Värjäsin mustat hiukseni lähelle omaa värini. Näytän idiotiilta
Kaiken ikääni olen värjännyt hiuksiani ja kai tämä oli joku 50 kriisi, koska halusin kokeilla miltä näytän niissä "oman värisissäni" hiuksissa. Eli kuukausien työ oli saada mustista vehnänvaaleat. Ensinnäkin, varmaan puolet hiuksistani on lähtenyt. Sitten toiseksi, vaikka on jo sentin verran juurikasvuakin, niin näytän aivan "päättömältä". En saa näitä mitenkään hyvin, vaan liruna roikkuvat. Aina näytän kuin hiuksia ei olisi ollenkaan. Naama näytän punakalta, multa toisaalta harmaalta. Mustassa en huomannut punakkaa naamaani, vaan se näytti kuulaalta. Ihan hirveää, sillä ei tätä tästä noin vaan mustaksi värjätä. Hyvä jos uskallan pestä, kun hius on niin kuivannut ja ohentunut. Ei ole blondina hauskempaa.
N.49
Kommentit (44)
Muistelen kaiholla menneitä aikoja, saadessani nauttia maukkaista silakanpäistä, kun emäntäni perkasi silakoita. Sen päälle hän kaatoi tassille paksua kermaa. Voi noita aikoja, miau!
,
Vierailija kirjoitti:
Muistelen kaiholla menneitä aikoja, saadessani nauttia maukkaista silakanpäistä, kun emäntäni perkasi silakoita. Sen päälle hän kaatoi tassille paksua kermaa. Voi noita aikoja, miau!
Meni väärälle sivulle, kissamainen juttu!
,
Vierailija kirjoitti:
Auttakaa nyt joku, miten tämän saa kuohkeaksi tai kehystäväksi. Värissä ei ole sinänsä vikaa, ei ole oranssi tai mitään, mutta niin valju. Kai joku on törmännyt samaan.
Ap.
Ei saa millään. Itsehän kerroit, että puolet hiuksista lähti.
Varmaan ap vain on tottunut mustatukkaiseen peilikuvaan ja nykyinen on erilainen.
Minusta musta on kyllä ruma kaikilla, joten aivan varmasti nykyinen on parempi.
Nyt ap voit kasvattaa omaa vaaleaa väriäsi ja kun parin vuoden päästä olet päässyt leikkaamaan niitä huonokuntoisia latvoja, tukka on kokonaisuutena kasvanut vahvemmaksi ja paksummaksi.
Laita hiuspuuteria tai kuivashampoota juuriin? Minusta vaaleille hiuksille sopii keveys ja ohuuskin. Yleensä vain sitten reilusti lyhyemmät joutuu olla ettei näytä klonkulta. Esim. Hermione Norrisin polkka on aina ollut kiva.
Voisiko olla että et vain ole vielä tottunut näkemään itseäsi vaaleana ja siksi koet näyttäväsi valjulta.
Eipä se oman värin kaltainen sävy enää vanhemmiten toimi. Näyttää lähes aina valjulta jos ihon ja hiusten välillä ei ole mitään kontrastia. Jos sulle sopii musta niin sulle voi sopia myös nykyistä vaaleampi kirkas sävy.
Vierailija kirjoitti:
Musta hiusväri sopii vain hyvin, hyvin harvoille.
Melkein joka unelmahäiden jaksossa on joku, jolle ei sovi.
Vierailija kirjoitti:
Eipä se oman värin kaltainen sävy enää vanhemmiten toimi. Näyttää lähes aina valjulta jos ihon ja hiusten välillä ei ole mitään kontrastia. Jos sulle sopii musta niin sulle voi sopia myös nykyistä vaaleampi kirkas sävy.
Vitsit! Onko mulle tulossa ihonväriset hiukset jossain vaiheessa?
Valkoista tuolta maantienvärisen seasta vaan pukkaa. Toivon todella, että voin jättää harmaan välistä, mutta onko siis ihonväristä, tuollaista vaaleanpunervaa, tulossa??
Vierailija kirjoitti:
'Itse tein toisin päin.
Kaamea näky.
Olen vaalentanut tyyliin 30 vuotta.
Nyt pähkinänruskea potta.
Kampaaja kysyi moneen kertaan olenko varma.
Joo. Niimpä.
Ei auta että on sävy sävyyn juurikasvun kanssa.
En katso peiliin kun pakosta.
Näytän ihan äidiltäni. Karmea kolahdus.'
Tämä ei minulta.
Minulta asiallisempi
ketjun alkupäässä.
Yleisesti on suositeltavaa:
Ei värimuutoksia
2-3 astetta enempää
suuntaan eikä toiseen.
[Minulla juuri takanani
puolentoista vuoden
täydellinen värjäämättömyys].
Nyt 3-4 ast. elävä, hyvä
vaalennus. Olen onnekas,
ei vielä harmaitakaan.
Niitähän tulee jo alle 30 joillekin.
👋🍀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttakaa nyt joku, miten tämän saa kuohkeaksi tai kehystäväksi. Värissä ei ole sinänsä vikaa, ei ole oranssi tai mitään, mutta niin valju. Kai joku on törmännyt samaan.
Ap.
Ei saa millään. Itsehän kerroit, että puolet hiuksista lähti.
Samaa mieltä. Joko ap käy kampaajalla tai tyytyy kohtaloonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta hiusväri sopii vain hyvin, hyvin harvoille.
Melkein joka unelmahäiden jaksossa on joku, jolle ei sovi.
Tai sitten räikeä hiusväri jota näkee vanhemmilla keski ikäisillä naisilla,olkoot se sit punainen, vihreä, sininen tms. Ei sovi oikeastaan kenellekään.
Ihan itsekö teit? Vai hyvällä kampaajalla? Värinpoisto ja mahdollinen blondaus on raskas toimenpide hiuksille.
Eilen joku kirjoitti aamun
meikkausrumbasta. Kuinka kauan käyttää
peilin edessä aikaa ennen lähtöä..
Kun pitää ihonsa kuulaana ja kiinteänä
hyvällä [koti]hoidolla, ei koskaan -
edes aamulla - varmastikaan 'rumalta'
näytä kukaan nainen. Luonnonkauneus
tietysti on hieman eri look kuin se meikillä
korostettu kauneus. Kovin vaaleat kulmat ja
ripset omistava n voi näyttää meikittä
hieman valjulta ja hailakalta. Tietenkin.
Mutta se ei ole synonyymi rumuudelle..
😊
Minä sain ystävältäni ammattilaisvärit ja vermeet Savoon postilähetyksenä, joilla toteutin itse hiusteni sävymuutoksen luomuväriini. Ensin tein raidoitusta + sen päälle kevyen koko pään blondauksen + näiden päälle loin vielä erikseen kolmannella sävyllä kontrasteja. Tulos oli oikein hyvä. Käsittelyjen välissä tein päänahan ja latvojen tehohoitoja. 👋
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo kirjoittaminenkaan hyvin onnistu.
Liekö kirjoittavan yhtä kännissä kuin värjätessään hiuksiaan?
Mulla sama. Nyt olen jo palannut takaisin mustanruskeaan. Mutta siis niin kauan olin lukenut sieltä täältä sitä että musta ei sovi suomalaiselle, musta vanhentaa 40 v iän jälkeen jne, että päätin että kun täytin 50, vaalennan. Itse asiassa mä tein niin, että leikkautin ihan siilitukan, annoin vaan kasvaa oman värin lopulta. Mutta eipä kyllä todellakaan ainakaan nuorentanut puoliksi harmaantunut epämääräisen pahvilaatikonvärinen :D Vuoden verran jaksoin toivoa, että se näyttäisi kivammalta kun kasvaa vähän. Ei näyttänyt.
Sitten totesin, että harmaat ainakin haluan värjäyttää pois, ja värjäytin sitä luonnollista pahvilaatikonväriä lähellä olevalla sävyllä. Lopulta totesin, että ei, kyllä se tumma vaan sopii mulle paljon paremmin kuin oma väri. Eikä se vaalea edes "nuorentanut", eli mystisesti roikkumiset ja rypyt ei optisesti kadonneet mihinkään. Ehkä siksi, kun olen värianalyysityypiltäni kuitenkin talvi, eli kylmä ja tumma väri sopii hyvin. Lopulta laitoin tummaksi takaisin, mutta en enää ihan mustaksi, vaan mustanruskeaksi (sävy 3, kun ennen oli se tummin 1). Kaikki kehuivat, että on paremman näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Eipä se oman värin kaltainen sävy enää vanhemmiten toimi. Näyttää lähes aina valjulta jos ihon ja hiusten välillä ei ole mitään kontrastia. Jos sulle sopii musta niin sulle voi sopia myös nykyistä vaaleampi kirkas sävy.
Joo tämä. Siihen on ihan syynsä, miksi vanhemmat naiset värjää usien punaruskeita, tai sitten kunnolla vaaleita tai tummia. Meinaan useimmille se täysin kontrastiton look ei sovi ollenkaan. Monet suomalaiset on jo nuorenakin aika kontrastittomia, mutta sitten kun vanhemmiten usein iho tummuu, tukkaan tulee sekaan harmaata, ripset ja kulmat haalistuu, niin omanvärisellä tukalla lopputulos voi olla kokonaan harmaanbeige ihminen, mikä ei monelle ole se imartelevin look. Moni valitsee sen silminnähden "luonnottomankin" mieluummin kuin täysin valjun.
Aikamoinen rasite hiuksille tuollainen. Voi kestää aikansa, että ne toipuu ja alkaa kasvaa uudelleen. Suosittelen käyntiä kampaajalla, jolla parempia neuvoja kun näkee tilanteen. Myös kiva leikkaus ja sopiva malli auttaa.