Mielipiteesi Teemu Keskisarjasta?
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vähän on mennyt aika ohi Keskisarjan kaltaisen supisuomi-intoilijan. Hän on ns. fennomaani, eli haluaa kaiken suomalaisen säilyvän ja pitää suomalaisuutta parempana kuin muiden maiden kulttuuria.
Pitäisi kuitenkin älytä, ettei impivaaralaisuuteen ole mitään paluuta, eikä kaikilta osin syytäkään. Suomen kehitystarina on kuitenkin ihan hieno, ja jos Keskisarja ei olisi rasisti, niin hänellä voisi olla ihan hyvääkin sanottavaa historioitsijana siitä, millä tavoin voisimme pitää Suomen hyvänä paikkana asua kuitenkin kehittyen ajassa eteenpäin eikä haikailemalla jotain 1800-luvun agraariyhteiskuntaa ahtaine normeineen takaisin.
Näin on tehneet muutkin kansat eli oma kansa säilytetään. Katso vaikka somaleja, joilla on omaa kansaansa yhdistäviä traditioita ja arvoja toisin kuin suomalaisilla, ja Suomessa oleskellessaankin somalit kauhistuisivat oman lapsensa integroitumisesta. Nationalismi on ollut iät ja ajat normaalia kunnes siitä alettiin tehdä mörkö. Minun puolesta aasialaiset sekä mustat saavat pitää oman valtionsa ja etnisyytensä, sama oikeus myös tulee olla valkoisilla.
Suomalaisuus ei ole mikään kerho, johon liitytytään, vaan suomalaiseksi synnytään. Suomalaisuus perustuu historialliselle, kielelliselle ja biologiselle kokonaisuudelle. Perussuomalaisia en koskaan voi äänestää heidän avointa suomalaisuutta kannattavan periaatteen takia, jonka mukaan suomalaisuus = merkintä passissa ja se, että oppii suomen kielen ja omaksuu suomalaisen kulttuurin sekä on ahkera. "Hyvät maahanmuuttajat" ovat PS:ää äänestävien aasialaiset vaimot ja puoli-ilmaiseksi työvoimaksi tuodut intialaiaset IT-alan osaajat sekä filippiiniläiset hoitajat, jotka vain häivyttävät suomalaisuuden merkitystä ja olemassaoloa samalla heikentäen suomalaisten palkkatasoa. Minua ei kiinnosta, onko jollakin maahanmuuttajaryhmällä korkeampi älykkyysosamäärä, vaan oman kansan etu - aivan sama vaikka olisimme jonkun mittapuun mukaan roduista alin, vähä-älyisin tai lyhyin, silti se on omaa kansaa, jonka etuja puolustan. En minä halua, että tulevaisuuden sukupolvi koostuu puolithaimaalaisista saati -afrikkalaisistakaan.
Vaikutti ihan fiksulta kaverilta kun historia videoita katsoi , ja varmaan onkin, mutta hämmästyin kun mies rupesikin perussuomalaiseksi. Jotain toteamuksia ihmetelin, mutta en enää...
Mitäs historioitsijalla mielessä?
Outo Rölli-Trolli, jonka järjenjuoksusta ei saa selvää. Ihmetytti todella paljon, että syrjäytti asiallisen Rantasen vpj- kisassa.
Hyvä historioitsija ja mahtava isä, poliittisesta puolesta en oikein osaa sanoa. Mutkat suoriksi
Asiallinen Rantanen : D ihan hyvä näin. Vai ojasta allikkon tyyppinen tapaus tämä sitten?!?
Voi näitä persuja, niin kova kiima valtaan
Helvetin hyvä että Rantanen ja Tynkkynen saivat nokilleen... että Nautin 😝😝😝🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ikuisuusopiskelija, joka ei ole päivääkään tehnyt oikeita töitä, mutta kehtasi rääpiä nuorille joilta leikataan opintotukia. Ei elä ihan tässä maailmassa.
TohtoriNiinpä. Väittei aiheesta eläimiin sekaantumisesta. Miten tämä auttaa politiikan koukeroissa. 🤣🤣🤣.
Veskiharja on mukava ja miellyttävä ukko
Vierailija kirjoitti:
Orpoa vituttaa kun Keskimunasarja tuli pakkaa sekoittamaan. Samoin Purraa pännii kun ei saanut Mari Rantasta kaveriksi valehtemaan. .
Vierailija kirjoitti:
Outo Rölli-Trolli, jonka järjenjuoksusta ei saa selvää. Ihmetytti todella paljon, että syrjäytti asiallisen Rantasen vpj- kisassa.
Persuväki on niin pettynyt Purraan että vittuillessaan äänestivät Keskisarjan. Samon tiputtivat Tynkkysen. Ouuu jee 🥳🥳🥳🥳🥳
Vierailija kirjoitti:
Hyvä historioitsija muuten paitsi että haikailee takaisin sinne historiaansa. Kansojen ja etrnkin etnisyyksien sekoittuminen tulee olemaan väistämätöntä, ja se on luonnollinen ja välttämätön kehitys jos haluamme jonain päivänä elää sotimatta ainakaan ihan näin älyttömistä asioista kuin nykyään tällä pallolla. Kaikki ihmiset ovat yhtäläisiä ihmisarvoltaan.
Etninen sekoittuminen ei suinkaan vähennä vaan lisää konflikteja. Ihmisarvon kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.
Älykäs kaveri jolla on ns sana hallussa
Sivistymätön "totuuden torvi" joka luulee että asioita hoidetaan niin puolueessa kuin yhteiskunnassakin päätään aukomalla. Voisin veikata että on jollain autismin kirjolla.
Vierailija kirjoitti:
Parasta persu laatua eli normaaleihin verrattuna ihan suljetun osaston kamaa
Montako sukupuolta punavihreät tunnistavat ihmislajilla? Voiko naisella olla penis ja mies synnyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta persu laatua eli normaaleihin verrattuna ihan suljetun osaston kamaa
Montako sukupuolta punavihreät tunnistavat ihmislajilla? Voiko naisella olla penis ja mies synnyttää?
Jos nainen ei suostu hellan ja nyrkin väliin, niin sitä pitää lyödä.
Näyttää ja kuulostaa kesäteatterin esityksen kylähullulta, eli vähän sillai kuin ylinäyttelisi koko ajan.
Olosi voittanut.
Persuissa yleensä (ei aina) mies voittaa naisen.
Tosin kokoomuksessa vielä varmemmin.