Milloin Suomi vihdoin kieltää turkistarhauksen?
Tämän sadistisen eläinrääkkäyksen takia joudumme sotaan vielä. Kuvitelkaa että nykyinen maa- ja metsätalousministeri, itseään uskovaisena ja HYVÄNÄ ja RAKASTAVANA ihmisenä pitävä Essayah on tukenut tätä alaa julkisesti?
Ote artikkelista:
"Animalian mukaan Suomi on ajamassa itsensä kansainväliseen marginaaliin. Turkistarhaus on kielletty jo yli 20 EU-maassa.
Kun muu Eurooppa siirtyy pois turkistarhauksesta, Suomi on jäämässä yhdeksi viimeisistä Euroopan maista, jossa tätä eläinten kärsimykseen perustuvaa elinkeinoa harjoitetaan. Suomen lisäksi turkistarhausta harjoitetaan käytännössä enää Puolassa ja Kreikassa. Aika on ajanut turkisalan ohi, ja tämä on huomattu esimerkiksi Ruotsissa, jossa viimeisetkin turkistarhat ovat lopettaneet toimintansa valtion tukemina, Kivekäs sanoo.
Suomessa kansalaisten enemmistö vastustaa turkistarhausta. Taloustutkimuksen vuonna 2023 teettämän kyselyn mukaan 83 prosenttia suomalaisista on nykymuotoista turkistarhausta vastaan. "
Kommentit (37)
Ote siis tästä artikkelista
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71288676/minkkitarhaus-kielletaan-eussa-…
Vierailija kirjoitti:
Ei milloinkaan. Suomi se hakee poikkeuslupaa EU:lta jatkaa tarhaamista, kun EU lisäsi minkit vieraslaji listalle ja kielsi minkkien tuonnin unionin alueelle.
Viimeistään sitten kun meitä ei kansana enää ole. Universumi ei nimittäin katsele tällaista itsekkyyttä ikuisesti. Näin se vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Turkishan (ja nahka) on aito maatuva luonnontuote, toisin kuin tuo joka paikan saastuttava muovijalostesonta jota ituhipit tarjoaa tilalle "luontoystävällisenä" vaihtoehtona.
Ahaa, tulihan sieltä ensimmäinen joka haluaa argumentoida eläinten tuskan puolesta :)
Taidat olla itse myös uskovainen?
Omaa turkistarhaansa eivät kuitenkaan hoida siistiksi vaan antavat pöheikön rehottaa.
Vierailija kirjoitti:
Turkishan (ja nahka) on aito maatuva luonnontuote, toisin kuin tuo joka paikan saastuttava muovijalostesonta jota ituhipit tarjoaa tilalle "luontoystävällisenä" vaihtoehtona.
Voi olla, mutta niiden eläinten olot on aivan järkyttävät niillä tarhoilla. Kyseessä on kognitiivisilta kyvyiltään koirien tasoiset eläimet, ja eläinsuojelulaki täysin kieltäisi koiran pidon sillä tavoin.
Ja sitä paitsi, on monia muitakin luonnonmateriaaleja kuin turkis, josita voi valmistaa lämpimiä vaatteita, ei se ole joko turkis tai "muovit".
Sari Essayah on maa- ja metsätalousministeri. Ap voi kysyä häneltä.
Vierailija kirjoitti:
Sitten turkistarhaus siirtyy muihin maihin. No saa sitten Kiina nekin rahat.
Mutta sitten se on poissa silmistä, poissa mielestä.
Tuskin ne eläinten olot siellä Kiinassa sen parempia on.
Vierailija kirjoitti:
Turkishan (ja nahka) on aito maatuva luonnontuote, toisin kuin tuo joka paikan saastuttava muovijalostesonta jota ituhipit tarjoaa tilalle "luontoystävällisenä" vaihtoehtona.
Miten veikkaan, että jos menee katsomaan sinun kaappiisi, siellä ei ole ainoatakaan turkkia?
Kasvikuiduista useimmat vaatteet tehdään. Aina tehty.
Vierailija kirjoitti:
Sitten turkistarhaus siirtyy muihin maihin. No saa sitten Kiina nekin rahat.
Hirveää, kyllä minun pitää saada rääkätä eläimiä ettei joku toinen voi sitä tehdä jossain muualla!
Hieman sen jälkeen, kun se on aiheuttanut epidemian tai peräti uuden pandemian.
Tietysti olisi kivempaa, jos se tehtäisiin mieluummin ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Hieman sen jälkeen, kun se on aiheuttanut epidemian tai peräti uuden pandemian.
Tietysti olisi kivempaa, jos se tehtäisiin mieluummin ennen sitä.
Niin. Toisaalta asiaan voisi vaikuttaa sekin että valittaisiin sellainen maa- ja metsätalousministeri joka ei tue turkistarhausta.
Yksi keino tähän on että ei valita hommaan uskovaista
Vierailija kirjoitti:
Turkishan (ja nahka) on aito maatuva luonnontuote, toisin kuin tuo joka paikan saastuttava muovijalostesonta jota ituhipit tarjoaa tilalle "luontoystävällisenä" vaihtoehtona.
"Luonnontuote" joka tuotetaan tarhassa täysin keinotekoisissa olosuhteissa ja jonka tuotantoeläinten ruokkimista varten ryöstökalastetaan kalakantoja, joita voisi pyytää kestävässä määrin ihmisten ravinnoksi nyt ja tulevaisuudessa 🤪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten turkistarhaus siirtyy muihin maihin. No saa sitten Kiina nekin rahat.
Mutta sitten se on poissa silmistä, poissa mielestä.
Tuskin ne eläinten olot siellä Kiinassa sen parempia on.
Ei turkiksia ole Suomessa mikään pakko ostaa ja käyttää, vaikka tarhaus tapahtuisi jossain muualla. Ei siinä ole mitään jaloa, että tuotamme täällä turkiksia Kiinan ja Venäjän uusrikkaille.
Turkistarhaajat ovat usein olleet perheyrityksessä jo heti peruskoululaisesta lähtien. Se on tarjonnut leivän ilman, että tarvii opiskella mitään peruskoulun jälkeen. Tämä Marinin hallituksen uudistus, jonka mukaan pitää opiskella täysi-ikäiseksi saakka, suututtaa turkistarhauspiirejä. Parasta kun heidän mielestään on se, että jo pikkulapsesta lähtien annettaisiin ainoaksi elämän vaihtoehdoksi olla turkistarhaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten turkistarhaus siirtyy muihin maihin. No saa sitten Kiina nekin rahat.
Hirveää, kyllä minun pitää saada rääkätä eläimiä ettei joku toinen voi sitä tehdä jossain muualla!
Olet kovin nuori vielä ?
Maatalous myös lopetettava. Meijerit voi valmistaa teollista maitoa. Liha saadaan Kiinasta paljon halvemmalla. Maukkaampaa.
Jos sinikettu saisi elää terveenä ja vapaana lajina. Muualta tuotuna. Ei sairaana jalosteena häkissä.
Vierailija kirjoitti:
Miten turkistarhaus poikkeaa tehomaataloudesta?
Lyön vetoa, että minkillä on paremmat oltavat kuin sialla sikalassa tai broilerilla valolampun alla.
Mistä luonnonmateriaalista (poislukien turkis) saa lämpimiä vaatteita? Siis sellaisia, joissa ei käytetä muoviperäisiä kuituja missään materiaalissa?
Näihin kun aluksi saisi vastauksen.
Turkikset korvataan polyesterillä, mistä tulee mikromuoveja.
Kyllä turkistarhaus on kamalinta eläimelle, johtuen pääosin siitä, että kyseessä on vilkkaat ja älykkäät petoeläimet, ei mitkään laiduntavat märehtijät tyyliin lehmä, joka ei luonnossakaan vietä ihan valtavan aktiivista elämää. Broileritarhaus on kyllä myös aivan järkyttävää toimintaa, mutta sitä monet perustelee sillä, ettei broileri olisi kognitiivisesti riittävän kehittynyt kärsimään kovin kovasti. Itse en tähän usko, ja olenkin lopettanut tehotuotetun broilerin syömisen kokonaan muutama vuosi sitten. Tehosikalat on myös eläimille aika pahoja, vaikkei niin pahoja kuin turkistarhat tai tehokanalat. Eläinoikeusmielessä lihan ja nahan tuotannossa lampaat ja naudat on niitä, joiden pito on vähiten eettisesti arveluttavaa. Ilman ongelmia ei toki ole sekään.
Vierailija kirjoitti:
Turkishan (ja nahka) on aito maatuva luonnontuote, toisin kuin tuo joka paikan saastuttava muovijalostesonta jota ituhipit tarjoaa tilalle "luontoystävällisenä" vaihtoehtona.
Turkistarhaus ei todellakaan ole mitään luontoystävällistä. Tarhat ovat monin paikoin tuhonneet pohjavesiä. Lisäksi tarhoilta leviää erilaisia eläintauteja lintujen mukana. Nämä taudit voivat muuntua ihmisille vaarallisiksi pandemioiksi.
Kaiken kukkuraksi turkistarhaus ei ole aikoihin ollut taloudellisesti kannattavaa toimintaa.
Mitään järkiperusteita tarhauksen jatkamiselle ei ole. Ketään ei kiinnosta pitää turkkeja, jotka ovat muihin vaatteisiin verrattuna epäkäytännöllisiä. Ja suurin osa kansasta joka tapauksessa vastustaa turkistarhausta.
Ei milloinkaan. Suomi se hakee poikkeuslupaa EU:lta jatkaa tarhaamista, kun EU lisäsi minkit vieraslaji listalle ja kielsi minkkien tuonnin unionin alueelle.