Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pattitilanne miehen vanhempien kanssa

Vierailija
09.06.2025 |

Elikäs. Seurustelen virolaisen miehen kanssa jolla on samanlaiset arvot kanssani mitä tulee esimerkiksi Ukraina-Venäjä tilanteeseen. Itselleni on edellytys parisuhteelle, että toinen on Ukrainan puolella. Se on itselleni selkeä arvokysymys. 

 

Ongelma ei nyt olekaan mieheni, vaan hänen perheensä. Siskoa lukuunottamatta. Tuntuukin että nämä lapset, mieheni ja siskonsa ovat arvomaailmaltaan ok mutta vanhemmat.. Meille tuli ihan konflikti viime viikonloppuna illallisella kun sotatilanne tuli puheeksi. Miehen äiti sanoi että ei usko mediaa, suomalaista mediaa ja ajattelee että tilanne on enemmänkin kuin parisuhde. Molemmissa on vikaa. Hän sanoi että me emme tiedä miksi sota oikeasti alkoi ja kumpi on syypää.

Isä ajattelee samalla tavalla.

Minä melkein oksensin tästä tiedosta ja jouduinkin lähtemään kotiin lopulta etuajassa. 

 

Sanoin miehelleni etten tiedä voinko tulla edes toimeen hänen vanhempiensa kanssa. Vanhemmat toivoivat että pystyn silti käymään heidän luonaan. Sydämeni vaan sanoo etten pysty. Miehenikin ymmärtää minua. Mikä on tietysti hienoa. En minäkään halua hänen perhesuhteiden väliin tulla. Arvostan jokaisen ihmisen perhesuhteita ja niiden merkitystä hyvin suuresti.

Mitä teen??

Kommentit (35)

Vierailija
1/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta suhde, merkit selvät että ei tuosta mitään tule ja pahenee ajan myötä. 

Vierailija
2/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata keskustella politiikasta sukulaisten kesken.

Saattaa omastakin suvusta yllättäen löytyä vaikka persuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ehdottomasti Ukrainan puolella. Mutta tiedostan että Ukraina on ollut yksi korruptioituneimmista maista ja siellä paljon monenlaisia ongelmia. Eivät todellakaan ole mitään enkeleitä hekään. silti mikään ei oikeuta Venäjän hyökkäystä.

Minulle ei olisi mikään ongelma jos puolison vanhemmat olisivat eri mieltä asiasta. Ymmärrän että taustamme on hyvin erilainen. Ei minun tarvitse olla heidän kanssaan samaa mieltä. Välttäisin vain jatkossa puhumasta asiasta. Tai sitten puhuisin kuten itse aikanaan appiukon kanssa. Istuttiin ja juteltiin tunti tai pari asioista joista oltiin erimieltä. Lopuksi kumpikin oli yleensä edelleen samaa mieltä kuin aloittaessamme. Mutta edelleen oltiin ystäviä ja molemmat arvosti toista vaikka kaikesta emme olleetkaan samaa mieltä.

 

 

Vierailija
4/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopeta suhde, merkit selvät että ei tuosta mitään tule ja pahenee ajan myötä. 

Olemme siis olleet yhdessä kolme vuotta, eli ei mikään uunituore suhde. Mies on kyllä syntynyt Suomessa mutta siis juuret Virosta. Ei sillä toli tässä asiassa ole iso merkitys. 

Mies itsekään ei näe perhettään paljon. En viitsisi rakasta ihmistä vanhempien takia heivata. Ap

Vierailija
5/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen ehdottomasti Ukrainan puolella. Mutta tiedostan että Ukraina on ollut yksi korruptioituneimmista maista ja siellä paljon monenlaisia ongelmia. Eivät todellakaan ole mitään enkeleitä hekään. silti mikään ei oikeuta Venäjän hyökkäystä.

Minulle ei olisi mikään ongelma jos puolison vanhemmat olisivat eri mieltä asiasta. Ymmärrän että taustamme on hyvin erilainen. Ei minun tarvitse olla heidän kanssaan samaa mieltä. Välttäisin vain jatkossa puhumasta asiasta. Tai sitten puhuisin kuten itse aikanaan appiukon kanssa. Istuttiin ja juteltiin tunti tai pari asioista joista oltiin erimieltä. Lopuksi kumpikin oli yleensä edelleen samaa mieltä kuin aloittaessamme. Mutta edelleen oltiin ystäviä ja molemmat arvosti toista vaikka kaikesta emme olleetkaan samaa mieltä.



Hyvä kirjoitus ja hienoa että olet löytänyt itse ratkaisun tuollaisissa tilanteissa. Itselleni asia vaan on sen verta tärkeä ja yksiselitteinen että vaikea kyllä unohtaa ja sivuuttaa. Onneksi nyt ei tarvitse usein nähdäkään niin se auttaa. Ap

 

 

Vierailija
6/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä noihin ei kannata suhtautua tosikkomaisesti.

Todellisuus ei ole mustavalkoisen yksioikoinen.

Itse keskittyisin olennaiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höpö höpö. Virolaiset tietää kyllä mitä neukut on, varsinkin vanhemmat, jotka ovat miehitysajan eläneet. Huono, tosi huono trollaus.

Vierailija
8/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taidat olla lihava

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata keskustella politiikasta sukulaisten kesken.

Saattaa omastakin suvusta yllättäen löytyä vaikka persuja.

Mulle ei ole ongelma onko joku persu vai vihreä. Enemmänkin se että perusarvot isoissa kysymyksissä täytyy kohdata. Olen jutellut sekä persujen että vassareiden kanssa ja molempien kanssa tullut toimeen. Ensimmäinen kerta kun tämmöinen iso arvokysymys tulee esteeksi. Se kannattaako rajuja ilmastotoimia vai ei on itselleni pienempi kysymys kuin tämä sota.  Ap

Vierailija
10/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisillä nyt vain on erilaisia mielipiteitä ja niitä pitää kunnioittaa. Et voi elää omassa pienessä kuplassasi jossa on kaikki samaa mieltä kanssasi kaikesta. Anna heidän pitää mielipiteensä ja sinä pidät omasi. Sitten keskustelette niistä asioista, joissa ei ole konfliktia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos keskustelisitte vaikka säästä? Tai remontoinnista tai lemmikeistä tai sorateistä? Tai olisitte vaan ihan hiljaa? Suomalaisilla on aina se puolustus, että emme ole puheliasta kansaa. Ruokapöydässä voi istua sanomatta ääneen muuta kuin "saisinko palan leipää?" tai "joisin mieluummin kivennäisvettä". 

Kaurismäkien elokuvista voi ottaa mallia. 

Vierailija
12/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noh, jos miehen vanhemmat ovat virolaisia (vironvenäläisiä, oletan), niin he ovat kasvaneet sen nationalistisen höpönlöpön keskellä. Vanhemmalla iällä tuollaiset ydinuskomukset maailmasta eivät ihan hevillä muutu. Omat vanhempani uskovat, että evoluutioteoria on suuri huijaus, ja että maailma on 10 000 vuotta vanha. Eivät he siitä tule muuttumaan, he ovat 70-vuotiaita ja maailmankuvansa jo aikaa sitten lukinneet. Minusta tuo avioliittovertaus Ukrainan ja Venäjän suhteesta on jo melkoinen myönnytys, ei sentään olla demonisoimassa koko ukrainan kansaa ja vaatimassa venäläisten loiston palauttamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan normaalia noiden vanhemman polven neuvostoliittolaisten kanssa.

Itse seurustelen venäläisen miehen kanssa, joka on Ukrainan puolella, seuraa Venäjän oppositiota (siis sitä oikeaa, maanpaossa olevaa) ja on todella putin-vastainen. Hänellä on muutenkin modernit länsimaiset arvot. Miehen äiti sen sijaan suhtautuu varauksella länsimediaan, pitää Venäjän oppositiota "huligaanien" joukkona jne. Eihän mikään Z-hullu ole ja puhuu siitä kuinka hänen sydämensä on siviilien luona molemmin puolin, mutta kyllä siellä taustalla on kuitenkin se usko siihen, että Venäjä on jollain tapaa oikealla asialla. Homma toimii vähän sellaisella "älä kysy, älä kerro" periaatteella, eli mies ei juttele äitinsä kanssa politiikasta, enkä myöskään minä.

On hyvä muistaa, että Venäjä on totalitaristinen yhteiskunta ja niin oli Neuvostoliittokin. He ovat kasvaneet siihen propagandaan ja sen takia se istuu niin tiukassa. Lisäksi vielä on kyseessä maa, jossa erimieltä oleminen on vaarallista ja toisaalta kansasta on tehty läpi historian mahdollisimman apoliittisia.

Itse en antaisi tuon olla kynnyskysymys. Miehen arvot ratkaisevat, eivät hänen vanhempiensa.

Vierailija
14/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata keskustella politiikasta sukulaisten kesken.

Saattaa omastakin suvusta yllättäen löytyä vaikka persuja.

Vassari kääntää keskustelun aina persuihin. Persut ovat vassareille ikuinen tuskan aihe. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niillä on venäläinen tausta kun vähän katsoo taaksepäin sukua. 

Neuvostoihmisiä 

Vierailija
16/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata keskustella politiikasta sukulaisten kesken.

Saattaa omastakin suvusta yllättäen löytyä vaikka persuja.

Vassari kääntää keskustelun aina persuihin. Persut ovat vassareille ikuinen tuskan aihe. 

Ei, vaan toisin päin. Kuten kuvasta näkyy. 

 

Vierailija
17/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Epäilen tämän olevan provo, tai että nämä virolaiset vanhemmat eivät ole asuneet virossa vuosikymmeniin tai heillä ei ole mitään suhteita Virossa asuviin virolaisiin.

Koska kyllä Virolaiset ovat Ukrainan puolella, koska he tietävät, että jos Venäjä hyökkää johonkin NATO maahan ekana, niin se on Viro ja muut pikkumaat siinä rajalla. Ukrainan puolustus on siis samalla Viron puolustamista.

Vierailija
18/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö. Virolaiset tietää kyllä mitä neukut on, varsinkin vanhemmat, jotka ovat miehitysajan eläneet. Huono, tosi huono trollaus.

Paitsi vironvenäläiset.

Vierailija
19/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata keskustella politiikasta sukulaisten kesken.

Saattaa omastakin suvusta yllättäen löytyä vaikka persuja.

Vassari kääntää keskustelun aina persuihin. Persut ovat vassareille ikuinen tuskan aihe. 

Ei, vaan toisin päin. Kuten kuvasta näkyy. 

 

Selitä vähän.

Vierailija
20/35 |
09.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

no mun vanhemmat on hihhuliuskovaisia kauniisti sanottuna ja tuntuisi aika pahalta, jos joku sulkisi mut pois elämästään sen takia. Ei siitä uskonnosta tarvitse puhua, mutta toki läheisiä emme voi olla. En voi kuitenkaan olla vastuussa toisten ajatuksista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi kuusi