Vietätkö aikaa äitisi kanssa mielelläsi vai pakosta?

Minulla on äärimmäisen kontrolloiva äiti, joka joka puhelussa latelee käskyjä. On myös rajaton. Ennalta sovittu tapaaminen ja aikaikkuna sopii minulle. Puolitoista tuntia menee ihan hyvin, sitten alkaa olla liikaa.

Olen kolupudokas persupoika Rymättylästä. Asun äitini kanssa syrjässä  ja teemme yhdessä kiljua.

Viettäisin mielelläni mutta hän kuoli vuosia sitten.

Olen 60v, äiti 83v. Äiti asuu yksin pienellä kylällä omakotitalossa, ollut leskenä 7v. Vähän on muistisairautta tullut ja välillä tuntuu kuin eläisi toisessa hetkessä, mutta pidän tätä yksinäisyyden aiheuttamana. Välillä kutsuu miestäni miesvainajansa nimellä, voitko tehdä sitä tai sitä. No, mieheni ymmärtää kyllä, mutta olemme päättäneet että oikaisemme lempeästi sanomalla, ei huutoa eikä raivoamista, ei se auta mitään.

Pärjää hyvin yksin, toki tuo yksinäisyys on musertavaa. Hän soittaa välillä ihan vain höpöttelypuhelun, "Tiiäkkö että elviki on joutunut pyörätuoliin, miten se pärjää enää kotona" ja tuon tyyppisiä asioita. No, olemme päätäneet että niin kauan kuin hän haluaa, saa asua kotona.

Meilläkin on täällä tilaa kyllä ja vielä 1.kerroksessa oma esteetön huone. On ollutkin aina välillä mm jouluisin meillä yökylässä. Meillä on tilaa kun omat lapset ovat jo pesästä lentäneet. Hoitolaitos... Ei, miksi ihmeessä, ihminen joka viime kesänä vielä kävi sähkömoottorisahalla raivaamassa vesakkoa tien laidasta? Ei, siellä hän olisi kuin vankilassa. Eikä hän hoitoa tarvitse, ei nytkään muuta kuin kerran viikossa käyvät katsomassa että on lääkkeet ottanut ja täyttävät dosetit. 

Sosiaaliset suhteet, niitä hän tarvitsee. Puhuimme mieheni kanssa juuri vappuna kun asuntoauton otimme käyttöön tallista, että jospa äidille vielä tehdään heinäkuun retki, vaikka pitkä viikonlopun retki 300 km päähän hänen nuoruuden kaupunkiinsa, jossa hän tavallaan aikuistui päästyään kotoa pois. 

Elämä on vuorovaikutusta, meillä kaikilla. Yritetään ymmärtää läheisiämme. Toki sieltä piikittelyäkin tulee välillä, mutta me ainakin toistaiseksi olemme ne sivuuttaneet kuuntelematta, 

Vierailija kirjoitti:

Olen kolupudokas persupoika Rymättylästä. Asun äitini kanssa syrjässä  ja teemme yhdessä kiljua.

Sama täällä. Nukun äidin selän takana. On minulla mopeti. Oon työtön kun eeooo ammattia.

Pakosta.

Kokonaisvaltainen pahan olon tunne tulee aina kun tapaamme. Ahdistaa viikon etukäteen ja viikon jälkikäteen jokainen tapaaminen. Äiti ei varmaan tätä tajua. Hän aina moittii minua ja miestäni jokaisesta pienimmästäkin asiasta, ohimennen ja suoraan.. huokuu negatiivista energiaa.  En muista mitään merkittäviä hyviä muistoja. Huonoja merkittäviä muistoja on. En mitenkään aktiivisesti muistele mutta sama ikävä vaihde on äidillä jäänyt päälle edelleen. Pitää minua itsestäänselvyytenä. 

Tai mikäpäs aivan välttämätön pakko sitä olisi tavata mutta hän tavallaan mukana vähän väkisinkin myös muissa perhesuhteissa. Yritän pitää tapaamiset minimissä. Juhlapyhinä emme tapaa enää.

Mun äitisuhde tuli kerralla kuntoon 2014 kun hänet saateltiin hautaan.

Isä on vielä työn alla. Hänestä tuli paljon rennompi uuden vaimon kanssa. Masilmankuva avartui.

En ole ollenkaan varma, että kaikkien pitäisi elää parisuhteessa, esim äitini ja itseni.  Jos hänellä oli läheskään yhtä suuri rauhan ja oman tilan tarve kuin mulla, avioituminen ja perhe oli virhe. Ymmärrän häntä oikein hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kolupudokas persupoika Rymättylästä. Asun äitini kanssa syrjässä  ja teemme yhdessä kiljua.

Ja juomme sitä ja sitten panemme. 

Enintään 3 vuorokautta eli 2 yötä menee äidin kodissa. Sitten alkavat puheet kiertämään kehää ja alkaa tiuskiminen ja äksyily ja minun ruokkimisen kalleus tulla puheisiin. Siispä kerron saman tien että jokohan se on aika lähteä. Käyn elokuussa marjoja poimimassa ja sitten jouluna ja pääsiäisenä. 

Ahdistaa kyllä, viimeksi viikko sitten sanoi, että ei saa enää laihduttaa yhtään, ja vuosi sitten olin pullukka, nyt enää 1 kilo normaalipainoon, meinaan vielä 5 kiloa laihtua.

Hyvin mielelläni. Hän on oikeastaan paras ystäväni nykyään. 

Juuri olimme yhdessä mökillä. Laitoimme paikkoja kuntoon, saunoimme, grillasimme, teimme ristikoita ja hörpimme vähän viiniäkin. Meillä on aina mukavaa yhdessä. 

Vain päiväkäyntejä ja enintään kerran kuukaudessa. Näin pysyy välit äidin kanssa ystävällisinä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kolupudokas persupoika Rymättylästä. Asun äitini kanssa syrjässä  ja teemme yhdessä kiljua.

Ihanaa!