Käykö noilla nuorison rokkifestareilla lainkaan n. 65-v. ikäistä porukkaa tai edes yksittäisiä ihmisä?
Nyt kun olen jäämässä eläkkeelle, ajattelin mennä muutamalle festarille aistimaan tunnelmaa kun nuorena jäi käymättä.
Kommentit (45)
Itse kävin viime kesänä 60-v. ekoilla festareilla. Kaupunkifestari, muutaman tunnin visiitti, en missään tapauksessa lähtis jollekin koko viikonlopun sessiolle. Voin kuvitella käyväni muutaman vuoden vanhempanakin pistäytymässä.
Rockfestareilla käy enimmäkseen keski-ikäisiä, kun nuorisoa ei sellainen musiikki juurikaan kiinnosta ja esiintyjätkin on jotain eläkeikäisiä. Lisäksi liput on niin kalliita, ettei nuorilla ole niihin rahaa.
Festareilla hyppäsin nuorena 80-luvulla. Silloin eivät olleet vielä mammuttitapahtumia. Nyt voisin mennä, jos tietäisin, että pääsee kunnolliseen vessaan 🤓 pääseekö vip-lipuilla? Saa sitten maksaa lipusta mojovan summan. Mutta ap, mukaan vaan!
Nykynuoriso ei käy rockfestareilla koska ne kuuntelee jotain hiphoppia tai muuta vastaavaa hömppää. Toki poikkeuksiakin on.
Joo, rockfestareilla tyypillisin asiakas on 50+
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoriso ei käy rockfestareilla koska ne kuuntelee jotain hiphoppia tai muuta vastaavaa hömppää. Toki poikkeuksiakin on.
Just katsoin Ruis"rockin" esiintyjälistan. Rock?
Ja mikä juttu näillä uusilla nuorilla artisteilla, ensin oli Behm joka on hänen oma nimensä mutta sit ilmestyi Bess, Bee, ja nyt joku Sara Bee? Seuraava kai BB?
Joillain festareilla on 70 ja +vuotiaille ilmainen pääsy. Esiintyjistähän se riippuu lähtevätkö vanhemmat paikalle. He jotka nuoruudessaan kävivät, mielellään käyvät nyt vanhempanakin. Etuna se, että voi varata vaikka hotellista huoneen eikä tarvitse kärvistellä jossain leirintä-alueella kuten nuorena. Briteissä Glastonbury on oikein tyyppifestari jossa käyvät kaikenikäiset, vauvasta vaariin. Yhden nyt mainitakseni, on Euroopassa monta muutakin vastaavaa.
Käyvät ja sydän- ja verenpainelääkkeet mukaan. No ei vaan. Kova svengi ja rytmi.
Viime vuonna Hyvinkäällä Rockfestissä runsaasti meitä eläkeläisiä.
Kyllä siellä käy kaikeinikäisiä koska ne kestää koko päivän.
Viime kesänä provinssissa oli 57v ja aika moneen vielä itseänikin vanhempaan siellä törmäsin.
Ruotsissa jonkun kuuluisan yhtyeen esityksissä kiellettiin kännykät yleisöltä, koska haluttiin, ettei bändin esitystä jaeta jonnekin tiketitokkiin maksamtta siitä esiintyjältä.
Ennen konserttia kävivät keräämässä kymmeniä kännyköitä esiintymislavan läheltä multaan piilotettuina.
Täälläkin +60v joka käy festareilla, pieni ongelma tässä on se että suuret rockin dinosaurukset eivä tule mieluusti Suomeen ja muutenkin he alkavat olla +80v niin kiertueet alkavat olla tehty. Jos aikoo nähdä rockin suuria livenä niin se tietää ulkomaille matkailua.
Mitään "nuorison rokkifestivaaleja" ei enää ole. Rokki on eläkeläisten musiikkia. Voit siis rauhallisin mielin liittyä ikätoveriesi seuraan.
Ota korvatulpat mukaan niin ei tuu korvat kipeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Festareilla hyppäsin nuorena 80-luvulla. Silloin eivät olleet vielä mammuttitapahtumia. Nyt voisin mennä, jos tietäisin, että pääsee kunnolliseen vessaan 🤓 pääseekö vip-lipuilla? Saa sitten maksaa lipusta mojovan summan. Mutta ap, mukaan vaan!
Ihana ajatus, että festarin tärkein vetonaula on kunnollinen vessa. Niin totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoriso ei käy rockfestareilla koska ne kuuntelee jotain hiphoppia tai muuta vastaavaa hömppää. Toki poikkeuksiakin on.
Just katsoin Ruis"rockin" esiintyjälistan. Rock?
Ja mikä juttu näillä uusilla nuorilla artisteilla, ensin oli Behm joka on hänen oma nimensä mutta sit ilmestyi Bess, Bee, ja nyt joku Sara Bee? Seuraava kai BB?
B-sarjaa on paljon.
Moni rockfestivaali on nykyään suosiolla K18 ja koko alue anniskelualuetta kun ei nuoria kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin +60v joka käy festareilla, pieni ongelma tässä on se että suuret rockin dinosaurukset eivä tule mieluusti Suomeen ja muutenkin he alkavat olla +80v niin kiertueet alkavat olla tehty. Jos aikoo nähdä rockin suuria livenä niin se tietää ulkomaille matkailua.
Ei pidä paikkaansa etteivät mielellään kävisi Suomessa. Kyllä käyvät.
Kyllä yksittäisiä poikkeuksia löytyy aina.