Valtio velkaantuu JÄRKYTTÄVÄSTI !
Perussuomalaisten tai kokoomuksen on turha aukoa päätään Sannan velanotosta, olette ottaneet jo enemmän velkaa, vaikkei koronaa tai hävittäjiä tai ukrainalaisia olekaan taakkana.
Oikeastaan Sipilä aloitti aikanaan jo valtion järkestelmällisen velkaannuttamisen. Tosin Orpo ja Purra ovat senkin määrän jo tuplanneet. Aivan järkyttävää on tässä työpaikalla lukea valtionkonttorin opusta.
Tässä on edessä 17 vuoden pakkosäästäminen, jotta nykyisestä määrästä velkaa selvitään. Hallituksesta riippumatta! Ei voi kukaan järkevä ehdokas ehdottaa paluuta Sannan aikaan tai että löysätään siitä ja siitä. Sellainen ei vain ole enää mahdollista.
Lukekaa itse, on kyllä 69 -sivuinen PDF_järkäle, mutta aika selkokielistä tekstiä kuitenkin: https://cdn.valtiokonttori.fi/wordpress/sites/14/2025/02/VK-Valtion_vel…;
Kommentit (56)
No, tulee nuorille töitä, kun työpaikoilta voi irtisanoa vanhempia työntekijöitä joilla on sairauksia.
Työttömien haukkujat saa kunnolla omaan nilkkaan, kun heidät saa kohta helposti irtisanoa.
Ei hitto, sulla on sairaus ja sut saa kohta irtisanoa.
595 työmarkkinatuki odottaa.
Jos et ole sattunut huomaamaan, niin Suomessa on edelleen ukrainalaisia ja Ukrainassa on edelleen sota ja Suomi tukee Ukrainaa edelleen. Maailmassa on kauppasota meneillään ja puolustukseen pitää laittaa yhä enemmän rahaa.
Miten oppositio hoitaisi asian? Jättäisi Ukrainan tuen pois? Vasemmistoliittohan jättäisi toki uskottavan puolustuksen pois.
Vierailija kirjoitti:
Tästä avauksesta huomaa miksi demarit menestyy. He kuten kannattajansakaan eivät ymmärrä taloudesta mitään!
Sanna rakenteli kuluja jotka yhä juoksee. Sote esimerkiksi. Sanna jakoi rahaa sinne ja tänne, kehitysapua, sähkötukea, tuplalapsilisät jne jne. Otti velkaa, suhdanne oli hyvä eli tuloveroa kertyi, polttoaine maksoi euron litralta enemmän ja polttoaineveroa kertyi. Silti Sanna ylitti kaikki raamit.
Nyt pelkkiin lainan korkoihin menee 3 Mrd vuodessa, nämä on niitä ilmaisia lainoja mitä Sannan hallitus mainosti. Ei ole ei.
Tähän päälle varustautuminen epävakaata naapuria vastaan.
Tehdyt leikkaukset yms puree kun tässä suhdanne edes vähän korjaantuisi
Sanna sijoitti kansaan eli talouskasvuun antamalla tukia kun oli sota ja pandemia. Mitään näistä ei oppositio vastustanut. Mutta hei Sannan ajoista on jo aikaa ja voi helposti tehdä korjaavat liikkeet mutta miksi nämä Sannan"tuhot" tuli ilmi vasta vaalien jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026.
"Lähtökohtaisesti myöskään sairautta, vammaa tai tapaturmaa ei voida pitää asiallisena syynä irtisanomiselle, mutta ne voivat aiheuttaa sellaisen työkyvyn aleneman, joka muodostaa asiallisen syyn irtisanomiselle."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0…
Tämä ei ole mitään uutta. Jos työntekijä ei ole TYÖKYKYINEN hänet voidaan irtisanoa jos hän ei kuntoudu. Ei mitään uutta.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vaan tiedä minne ne velkarahat meni mitä sanna otti. Eikä tiedä minne orpon 40 miljardia menee kun ottaa velkaa. Orpon hallitus ottaa vielä 25 miljardia lisää velkaa. Ekana hallitusvuonna se otti 13 miljardia ja sama tänä vuonna. 2 kautta jäljellä joten lisää velkaa tulee 25 miljardia. Siihen ei ole laskettu naton rahat.. Ukrainaan tulee menemään 2 miljardia joka vuosi.
Mitä oikeisto ei ole saanut hallituskautenaan aikaiseksi, sen sai Marinin hallitus. Ja mitä oikeisto teki kyykyttääkseen köyhempiä, sen Marinin hallitus korjasi.
Taloudellisesti Suomi on selvinnyt Euroopan parhaimmistossa ulos pandemiasta
Pandemia on hoidettu hyvin, yhteiskunta ei pysähtynyt.
Aktiivimalli purettiin.
KIKY-sopimukset purettiin
Kuntien taloutta vahvistettiin koronapaketilla 1.500 miljoonaa.
Hallitus on muuttanut talouspolitiikan linjan. Ei tehdä varakkaita suosivia veronalennuksia eikä leikata sosiaaliturvasta ja koulutuksesta.
Perheille luotiin tukipaketti lasten hoitamiseksi koronakriisin aikana.
Perustettiin ilmastorahasto.
Kansaneläkettä korotettiin.
Takuueläkettä korotettiin.
Työttömyysturvaa korotettiin.
Vanhempainpäivärahaa korotettiin.
Sairaspäivärahaa ja kuntoutustukea molempia korotettiin.
Elatustukea korotettiin ja lapsilisän yksinhuoltajatukea.
Perhevapaita lisättiin ja parannettiin vanhempien valinnanvapautta.
Maksuton opetus ulotettiin toiselle asteelle saakka.
Yrittäjien työttömyysturvaa parannettiin.
Tiestönhoitomäärärahoja määrärahoja lisättiin aiempien jäädytysten poiston jälkeen
SOTE-uudistus tehtiin vihdoin valmiiksi.
Sosiaaliturvan uudistamistyö aloitettiin.
Vanhustenhoitoon säädettiin aiempaa paljon korkeampi hoitajamitoitus.
Laadittiin uusi mielenterveysstrategia.
Asunnottomuustyötä on vahvistettu ja Suomi on EU-maista nyt ainoa, jonka asunnottomuus ei ole kasvanut.
Valtion omistajaohjausjärjestelmä päivitettiin. Nyt siinä otetaan paremmin huomioon ympäristö, ihmisoikeudet ja omistajan sosiaalinen vastuu.
Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan periaatepäätös valmistui.
Valmisteltiin arvonnousuvero ehkäisemään vakuutuskuorikikkailua.
Taksiuudistuksen pahimmat ongelmat korjattiin.
Työttömien palkkatuen määrärahoja lisättiin.
Lisättiin resursseja kotoutukseen.
Väliaikainen korkokatto ja suoramarkkinointikielto pikavipeille.
Ammattikouluille 100 miljoonaa rahaa eli 2000 opettajaa lisää.
Varhaiskasvatusoikeus taattiin kaikille lapsille.
Opintoraha sidottiin indeksiin.
Huoltajakorotusta nostettiin.
Kotihoidon henkilökunnan pysäköintiä helpotettiin.
Metsähallituksen omistajapolitiikkaan lisättiin hiilinielutavoite.
Kansallispuistojen ja luonnonsuojelun lisärahoitukseen sata miljoonaa.
Suomeen ensimmäinen eläinsuojeluasiamies.
Poliisin määrärahoja lisättiin.
Syyttäjälaitoksen, tuomioistuimien ja oikeusavun resursseja lisättiin.
Luotiin tukijärjestelmä, jotta olisi taloudellisesti helpompaa luopua öljylämmityksestä, parantaa eristystä tai siirtyä käyttämään aurinkopaneeleja.
Teollisuuden sähköveron alennus
Vältetty pelätyt konkurssiaallot ja talous on toipunut hyvin
Työllisyysaste on saatu nousemaan.
Vesihuollon yksityistäminen kielletään.
Sähkömarkkinalaki uudistus, joka takia sähkönsiirtomaksut pienenevät.
Nimettiin vanhuusasiavaltuutettu
Perhelakiuudistus saatiin päätökseen.
Koska työttömät eivät mene töihin!
Vierailija kirjoitti:
Näin on, tarvitaan lisää leikkauksia. Nykyiset toimet ovat täysin riittämättömiä.
Ja nimenomaan yritystukiin tällä kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Koska työttömät eivät mene töihin!
Ei vaan koska sinä et mene hir-teen. Auta isänmaata, vähennä isänmaan kulutaakkaa. Poista itsesi muonavahvuudesta ja elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska työttömät eivät mene töihin!
Ei vaan koska sinä et mene hir-teen. Auta isänmaata, vähennä isänmaan kulutaakkaa. Poista itsesi muonavahvuudesta ja elämästä.
Juuri näin kaikille työttömille.
Vierailija kirjoitti:
Lemuavat loiset
Mutta mistä lopullinen ratkaisu persukysymykseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska työttömät eivät mene töihin!
Ei vaan koska sinä et mene hir-teen. Auta isänmaata, vähennä isänmaan kulutaakkaa. Poista itsesi muonavahvuudesta ja elämästä.
Juuri näin kaikille persuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä avauksesta huomaa miksi demarit menestyy. He kuten kannattajansakaan eivät ymmärrä taloudesta mitään!
Sanna rakenteli kuluja jotka yhä juoksee. Sote esimerkiksi. Sanna jakoi rahaa sinne ja tänne, kehitysapua, sähkötukea, tuplalapsilisät jne jne. Otti velkaa, suhdanne oli hyvä eli tuloveroa kertyi, polttoaine maksoi euron litralta enemmän ja polttoaineveroa kertyi. Silti Sanna ylitti kaikki raamit.
Nyt pelkkiin lainan korkoihin menee 3 Mrd vuodessa, nämä on niitä ilmaisia lainoja mitä Sannan hallitus mainosti. Ei ole ei.
Tähän päälle varustautuminen epävakaata naapuria vastaan.
Tehdyt leikkaukset yms puree kun tässä suhdanne edes vähän korjaantuisi
Sanna sijoitti kansaan eli talouskasvuun antamalla tukia kun oli sota ja pandemia. Mitään näistä ei oppositio vastustanut. Mutta hei Sannan ajoista on jo aikaa ja voi helposti
Siksi, että nämä Sannan tuhoisat tekoset vaikuttavat vuosien viiveellä ja vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Minä en ole taloustieteilijä, mutta uskoisin, että jos luopuosimme tästä "pyhästä" 8tuntia 5päivää viikossa, voisimme vähentää työttömyys kustannuksia? Mutta miten? Siten, että jos uudet standardit olisivat 6tuntia 4päivää viikko, tarvitaan enemmän työntekijöitä jolloin työttömien määrä vähenee. Tämä toki vähentää niiden taloutta jotka ovat jo töissä, mutta lisää kuitenkin niiden jotka onnistuivat työllistymään. Ja mikä tärkeintä, raha pääsee paremmin liikkumaan, kun työttömien määrä vähenee ja hyvinvointi paranee
"Kesämökki esti toimeentulotuen saamisen."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001951186.html
No maksat omakotitalon ja kesämökin kulut 595 netto kuukaudessa työmarkkinatuella.