Jaskari sai tuomion veitsellä uhkailusta
Miten ne voi olla lomalla ja iskeä toistensa silmät mustiksi? Sellainen loma ei ole normaalia.
Ilmeisesti väkivalta ja sillä uhkailu kuuluu Jaskarin arkipäivään.
Viinalla lienee osuutensa. En usko Jaskarilla olevan puhtaita jauhoja pussissaan.
Luotan siihen että julkisuuden takia tätä tapausta on ollut hoitamassa parhaat juristit, erityisesti hämmästyisin jos kokoomuksen puoluesihteeri Jaskari ei olisi saanut maan (kokoomuksen?) parhaimpia lakimiehiä tuekseen. Luotan myös siihen että kokeneet lain palvelijat ovat varmasti perustellusti päätyneet tähän tuomioon. Jo Bodomin tapauksessa näimme että jos on pienintäkään mahdollisuutta syyttömyyteen niin vapautus tulee.
Kokonaan toinen seikka on sitten se että ex-ystävätär on myös maineeltaan tahriintunut.
Odotankin Jaskarin haastavan tämän vastavuoroisesti.
Kommentit (9)
veitsellä uhkailuun. Jollei nainen ois saanut vessan ovea kiinni, voisi syyte olla paljon vakavammasta. Ja tämmöistä te sitten äänestitte...
Olihan se alusta asti selvää, ettei kunnon mies oel missään tapauksessa. Säälittää ne sen lapset. Minkähän ikäisiä ne on?
Kun häneltä kysytiin vaalitulosten ratkettua häneltä tv-lähetyksessä " Onko ollut rankkaa, kun on ollut tätä ylimääräistä kohua?"
Mitä vastaa väsyneen ja kärsineen näköinen, verestävä silmäinen Jaskari " Ei ole ollut yhtään rankkaa."
Pikkasen syö uskottavutta tuollainen lausunto, kun mies on sen näköinen että on luuhistumaisillaan.
Miksi ei voi olla rehellinen ja vain sanoa että on ollut raskasta.
Ihmiset arvostavat rehellisyyttä!
Vierailija:
Ihmiset arvostavat rehellisyyttä!
Kuka helvetti sitä äänesti sitten ja miksi?
Koska hän sanoi näin haastattelussa: " en voi uskoa todeksi tätä tuomiota. Minä ainakin olen puhunut pa..totta" . Freudilaisittain hän alitajuisesti paljasti puhuvansa palturia.
En osaa sanoa mitä 3204 (Jaskarin äänimäärä) tamperelaisen mielessä liikkuu. He tuskin edustavat mielipiteillään kaikkien suomalaisten kantaa ja arvomaailmaa.
Ja varmasti nämä 3204 äänestäjää odottivat eilisen tuomion olevan täysin erilainen...
Vierailija:
Ihmiset arvostavat rehellisyyttä!
Kuka helvetti sitä äänesti sitten ja miksi?
Mieheni kanssa oltiin kanssa molemmat.... syyllinen!
Vierailija:
Koska hän sanoi näin haastattelussa: " en voi uskoa todeksi tätä tuomiota. Minä ainakin olen puhunut pa..totta" . Freudilaisittain hän alitajuisesti paljasti puhuvansa palturia.
" Po...Totta." - Mutta tulkitsin tuon että meinasi sanoa " potaskaa" ...
Eiköhän hän halua saada ikävän julkisuuden mahdollisimman pian haudattua...
Sinä näköjään olet sitä mieltä, että syyllinen on syyllinen, vaikka toisin todistetaan.