Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako melkein 5-kymppisenä hakea ADD/ADHD-diagnoosi?
18.06.2025 |
Olen 99% varma siitä, että mulla on ADD ja ehkä olen myös autismin kirjolla. Nuorempana ns. oireina oli tavaroiden lähes systemaattinen hukkaaminen, krooninen myöhästely ja prokrastinointi sun muut. Mulla oli myös koulukammo, en käynyt 10-11-vuotiaana koulussa lähes lainkaan. Nykyään saan suht hyvin pidettyä pakan kasassa, mutta töiden jälkeen ja viikonloppuisin puhti on niin poissa, etten jaksa oikeasti tehdä mitään muuta kuin nukkua tai olla netissä. Joskus katsoa leffoja ja lukea. Ei voi olla normaalia väsyä ihan tavallisista töistä näin paljon. Ihan joka ikinen päivä mun on nukuttava päiväunet.
Onko diagnoosista mitään hyötyä enää tässä vaiheessa?
Kommentit (23)
Luulen, että siitä olisi vain haittaa, varsinkin jos päädyt vaihtamaan työpaikkaa.
Olennaisempaa, että tunnet itsesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myöhäistä. Sinulla on aktiivista työelämää edessä maksimissaan 15 vuotta, ja ladukkaaksi luokiteltavaa elämää ylipäätään ehkä 22. Juna meni jo.
Mulla on vakivirka, eli aika varma työpaikka eläkeikään saakka. Työolosuhteet sen sijaan ovat sellaiset, että ne kuormittavat (työpisteen vaihtuminen yms.) ja mietin että saisiko diagnoosilla jotain apua tuohon.
Ei kai työnantaja saa mitään tietoa diagnoosista, jos en sitä hänelle kerro? Outoa olisi.
ap
Miten sun fyysinen kunto? Ulkoiletko? Siitä diagnoosista, kannattaa käydä lääkärissä juttelemassa, tai ainakin itse menisin.
Olen tosi hyvässä fyysisessä kunnossa, lähinnä arkiliikunnan ansiosta. Kaikki veriarvot sun muut arvot kunnossa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainakin saat respetin apteekkipirille. Tehotabut auttaa mm.. siivoamisessa ja duunissa.
Mulla on add ja Asperger. Ei siihen mitään lääkkeitä ole . Ei hyödytä minua diagnoosit mitään tukea ja apua ei saa vaikka en osaa edes kirjoittaa. Olen monta kertaa yrittänyt opiskella itselleni ammattia onnistumitta, koska en vaan opi ja yli kuormitusta en kestä . Minä saan itku ja raivokkhtaiksia ihan pelkästä arjen vastoin käymistä.. joskus minusta tuntuu, että jopa kehitysvammaiset ovat toiminta kykyisenpiä kuin minä. Mutta et sinä sillä diagboosilla enää tuossa iässä mitään tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni diagnoosista ja lääkityksestä on ollut todella paljon apua. Sitä diagnoosia vaan ei tosiaankaan saa helpolla julkiselta. Itse sain diagnoosin vasta nelikymppisenä, kun elämä oli hyvin monin tavoin solmussa enkä todellakaan pystynyt työelämään. Siksi alkoi tympimään, kun joku kuvittelee vaan hakevansa diagnoosin, kun töiden jälkeen väsyttää.
Ehdottomasti kannattaa, lääkityksen myötä elämänlaatu paranee huimasti. Äläkä missään nimessä hyväksy halvempia vaihtoehtoja apteekissa, liian usein ne eivät toimi lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kannattaa, lääkityksen myötä elämänlaatu paranee huimasti. Äläkä missään nimessä hyväksy halvempia vaihtoehtoja apteekissa, liian usein ne eivät toimi lainkaan.
Tai käy niin kuin minulle, lääkitys ei sovi ollenkaan. Jumitus pahentui, en saanut nukuttua ja vatsa oli sekaisin 24/7. Laihduin niin paljon että S-koon housut valui päältä pois ilman vyötä.
En itse hakisi diagnooseja enää nykypäivänä. Mutta jos tarvitset henkisesti sen vahvistuksen, ihan tieto siitä voi auttaa. Teininä se oli huojentavaa ja kun itse sain diagnoosin, siihen suhtauduttiin kuin fyysiseen sairauteen ja minulle selitettiin että kyseessä on aivojen ominaisuus. En pidä nykyisestä tyylistä missä tukiryhmät on täyttyneet näistä "ööö no mulla ei oo diagnoosia mutta oon tällainen söpö pieni unohtelija" tyypeistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vakivirka, eli aika varma työpaikka eläkeikään saakka. Työolosuhteet sen sijaan ovat sellaiset, että ne kuormittavat (työpisteen vaihtuminen yms.) ja mietin että saisiko diagnoosilla jotain apua tuohon.
Ei kai työnantaja saa mitään tietoa diagnoosista, jos en sitä hänelle kerro? Outoa olisi.
ap
Työn kuormittavuuden helpottamiseen diagnoosista ei ole hyötyä, ellei työnantajasi/pomosi tiedä diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, kuormita vaan julkista terveydenhuoltoa mielikuvitusongelmillasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kannattaa, lääkityksen myötä elämänlaatu paranee huimasti. Äläkä missään nimessä hyväksy halvempia vaihtoehtoja apteekissa, liian usein ne eivät toimi lainkaan.
Tai käy niin kuin minulle, lääkitys ei sovi ollenkaan. Jumitus pahentui, en saanut nukuttua ja vatsa oli sekaisin 24/7. Laihduin niin paljon että S-koon housut valui päältä pois ilman vyötä.
En itse hakisi diagnooseja enää nykypäivänä. Mutta jos tarvitset henkisesti sen vahvistuksen, ihan tieto siitä voi auttaa. Teininä se oli huojentavaa ja kun itse sain diagnoosin, siihen suhtauduttiin kuin fyysiseen sairauteen ja minulle selitettiin että kyseessä on aivojen ominaisuus. En pidä nykyisestä tyylistä missä tukiryhmät on täyttyneet näistä "ööö no mulla ei oo diagnoosia mutta oon tällainen söpö pieni unohtelija" tyypeistä.
Kaikenlainen voi näköjään olla mahdollista. Olet suurin piirtein ainoa, jonka olen kuullut puhuvan noin pahasti adhd-lääkeistä. (poislukien sellaiset, jotka ottavat tahallaan liian suuria annoksia ja menevät väliaikaisesti psykoosiin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisiällä diagnoosin saaminen on aika hankalaa. Tiedän sen kokemuksesta erittäin hyvin. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että olet (ilmeisesti) jo kauan pystynyt olemaan mukana työelämässä ja pystyt, sanojasi mukaillen, pitämään "suht hyvin pakan kasassa" ilman apua.
Onko kilpirauhasarvojasi tutkittu tai mitään muutakaan?
diagnoosista on hyötyä vain jos oireet aiheuttaa sinulle merkittäviä vaikeuksia selvitä arjessasi. En tee diagnooseja, joten en osaa sanoa tarkalleen missä raja menee. Koska kuitenkin selviät työelämässä ja arjessa pysyy pakka muuten suurinpiirtein koossa, paitsi tareena levätä viikonloppuna enemmän, niin jotenkin ajattelen, että sinulle ei ehkä dg:stä voisi olla hyötyä, eikä ehkä lääkitystäkään aloitettaisi, koska selviät kuitenkin arjessa.
Luultavasti sinua kannsutettaisiin kokeilemaan lääkkeettömiä apukeinoja ensin. Eli elämä rutiineiksi.
Et kertonut oletko mies vai nainen. Naisille voi tulla adhd-tyyppisiä oireita vaihdevuosia läehseyttäessä, tai vaihtoehtoisesti (jos vaikka oireita ollut lapsenakin) oireet voimistua.
Luulen, että sinun kannattaisikäydä kesksutelemassa tk:ssa/yksityisellä lääkärillä siitä hyötyisitkö diagnoosista mitään. Ei se muuten selviä. Ei ainakaan tällä palstalla ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kannattaa, lääkityksen myötä elämänlaatu paranee huimasti. Äläkä missään nimessä hyväksy halvempia vaihtoehtoja apteekissa, liian usein ne eivät toimi lainkaan.
Tai käy niin kuin minulle, lääkitys ei sovi ollenkaan. Jumitus pahentui, en saanut nukuttua ja vatsa oli sekaisin 24/7. Laihduin niin paljon että S-koon housut valui päältä pois ilman vyötä.
En itse hakisi diagnooseja enää nykypäivänä. Mutta jos tarvitset henkisesti sen vahvistuksen, ihan tieto siitä voi auttaa. Teininä se oli huojentavaa ja kun itse sain diagnoosin, siihen suhtauduttiin kuin fyysiseen sairauteen ja minulle selitettiin että kyseessä on aivojen ominaisuus. En pidä nykyisestä tyylistä missä tukiryhmät on täyttyneet näistä "ööö no mulla ei oo diagnoosia mutta oon tällainen söpö pieni unohtelija" tyypeistä.
Pakko vielä lisätä, olen aina ihmetellyt miksi oma kokemukseni oli niin huono. Concerta oli siis pahin, medikinet siedettävä 10mg annoksella. En syö enää koska en ikinä saanut kunnolla lääkityksestä irti sitä mitä olisi pitänyt.
Lisänä noihin oireisiin lääkityksestä tuli aina sellainen outo kiristävän flunssainen olo koko kroppaan, varsinkin leukaan. En osaa kuvailla oikein muuten kuin että naamani tuntui koko ajan siltä että jännitän kaikkia lihaksia. Kieli sitten tuntui taas liian löysältä ja tuntui että sammallan puhettani. En ole törmännyt muilla näihin oireisiin ikinä. -aikaisempi
Täällä itse tehdyt samat diagnoosit ja ikää n. 50. Onneksi näistä "Parasta A-ryhmää" -diagnooseista on ollut viime aikoina niin paljon juttua, niin sain viimein selityksen sille, miksi valtavirran ajatukset ja toimintatavat ovat tuntuneet usein niin vierailta.
Olen todella rehellinen, aito ja tunnollinen, enkä ole ikinä ymmärtänyt muiden ihmisten epärehellisyyttä, epäaitoutta, toisten hyväksikäyttöä ym. ja ennen kaikkea sitä, että sellaiselle käytökselle valtavirta antaa hiljaisen hyväksynnän.
Minä en missään nimessä halua saada virallista diagnoosia, itselle riittää oma tietoisuus asiasta, joka oli suuri helpotus. En halua diagnoosin tuomaa "leimaa", sillä sen jälkeen minut tultaisiin todennäköisesti näkemään lähipiirissä diagnoosin kautta.
Ainoastaan jos haluat kokeilla lääkitystä, tarvitset oikean diagnoosin, mutta muuten sinulle tuskin siitä tuon ikäisenä enää hyötyä on, pahimmillaan haittaa.
Tsemppiä ja auringonpaistetta elämääsi!
Varmaan jotain toimintaterapiaa saisit,mutta pystytkö sellaiseen sitoutumaan?
Vierailija kirjoitti:
Täällä itse tehdyt samat diagnoosit ja ikää n. 50. Onneksi näistä "Parasta A-ryhmää" -diagnooseista on ollut viime aikoina niin paljon juttua, niin sain viimein selityksen sille, miksi valtavirran ajatukset ja toimintatavat ovat tuntuneet usein niin vierailta.
Olen todella rehellinen, aito ja tunnollinen, enkä ole ikinä ymmärtänyt muiden ihmisten epärehellisyyttä, epäaitoutta, toisten hyväksikäyttöä ym. ja ennen kaikkea sitä, että sellaiselle käytökselle valtavirta antaa hiljaisen hyväksynnän.
Minä en missään nimessä halua saada virallista diagnoosia, itselle riittää oma tietoisuus asiasta, joka oli suuri helpotus. En halua diagnoosin tuomaa "leimaa", sillä sen jälkeen minut tultaisiin todennäköisesti näkemään lähipiirissä diagnoosin kautta.
Ainoastaan jos haluat kokeilla lääkitystä, tarvitset oikean diagnoosin, mutta muuten sinulle tuskin siitä tuon ikäisenä enää hyötyä on, pahimmillaan haittaa.<
Samaistun tähän.
En usko, että dg:stä olisi mitään hyötyä. Jos henkisesti sellaisen tarvitset niin siitä vaan, mutta työmarkkinoilla yms siitä on vain haittaa.