Tyttöystävä on ihana, mutta..
Tutustuin tuossa vuosi sitten daamiin jonka kanssa tapaileminen ja kiinnostus johti parisuhteeseen kanssani. Seksi on ollut ihan hyvää ja eipä riideltykään oikein mistään. Eri katon alla asutaan ja ikää on päälle 30.
Tässä nyt yritän selittää mikä on sitten viime aikoina vikana. No vaikkakin seksi on ollut hyvää, varsinkin suhteen alussa, niin hänen saamisessa orgasmiin on hankalaa. En ole saanut häntä tulemaan kun lähetyssaarnaajassa ja hänen käyttäessään sormiaan. Monesti hän kertoo että ei orgasmi ole hänelle se pääasia. Sitten taas kotonaan dildo ja satisfayerit käytössä kun en ole paikalla. Toinen asia on, että ihan aina se olen minä kun ehdottaa ja ottaa aloitteen seksiin. Myös jos kävellään jossain niin olisikohan koskaan ottanut minua kädestä kiinni kun kävellään, vaan aina minä.
Pitäisihän näistä puhua kumppaninsa kanssa mutta, mutta. Lisäksi vielä tuohon seksiin, että hän on kertonut ulkomaan matkoistaan missä harrastettu seksiä ja kuinka ihanaa oli. Myös muistanut kertoa miten yhden illan jutut voi olla hyviä ja hän on ollut se ottaja viihteellä. Muisti myös kertoa kun oli jotain juttua orgasmista, että kyllä hän on tullut takaapäin ja hänen lempiasento on ratsastus. No olisiko näistä aloitteista kerran oma-aloitteisuuttaan hypännyt päälle.
Itse toki kysynyt ja halusin tietää hänestä ja menneisyydestään, mutta olisi ehkä helpompi ollut käsitellä suhteen alussa kun että sitten kun näyttää alkuhuuma ottaen osumaa ja nyt nämä asiat päässäni kasvaa möröksi miten hyvää seksiä hänellä on ollut. Toisaalta taas ei hän varmaan olisi kanssani jos se minun kanssani niin huonoa olisi.
Yrittänyt monipuolistaa, käyttää sormia ja nuolla, mutta mitään kovin huikeaa en ole saanut aikaan. Eikä juuri ohjeitakaan mitä haluaisi. Vähän outo olo tässä kun kuitenkin aika märkänä välillä sit kuitenkin kun vaatteet päältä pois saadaan. Aiemmissa suhteissa sit taas olen onnistunut helpostikin tuottamaan orgasmin kumppaneille. Ihan tässä viime aikoina myös ollut hieman vaikeaa kun itsellä vähän isompi ja hänellä pitää olla paikat kunnossa että pystyy nauttimaan. Sit taas muistan suhteen alkupuolella miten nautti enemmän koska eleistä nyt aika hyvin pystyy rakastellessa huomaamaan. Nykyään jopa vähän tuntunut että hoidetaan pois hommat alta, että tuo saa tyydytyksen kun hommiin aletaan. Ja varmaan siitä kun mulla kestää yhdyntä/tuleminen välillä. Sit taas kun yritän ottaa hänet huomioon niin "ei se orgasmi ole tärkeintä" Seksiä olen halunnut minä kyllä enemmän ja sitä on ollutkin riittävästi ja antanut kun on mieleni tehnyt.
Tämä artikkeli tuli mieleen
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/seksiasiantuntija-kertoo-miksi-nain…
Voihan olla toki että pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin ja ottaa asenne että hän päättää haluistaan koska haluaa seksiä. Ymmärrän kyllä että jos ei tee mieli, ei tee mieli. Vaikeeta siitä on silloin nauttia.
Muuten sitten arjessa otetaan toisemme huomioon ja tiedän että hän välittää minusta laittelee viestiä, kertoo tekemisistään. Ehkäpä olen tehnyt seksistä liian ison numeron, mutta itselleni se on asia mikä on todella tärkeää että toimii.
Kommentit (6)
Oli kyllä aika jaarittelu, oli hankala saada kiinni, että mikä oli pointti.
Tulee heti mieleen, että alussahan sitä huokaillaan ja monet feikkaakin, ja kun se alkuhuuma menee, nii huokailutkin haihtuu..
Ja ainahan sen kuulee, että "entiset sai aina"...jaaha, ja blaah.
Naiset eivät yleensä helpolla saa yhdynnässä, asia pitää hyväksyä. Miksi naisen pitäisi olla tässäkin asiassa se jonka pitää hampaat irvessä saad. J akun ei saa, tottakai otetaan se satisfyeri esiin!
Olisitko itse kauankin ilman orgasmia. Joskus tuntuu, että naisille laitetaan sellaset odotukset että voi itku!
Puhukaa, ja kysy MITEN hän helpoiten saa, käytä itse niitä sormiasi!
En suostuisi seksiin jos se ei ole minulle tyydyttävää. Eli en esimerkiksi ole saanut kaikkien kumppaniehdokkaiden kanssa seksisuhdetta käyntiin. Ymmärrän että "vika" on minussa kun en tykkää pelkästä panosta että mies tyydyttää itsensä minuun.
Kun olen päätynyt yhteen miehen kanssa joka ensin tyydyttää itsensä minuun ja pyytää suihinottoja ja käsihommia ja vasta sitten parin kerran jälkeen kun itselleni on jo valjennut ettei häntä kiinnosta nautintoni, alkaa varovaisesti kysyä mitä haluaisin niin en vain enää lämpene koko hommalle. En ole ikinä onnistunut korjaamaan kurssia tällaisen miehen kanssa, seksi jää pliisuksi ja alkuhuuman mentyä siinä ei ole enää sitä jännitys/kiihko nautintoa ja koko seksi jää. Juurikin koska siitä ei saa enää mitään enkä itse välitä parisuhteissa olla niin paljon että mies pitäisi "pitää tyytyväisenä"
Mitäpä jos ap aloittaisit siitä, että nuolet ja sormet pillua niin pitkälle, että naisesi haluaa itse malttamattomasti jo kullia sisäänsä. Ensinnnäkin tämä on jo pakkolista hyvin varustetulle miehelle, että naisen pillu olisi varmasti tarpeeksi kiimassa ja laajentunut ottamaan kalu vastaan. Pelkkä märkyys ei kerro naisen kiihoittumisesta juurikaan vielä. Sen jällkeen naisesi nauttisi itse yhdynnästäkin enemmän ja saattaisi jopa saada orgasmin paremmin. Jos sekään ei tuota tulosta, niin nuole ensin orgasmi, ennen yhdyntää, se ainakin parantaa naisensi nautintoa yhdynnässä.
Oma vaikeutesi laueta voi sekin johtua siitä,,että aistit, ettei naisesi nauti ja ole tarpeeksi kiimassa. Joten saata hänet ensin kiimaan ennen aloitusta. Kokemuksesta tiedän, että hyvin suunniteltu on puolisi saatu orgasmi. Sinun vastuusi on johtaa hänet nautintoihin, eli ota ja hoida vastuusi. Näytä hänelle ja tee hänet riiippuvaiseksi hyvästä seksistä.
Jätä ap heti tollanen limainen huo..!