Kuinka kauan läheisellänne kesti muistisairauden toteamisesta hoitokotiin pääsyyn?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen 92 v muistisairas, ei omaisia, diagnoosista tulee näinä päivinä  2 v. Asuu edelleen yksin omassa kodissaan. Kuukauden arviointijakson jälkeen totesivat, että pärjää hyvin yksin kotona omaisien avulla. Niin kenen omaisien, niitä kun ei tuon kuukauden aikana mistään ilmaantunut. Kotihoito käy muutaman kerran päivässä antamassa lääkkeet lukitusta kaapista, mutta eivät vahdi, ottaako hän ne vai ei. 

Tee huoli-ilmotus jos olet ymmärtnyt asian niin ettei tämä vanhus enää pärjää.

Joskus naapuritkin joutuvat tekemään.

Tehty on, sen seurauksena oli vaan tuo seurantajakso. Ja kotihoidon käynnit alkoivat.

Mitkä asiat on jääneet hoitamatta?

83v kun todettiin. Ei ehtinyt mihinkään hoitokotiin, kuoli 86v ikäisenä. Yksinasuja oli.

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

Minusta tuossa kohtaa ja jo vähän ennen sitä omaisten kannattaa olla yhteydessä esim. vanhuspuolen palveluohjaajaan/-koordinaattoriin tai millä nimellä he nyt sitten ovatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

Varmaan kauhea tunne.

Yksi vanhempi kaukainen sukulainen on palvelutalossa jossa oma huone. Etelä-Suomessa. Sairauden vuoksi tuli muistiongelmia. Ehkä silti pitäisi olla enemmän yksityistä tilaa ja ettei kaikki äänet kuulu muualta huoneeseen(?). Luulee kai edelleen olevansa kotonaan toisessa paikassa, onko se armahdus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

Minusta tuossa kohtaa ja jo vähän ennen sitä omaisten kannattaa olla yhteydessä esim. vanhuspuolen palveluohjaajaan/-koordinaattoriin tai millä nimellä he nyt sit

Ja luulet ettei oltu? Suorastaan vaadittiin jo hoivakotiin pääsyä. Hän oli siis jo hoivajonossa odottamassa kyllä paikkaa.

Lopulta ottivat tosissaan, kun oli jo tienposkessa yöllä liftaamassa niitten nyssäköittensä kanssa (onneksi ei kyytiä saanut keltään) ja sijoitettiin kiireellisenä väliaikaispaikalle odottamaan pysyvää paikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

Minusta tuossa kohtaa ja jo vähän ennen sitä omaisten kannattaa olla yhteydessä esim. vanhuspuolen palveluohjaaj

Ei sinne vaatimalla pääsekään. Pitää olla ne perusteet miksi kotona ei pärjää ja miksi esim. kotihoito ei ole riittävä palvelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

 

Varmaan kauhea tunne.

Kyllä

Oli n. 82 v kun virallisen dgn sai, kotona puolison kanssa pärjäsi kunnes jalat lakkasivat toimimasta. Hoitokotiin 86 v ja kuoli vähän ennen kuin olisi täyttänyt 89.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

Minusta tuossa kohtaa ja jo vähän ennen sitä omaisten kannatt

Kyllä perusteltiin kaikki, se ei vaan aina riitä. Selvästi et ole ollut itse vastaavassa tilanteessa, jos luulet että omaisia aina uskotaan ja kaikki tapahtuu nopeasti.

"Kyllä perusteltiin kaikki, se ei vaan aina riitä. Selvästi et ole ollut itse vastaavassa tilanteessa, jos luulet että omaisia aina uskotaan ja kaikki tapahtuu nopeasti."

Kysehän tänäpäivänä ei ole siitä uskotaanko vai eikö. Niitä paikkoja tarpeeseen nähden on vain niin vähän että kriteerit on isot. Ja valitettavasti oikeastaan jokapaikkaan on jonot. Jonotetaan sitä arviointijaksoa ja jonotetaan kotihoitoa, jonotetaan taas uudelleen arviointijaksoa ja ehkä sen jälkeen palvelupaikkaa esim. yhteisöllisessä asumispalvelussa ja myöhemmin sitten tehostettuun asumispalveluun. Joka välissä omainen joutuu olemaan mukana niin palvelutarpeen arvioinneissa kun siinä yhteydenpidosdakin jotta ne jotka noista paikoista päättää ovat selvillä missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Yksi vanhempi kaukainen sukulainen on palvelutalossa jossa oma huone. Etelä-Suomessa. Sairauden vuoksi tuli muistiongelmia. Ehkä silti pitäisi olla enemmän yksityistä tilaa ja ettei kaikki äänet kuulu muualta huoneeseen(?). Luulee kai edelleen olevansa kotonaan toisessa paikassa, onko se armahdus.

On. Se kotoa hoivakotiin " joutuminen" on monelle kova paikka. Itse jouduin huijaamaan äitini hoivakotiin. Ei mitenkään olisi muuten suostunut kotoaan pois lähtemään. Luuli menevänsä vaan käymään " kivassa paikassa". Kauhealta tuntui, mutta oli pakko. Ei mitenkään pärjännyt enää kotona.

Yksin, noin 8 vuotta, tein kaikkeni että saa asua kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

 

Meillä pääsi hoivakotiin vasta, kun oli jo aivan sekaisin. Hortoili öisin pakkaamiensa nyssäköitten kanssa pitkin pitäjiä. Oli menossa " kotiin" eli sinne lapsuudenkotiinsa isän ja äidin luo, tietämättä edes missä se on. Vaelteli ja hädissään etsi.

Minusta tuossa kohtaa ja jo vähän ennen sitä omaisten kannattaa olla yhteydessä esim. vanhuspuolen palveluohjaajaan/-koordinaattoriin tai millä nimellä he nyt sit

Arveletko näiden palveluohjaajien/koordinaattorien olevan jotenkin tietämättömiä, että yksin kotiin on jätetty hoitokotikuntoinen vanhus. Tyynesti kotiutetaan yhä uudelleen sairaalasta sinne kotiin. 

-ohis

Mihin sieltä sairaalasta pitäisi kotiuttaa ellei kotiin?

Palveluohjaajat ei muuten ole sairaalassa vaan vanhuspuolen viranhaltijoita.

82v äidilläni todettiin juuri muistisairaus. Hän asuu yksin ja minä olen tasan ainoa, joka häntä auttaa. Miten jaksan, jos hoitokootiin pääsee joskus viiden vuoden päästä??? 

Olin joskus poliisiasemalla ja muistan itkuisen mummon tekemässä rikosilmoitusta miten joku käy liikuttelemassa tavaroita hänen kotonaan, ovia jätetään auki kun kaupassa käydään jne. :( toivottavasti hän sai apua, tapahtumasta 30 vuotta nyt, jäi vain vaivaamaan. Nyt olen varma että mummo oli muistisairas.

Vierailija kirjoitti:

Tämä riippuu varmasti oirekuvasta enemmän kuin diagnosointiajankohdasta. Ei pelkällä diagnoosilla edes pääse (paitsi kovalla rahalla) mihinkään hoitokotiin, jos pärjää kotona. Toisaalta taas osa diagnosoidaan niin myöhään ja/tai sairaus etenee niin nopeasti että pärjääminen loppuu hyvin äkkiä. Silloinkin riippuu varmasti alueesta, kuinka äkkiä paikka liikenee. 

Samaa mietin, koska on niin erilaisia ihmisiä, missä vaiheessa hakeudutaan tutkimuksiin ja miten pitkään löytää keinoja selvitä muistin ja kognitiivisten haasteiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

82v äidilläni todettiin juuri muistisairaus. Hän asuu yksin ja minä olen tasan ainoa, joka häntä auttaa. Miten jaksan, jos hoitokootiin pääsee joskus viiden vuoden päästä??? 

Kotihoito tulee avuksi, jos et jaksa. Se kuitenkin maksaa.