HS: Me kolmekymppiset kuulumme sukupolveen, jolle on jankattu tehokkaasti, millaisessa elämäntilanteessa lapsia kannattaa hankkia.
Ennen lastensaantia täytyy ehdottomasti opiskella. Opiskelujen aikana on puolestaan hankittava työkokemusta.
Ennen perheen perustamista kannattaa myös matkustaa ja toteuttaa muita unelmiaan. Valmistumisen jälkeen tulisi saada vakituinen työpaikka
Myös vakaassa parisuhteessa oleminen on lastensaannin kannalta suotavaa, miehille melkeinpä välttämätöntä.
Kommentit (25)
Synnytystalkoisiin! 🤰🤰🤰
Vielä 90-luvulla 30-vuotias ensimmäistä lasta odottava luokiteltiin riskisynnyttäjäksi. Nykyään ei melkein muita ookaan.
Vanhat vanhemmat on sitten usein curlingeja.
Ehkä ennen, 20 vuotta sitten , pärjäsi ihan hyvin opiskeluaikana pienilläkin tuloilla, jos syntyi vauvoja, mutta nykypäivänä joutuu elämään tosi tiukilla, jos opiskeluaikana hankkii lapsen, ellei sitten puoliso ole isopalkkaisessa työssä.
Ei oo töitä eikä rahaa. Vain tyhmä hankkii tässä elämäntilanteessa lapsen.
N.25
Minä en ainakaan ymmärrä sitä, että jos on muutaman vuoden yhdessä ollut pariskunta, joka on sitä mieltä, että kumpikin haluaa lapsen, kummallakin on hyvät työpaikat ja ok taloudellinen tilanne, niin miksei vaan voi sitten hankkia sitä lasta heti? Miksi pitää odottaa? Itsekin olen usein käynyt treffeillä nelikymppisten lapsettomien miesten kanssa, jotka ovat juuri eronneet pitkästä suhteesta ja nyt heillä on vauvakuume.
Vierailija kirjoitti:
Vanhat vanhemmat on sitten usein curlingeja.
Miksi he ovat curlingeja?
Jutun oli kirjoittanut 32-v 3 lapsen äiti. Aihe ei siis koskenut häntä mitenkään, ja sen huomasi tekstistä.
Ei jengi jätä hankkimatta lapsia, koska joku on sanonut heille että niitä ei saisi hankkia ja sitä sitten kuuliaisena seurattaisiin. Jengi jättää hankkimatta lapsia, koska siihen ei ole rahaa, tai sopivaa puolisoa ei löydy.
Totta. Olen kolmekymppinen, joka on suorittanut opinnot, vakituinen työpaikka, vakaa avioliitto, omistusasunto ja perhe. Paitsi tein kaiken väärässä järjestyksessä.
Esikoinen oli se kuuluisa vahinko, parisuhdetta oli takana puolisen vuotta ja pohdin tuolloin myös yksinhuoltajuuden todennäköisyyttä. Sillä saralla kävi tuuri ja parisuhde kesti, mentiin naimisiin, tein pätkätöitä siellä täällä, ostettiin talo ja sitten hain opiskelemaan. Sain vaikuteisen työpaikan alalta jo opiskeluaikana ja vasta viimeisenä valmistuin.
Elämä ei aina mene suunnitellusti. Joskus käy tuuri ja joskus sitten huonompi tuuri ja meillä jokaisella on omannäköinen polkumme.
Niin me viiskymppisetkin. Onko tämä siis joku ylisukupolvinen kasvatusmetodi?
Eihän mekään siis tohdittu perustaa perhettä ennen kolmeakymppiä, siis varsinkaan miehet ei tohtineet. Ne oli peloteltu ihan hajalle.
Joo, tätä mantraa hoetaan aika tehokkaasti, että 20v pitäisi olla opiskelemassa 25v valmistua ja sitten olla 30v vähintään 15 vuoden työkokemuksella, mutta 30v raskaus katsotaan lääketieteen puolesta geriatriseksi synnytykseksi.
Yhdessä siemensyöksyssä on miljardeja siittiöitä...jne.
Vierailija kirjoitti:
Vielä 90-luvulla 30-vuotias ensimmäistä lasta odottava luokiteltiin riskisynnyttäjäksi. Nykyään ei melkein muita ookaan.
Vanhat vanhemmat on sitten usein curlingeja.
Ei luokiteltu.
Tähän hulluun maailmaan ei kantsis niitä lapsia väsätä,
varsinkaan jos ei ole työ/puoliso/raha asiat kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Jutun oli kirjoittanut 32-v 3 lapsen äiti. Aihe ei siis koskenut häntä mitenkään, ja sen huomasi tekstistä.
Odotin että hän olisi kertonut miksi hän sitten oli eri asemassa. Se allekirjoitus "32-vuotias kolmen lapsen äiti" kun vesitti kaiken mitä oli juuri kirjoittanut. Kenen puolesta hän kirjoitti sitten? Toki voi olla että ystäväpiiri koostuu niistä joita kuvaili.
Hupaisa nimi kirjoittajalla "vilja heinävaara". (viljat ovat heinäkasveihin kuuluvia siemenkasveja)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutun oli kirjoittanut 32-v 3 lapsen äiti. Aihe ei siis koskenut häntä mitenkään, ja sen huomasi tekstistä.
Odotin että hän olisi kertonut miksi hän sitten oli eri asemassa. Se allekirjoitus "32-vuotias kolmen lapsen äiti" kun vesitti kaiken mitä oli juuri kirjoittanut. Kenen puolesta hän kirjoitti sitten? Toki voi olla että ystäväpiiri koostuu niistä joita kuvaili.
Ruskolla on ainakin asunnon hankkiminen halpaa, kelpaa siellä isoon omakotitaloon muksuja pyöräyttää. Tai meniköhän jonkun maajussin puolisoksi isoon maalaistaloon, ei tarvinnut ottaa edes asuntolainaa?
Kaikki hedelmöittymään