Teinit sai allergiaa koirasta, jota käytiin katsomassa
Haluaisin ihan hirveästi koiran ja olen miettinyt espanjanvesikoiraa. Kävimme tänään katsomassa kasvattajalla koiria ja siellä olikin koiria 5. Mun pojille tuli nuhaa ja toiselle hengenahdistusta.
ajattelen että koirat olisi voinut pestä, ne haisivat juu koiralle.
mitä teen, haluaisin niin hirveästi koiran kaveriksi itselleni..?? Onko vinkkejä? Mutta en voi ottaa sellaista koiraa jolle lapset on allergisia.
Kommentit (30)
Joopa joo, mitä väliä lapsista kun minä haluan! Jos laitat eläimen niin lapsille puhkeaa suurella todennäköisyydellä astma ja siinäpä sitten pilaat lastesi elämän.
Lapsille heinix kouraan ja koira kotiin. Lapset ei sun elämää hallitse. Jos lapset vielä "Oireilee" antihistamiinin jälkeen, molemmille lääkärinaika astmaselvittelyjä varten.
Jos allergiaoireita tulee jo ensimmäisellä tapaamisella tilanne on menetetty. Allergiataustainen henkilö saa yleensä koira-allergian viidessä vuodessa, jos hankkii itselleen koiran ja on se kanssa näin ollen paljon tekemisissä.
Hengenahdistus on vähän isompi juttu, mutta muuten nykyään suositellaan, että allergeeneja ei vältettäisi. Peseminen auttaa selvästi, ja siedättyminen. Eli jos olisi jotain kutinaa ja ihottumaa, kannattaisi kokeilla siedätystä. Mutta hengityksen kanssa ei ilman lääkärin neuvoja kannatta ottaa riskejä.
Käytä lapset allergiatesteissä ja mieti vasta sen jälkeen koiran hankintaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos allergiaoireita tulee jo ensimmäisellä tapaamisella tilanne on menetetty. Allergiataustainen henkilö saa yleensä koira-allergian viidessä vuodessa, jos hankkii itselleen koiran ja on se kanssa näin ollen paljon tekemisissä.
Ei. Nykytietämyksen mukaan lähes kaikki siedättyvät omalle koiralleen. Moni tarvitsee vain viikkoja antihistamiinia. Vakavat oireet on eri asia, mutta on jo parikymmentä vuotta sitten havaittu, että välttely vain pahentaa allergioita, ja siedätys on tehokkain hoito.
Laita sun miehelle kaulapanta ja taluta sitä ympäri huushollia.Muista, Koirat eivät käytä housuja!

hengenahdistusta on vähän vaikea lähteä siedättämään, pieni nuhaisuus voi lähteä pois tai voi olla lähtemättä.
Ei ole olemassa koiraa, jolle ei voisi olla allerginen. Katsopa kun ihminen yliherkistyy jollekin proteiinille ja kaikissa koirissa on proteiineja. Ihminen voi allergisoitua myös lihaproteiinille (tätä aiheuttaa erään puutiaislajin levittämä mikrobi) ja toiselle ihmiselle.
Jo on hintelät teinipojat. Voisko ne vaikka muuttaa pois kotoa?
Vttu mitä nuhanunnuja. Luiskaan. Kyllä koira pitää ihmisellä olla jos ihminen haluaa koiran, mutta lapset on pelkkä häiriötekijä elämässä ja niiden pitäis muuttaa omilleen heti kun ne oppivat konttaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Laita sun miehelle kaulapanta ja taluta sitä ympäri huushollia.Muista, Koirat eivät käytä housuja!
Eikä koiran hankkijat järkeä, koirat eivät kuulu kaupunkiin! Koira vero ja heti...ja iso!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos allergiaoireita tulee jo ensimmäisellä tapaamisella tilanne on menetetty. Allergiataustainen henkilö saa yleensä koira-allergian viidessä vuodessa, jos hankkii itselleen koiran ja on se kanssa näin ollen paljon tekemisissä.
Ei. Nykytietämyksen mukaan lähes kaikki siedättyvät omalle koiralleen. Moni tarvitsee vain viikkoja antihistamiinia. Vakavat oireet on eri asia, mutta on jo parikymmentä vuotta sitten havaittu, että välttely vain pahentaa allergioita, ja siedätys on tehokkain hoito.
mieluummin siis syötät lääkkeitä lapselle!
Otappa selvää mitä ne tekevät...esim keuhkolääkkeet
Tutkimusten mukaan siivous tai lemmikin rajaaminen ulos esimerkiksi makuuhuoneesta ei vähennä allergeenien ilmaantumista. Allergeenipöly on niin kevyttä, että se leviää kaikille.
Myöskään lemmikin pesemisellä ei ole vaikutusta allergeenien määrään. Päinvastoin, liiallinen lemmikin pesu voi kuivattaa sen ihoa, joka lisää hilseen ja allergeenien määrää.
Koiraa voi pitää ulkona, mutta huoneilmaan saattaa silti kulkeutua allergeeneja, esimerkiksi vaatteissa.
Joskus koirasta luopuminen on ainoa vaihtoehto allergiaoireiden hallitsemiseen.
Varsinkin jos oireet ovat vaikeita lääkityksestä huolimatta tai ne pahenevat altistumisen pidentyessä.
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/allerginen-koiralle-oireet-…
Ei muuta kuin nuhanenät pihalle ja hieno rotukoira tilalle. Kyllä niille lapsille aina joku ottaja löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos allergiaoireita tulee jo ensimmäisellä tapaamisella tilanne on menetetty. Allergiataustainen henkilö saa yleensä koira-allergian viidessä vuodessa, jos hankkii itselleen koiran ja on se kanssa näin ollen paljon tekemisissä.
Ei. Nykytietämyksen mukaan lähes kaikki siedättyvät omalle koiralleen. Moni tarvitsee vain viikkoja antihistamiinia. Vakavat oireet on eri asia, mutta on jo parikymmentä vuotta sitten havaittu, että välttely vain pahentaa allergioita, ja siedätys on tehokkain hoito.
Tämä. Olen astmaatikko mutta niin eläinrakas, etten ole suostunut elämään ilman lemmikkejä. On ollut kissaa, koiraa, hevosia. Astmani alkoi ennen lemmikkejä, tekstiilipölyallergiana. Eläimistä sain lieviä iho-oireita ja omille eläimille siedätyin nopeasti. Astma on ja pysyy, esim. flunssien yhteydessä poden hengenahdistusta. Lemmikeistä luopuminen ei parantaisi astmaani. Lemmikit ovat tuoneet elämääni niin paljon positiivista, mutta niiden välttely ei toisi mitään. Astma minulla olisi joka tapauksessa.
Odottele muutama vuosi, jos lapset ovat teinejä. Pianhan ne muuttaa pois. Kotona voivat sitten vierailla antihistamiinien kanssa.
No, pitäiskö miettiä joskus jotain muutakin kuinniyseä?
siedätyshoitoja on tarjolla jos ne tepsii, sitten se koira?
maailamssa on muutakin kuinninsta, tikot ja minä..