavat koodaamista ja pelejä, ja eiköhän heillekin tule siitä ihan ammatti, siltä kovasti näyttää. Minä ja mieheni jouduimme jo omassa lapsuudessamme kohtaamaan tätä kauhistelua, että ei lasten saisi antaa aina olla koneella, silloin se tarkoitti pöytäkoneita joilla pelattiin ja koodattiin, mutta eipä siitä silloinkaan ollut haittaa, enkä usko että on nykyäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Ihanan woke nimi: Daavid Oksanen.
Jaa mikä Daavidin oksa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisesti minua tosin tuossa HS:n jutussa viehätti se, että vanhemmat ovat kaikesta päätellen päättäneet laittaa oman elämänsä sivuun moneksi vuodeksi, koska yhteinen perheaika menee sen edelle.
Ilmeisesti aikovat olla lapsensa kanssa 24/7.
Lapsi onneksi voi soittaa vanhemmilleen kymmeniä kertoja päivässä ja pyytää tarkistamaan milloin mitäkin, minkä hän itse pystyisi katsomaan älypuhelimesta. Vanhempien pitää olla aina tavoitettavissa.
Lapsen tarvitse mitään tarkistaa. Kysyy sitten kun seuraavan kerran näkee. Tai menee kirjastoon niinku normaalit ihmiset.
Ai kirjastoon kysymään onko bussi myöhässä ja missä meillä on laastaria, kun lääkekaappi on lukossa eikä avainta näy?
Vierailija kirjoitti:
En tekisi itse tuollaista. Minä en muutenkaan ymmärrä tätä älylaitteiden kauhistelua. Toki, jos lapsi on niistä jotenkin tosi riippuvainen niin ettei harrasta mitään muuta, koulu ei suju tms. Mutta jos tällaisia ongelmia ei ole, niin älylaitteet voi vaan rikastaa sosiaalista elämää ja olla ilo ilman haittoja.
Meillä, kahden it-ammattilaisen perheessä, on alusta asti tehty päinvastainen päätös, että mitään ruutuja ei rajoiteta. Lapset saavat kasvaa diginatiiveiksi ja rohkaistaan tekniikan pariin. Nyt lapset on 10 ja 12, kummallakin koulut menee erittäin hyvin, ei mitään keskittymisvaikeuksia, harrastavat koodaamista ja pelejä, ja eiköhän heillekin tule siitä ihan ammatti, siltä kovasti näyttää. Minä ja mieheni jouduimme jo omassa lapsuudessamme kohtaamaan tätä kauhistelua, että ei lasten saisi antaa aina olla koneella, silloin se tarkoitti pöytäkoneita joilla pelattiin ja koodattiin, mutta eipä siitä silloinkaan ollut haittaa,
Teillä toivottavasti tuohon valintaan sisältyy myös toistuva muistuttelu siitä, että digimaailma on täynnä vaaroja ja siellä on todella paljon ihmisiä joilla ei ole lasten suhteen hyviä aikeita ja osa sisällöistä on sellaisia, että se rohkaisee samanikäisten äänellä tekemään äärettömän suuria tyhmyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, olen opettanut lapselle että jos hätä soita 112. Äiti on töissä ei sinne voi soitella että mitä syöt...
Lapsi soittaa 112 ja sanoi, että ei pääse kotiin kun avain unohtui. Lapsi lähtee uuden, kivan kaverin mukaan, kun siellä on kuulemma jännää tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempien piti tehdä päätöksestä julkista?
Koska tärkeää on myös sen oman erinomaisuuden kiillottaminen ja alleviivaaminen.
Monen on vaikeaa ymmärtää että vanhemmuudessa voi ja pitää tehdä omalle perheelle sopivia ratkaisuja, mutta ei niitä tarvitse aina koko kylälle mainostaa ja perustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsotaan asiaa parin vuoden kuluttua, kun pojalla alkaa murrosikä.
Ai 10-vuotiaana?
Meidän molemmilla lapsilla alkoi murrosiän ensimerkit tuossa iässä. Pojalla tuli fyysiset, tytöllä psyykkiset. Lapset kehittyy nykyään nopeammin ja murrosikä alkaa aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Onpa radikaalia. Meillä about sama. Sovittu että 12v saa ja silloinkin rajatun hallitusti. Kannattaisi muidenkin tehdä näin, mutta kun yli puolet kansasta on aika lammasta niin eivät älyä.
Eli lailla pitäisi tämäkin itsestäänselvä asia hoitaa.
Miten teillä on tuo asia sovittu? Lapsi ehdotti ja vanhemmat suostuivat vai vanhemmat ilmoittivat lapselle, että et tarvitse älypuhelinta?
Naapurin 11v:lla on peruskapula, mutta hän viettää näin kesälomalla 6-8 tuntia meillä ja koko ajan ruudun ääressä. Oma poika voi lähteä huoleti harkkoihin ilman puhelintaan, naapurin poika istuu sohvalla ja pelaa. Mikä minä olen häntä kieltämään, koska ei hänestä mitään vaivaakaan ole.
Jos vanhemmat eivät suostu järjestämään lapselleen loma-ajaksi mielekästä tekemistä, niin en minä naapurin etätyöläisenä ole velvollinen perheaikaa ja kivoja lautapelihetkiä tarjoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo lapsi on vielä pieni. Omalla lapsella oli älypuhelin, mutta kyllä mekin lähinnä oltiin ja tehtiin yhdessä eikä se puhelin ollut mitenkään tärkeä. Ruutuajat oli vähäiset ja lapsi esim. luki noin 1000 sivua viikossa kirjoja ja rakensi legoilla. Kesällä oli tyytyväinen meidän vanhempien seuraan, jos kaverit oli muualla.
No, nyt on menossa seiskalle ja se puhelin on tärkeä. Siellä on kaverit. Varsinkin näin kesällä, kun osa on mökeillä ja ulkomailla ja kuka missäkin, on todella tärkeää, että saavat pidettyä yhteyden. Lisäksi on ne urheiluharrastuksen kautta saadut kaverit, joihin olisi ihan mahdoton pitää yhteyttä ilman puhelinta, kun asuvat ympäri Suomea.
Niitä muita juttuja puhelimessa pystyy kyllä rajoittamaan, mutta kaverisuhteita ei pitäisi minusta rajoittaa. Aika harvalla lapsella on sellaista liittymää, että saisi lähettää perinteisiä tekstiviestejä tai soittaa ilman mobiilidataa.
Siis mitä, onko liittymiä joilla ei voi soittaa tai lähettää tekstiviestejä? En tiennytkään.. kyllä omien lasten puhelimilla voi soittaa ja viestittää ilman nettiä. 8-vuotias on liian nuori esim.whatsappiin niin ihan perinteiset puhelut ja tekstiviestit on käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa radikaalia. Meillä about sama. Sovittu että 12v saa ja silloinkin rajatun hallitusti. Kannattaisi muidenkin tehdä näin, mutta kun yli puolet kansasta on aika lammasta niin eivät älyä.
Eli lailla pitäisi tämäkin itsestäänselvä asia hoitaa.
Se on ihan kiva, jos lapsesi on niin kiltti, että ottaa määräyksesi vastaan aina kuuliaisesti eikä etsi koskaan mitään kiertoteitä saadakseen tahtoaan läpi, mutta aika monella se murrosikä ei nyt vain ole noin vaivatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarin mukaan David tuntee muitakin lapsia, jolla ei ole omaa älypuhelinta:
"YKSIN Oksasen perhe ei linjauksensa kanssa ole. Davidin arkea on helpottanut, ettei hän erotu joukosta tai ole ainoa, jolla ei omaa älypuhelinta ole.
"Lähinaapurustossa on toinenkin perhe, jolla on samantyyppinen linjaus eli lapset eivät saa omia älylaitteita ennen yläastetta. Tuttavapiirissämme on myös muita perheitä, joissa lapsilla ei ole vapauksia käyttää älylaitteita miten vaan.""
Toivottavasti moni muukin perhe ottaisi tästä mallia.
Mun tuttavapiirissäni lapsilla on kyllä älylaitteita, mutta yhtään perhettä en tunne, jossa lapsilla olisi vapauksia käyttää niitä miten vaan.
Siis tämä!! Huvittaa ajatus, että lapset saisi käyttää laitteitaan 24/7. Meillä ja kaikissa tuttavaperheissä lapsil
Minun lapsellani on muutamia kavereita joilla ei ole mitään rajoituksia. Nyt lomalla ovat esim. läpi yön puhelimella. Kyllä niitä on paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Joo, olen opettanut lapselle että jos hätä soita 112. Äiti on töissä ei sinne voi soitella että mitä syöt...
Vanhemmalle soitetaan töihin vain jos on suurin piirtein tukka tulessa.
Vierailija kirjoitti:
En tekisi itse tuollaista. Minä en muutenkaan ymmärrä tätä älylaitteiden kauhistelua. Toki, jos lapsi on niistä jotenkin tosi riippuvainen niin ettei harrasta mitään muuta, koulu ei suju tms. Mutta jos tällaisia ongelmia ei ole, niin älylaitteet voi vaan rikastaa sosiaalista elämää ja olla ilo ilman haittoja.
Meillä, kahden it-ammattilaisen perheessä, on alusta asti tehty päinvastainen päätös, että mitään ruutuja ei rajoiteta. Lapset saavat kasvaa diginatiiveiksi ja rohkaistaan tekniikan pariin. Nyt lapset on 10 ja 12, kummallakin koulut menee erittäin hyvin, ei mitään keskittymisvaikeuksia, harrastavat koodaamista ja pelejä, ja eiköhän heillekin tule siitä ihan ammatti, siltä kovasti näyttää. Minä ja mieheni jouduimme jo omassa lapsuudessamme kohtaamaan tätä kauhistelua, että ei lasten saisi antaa aina olla koneella, silloin se tarkoitti pöytäkoneita joilla pelattiin ja koodattiin, mutta eipä siitä silloinkaan ollut haittaa,
Jokainen toimii omalla tavallaan ja joka perheellä on oma elämäntapansa, mutta olisin kyllä hieman varuillani, jos molemmat vanhemmat ovat jossakin ammatissa ja ajattelevat 12- ja 10-vuotiaiden lastensa ryhtyvän samaan ammattiin.
Teidän lapsenne ovat juuri siinä iässä, jossa vanhempien vaikutus vaihtuu ulkomaailman vaikutukseen. Voi olla, että muutaman vuoden päästä he ovatkin kiinnostuneita jostakin muusta. Siksi olisi tärkeää antaa lasten ja nuorten kokeilla monenlaisia asioista ja tiedostaa, että tekoälyn myötä työelämä muuttuu niin, ettei niitä koodareita välttämättä enää tarvita. Tulevaisuuden kannalta on hyvä, että lapsilla on monipuolinen persoona, monipuolisia harrastuksia ja hyvät sosiaaliset taidot, mitä ikinä työkseen tekevätkään.
Jos sinusta on parempi, että lapsesi soittaa 112, niin sitten teidän perheessänne asia on niin. Minulla on sellainen työ, että voin ihan hyvin puhua 1-2 minuuttia lapsen kanssa, ja lapsesta on ihanaa saada jutella hetki. Hän ei ole iltapäivähoidossa, joten sitä kirjaimellista yksinoloa on muutama tunti ennen kuin isosisarukset tulevat koulusta. Muutamassa vuodessa soittelu varmasti loppuu tai ainakin vähenee omia aikojaan.