Plantaarifaskiitti
Te joilla on ollut kyseinen vaiva, miten saitte paranemaan vai paraniko itsestään? Ja saakohan tuohon lääkäristä mitään apuja? Olen kärsinyt plantaarifaskiittikivusta jo useamman vuoden, onkohan ihan normaalia? Mikä tuota edes aiheuttaa? En ole ylipainoinen, olen nuorehko, liikun kohtalaisesti ja käytän sopivan kokoisia kenkiä.
Kommentit (9)
Ostin Kybun -merkkiset kengät työkaverin suosituksesta. Hän oli kärsinyt toistuvasti kyseisestä vaivasta ja oli sen vuoksi siirtynyt vallan kyseisten kenkien käyttäjäksi. Niillä tosiaan pystyi kävelemään vaikka muuten oli todellista tuskaa edes yrittää. Ajan myötä vaiva parani itsestään.
>Plantaasi-fartti
Se on maanviljelys kova laji!
Ostin silikoonipohjalliset apteekista kun vaiva oli ollut 3 kk.
Parani lähes heti.
Olisiko parannut ilman niitäkin.
Mulla oli jatkunut puoli vuotta kun menin jalkavaivoihin erikoistuneen fyssarin vastaanotolle. Hän teetätti erikoispohjalliset jalkani mittojen ja muodon perusteella. Kalliit olivat, yli 200 euroa ja ne näyttivät samanlaisilta kuin aiemmin Tokmannista parilla kympillä ostamani, joista ei juuri apua ollut. Vaiva parani kun aloin käyttämään näitä kalliita erikoispohjallisia noin kuukaudessa. En tiedä olisiko muutenkin parantunut itsestään.
Plantaarifaskiitti tulee tupakasta. Jos tupakoi niin verenkierto hidastuu ja sitten tulee plantaarifaskiitti.
Plantaarifaskiitti liittyy usein autoimmuunisairauksiin. Itselläni helpottui biologisten lääkkeiden myötä.
Tukevat jalkineet voivat helpottaa.
Sain jalkafysioterapeutilta hyvät ohjeet venyttelyyn ja hierontaan. Noudatin ohjeita niin tunnollisesti että sain kommenttia jo lähipiiriltä " neuroottisuudestani". Mutta niin vaan jalka parani. Pari vuotta myöhemmin alkoi toinen jalka oireilla samantapaisesti. En jäänyt odottamaan vaivan pahenemista vaan aloitin jalkajumpan, venyttelyt ja hieronnan heti. Ja se jalka tervehtii tosi nopeasti.
Minulla kesti kolme viikkoa todella kivuliaana, kunnes meni hermot. Yksityisell yleislääkärille, joka laittoi jalkapohjaan pari kortisonipiikkiä. Sen pituinen se ja se siitä! Loppui siihen. Työkaverilla yli 6 kk ja kaikki pohjalliset ja venyttelyt kokeiltu, mutta ei vaan lähde. Hän kysyi että eikö hänellekin voisi sitä kortisonipiikkiä antaa. Ei voitu, mutta saikin sitten jollain tärystimellä pari hoitokertaa ja sillä parani. En tiedä tarkemmin mikä täristelijä se oli mutta auttoi kuitenkin.
Minulla kestänyt yli vuoden. Otan neuvoja vastaan.