Jäin tänään kesälomalle ja kylläpä taas otti päähän
Joka vuosi kauhea kiire ja kaaos ennen lomaa. Tulee pyyntöjä, teetkö vielä tämän tai tuon. Muistathan siivota työhuoneessa ennen lomalle lähtöä. Ennen oli ihmisillä sijaisia. Nyt on joku kollega, joka hoitaa juoksevat akuutit asiat. Sen taas tietää, että nyt kun on saatu minusta imettyä viimeisetkin mehut ja yritän koota itseni lomalla, sinne hullunmyllyyn on paluu lomalta, töitä odottamassa ja tuhat soittopyyntöä ja sähköpostia. Vihaan nykyistä työelämää! Sijaiset takaisin ja inhimillinen määrä hoidettavia asioita kaikille!
Kommentit (26)
Meillä sama. Ei enää sijaisia ja ihmisten oletetaan hoitavan toistensa työt loman aikana. Tekee niiiiin lujaa mieli huutaa, että laitonta touhua. Ei sitten uskalla, kun joutuu silmätikuksi. Tein tällä viikolla töitä 45 tuntia. Ensi viikolla tulee varmaan sama. Juhannukselta vasta pääsen lomalle, jos ei pää hajoa ennen sitä. Johtajatason väki golfaa ja toivottelee rentouttavaa iltaa, kun me tavikset jäädään sinne toimistolle. Minulla on liukuva toimistotyöaika ja tietty se on itsestäni kiinni, jos menen vasta klo 09 ja lähden 17.30 tai jopa 18.00. Sitten ei taas seuraavana aamuna jaksa nousta, että menisi seitsemäksi.
Oi, tuttu tunne. Eka viikko lpmasta lusittu, ensi viikko jäljellä. Ensi viikolla voikin sitten miettimään, taas syntyjä syjiä. Niin, kyseessä vain siivoustyö.
Meillä aina olevinaan kiire ennen lomaa. Kaksivuorotyö, mutta ennen lomaa pari viikkoa kolmessa vuorossa. Yövuoro on kyllä melkeinpä varsinaista lomaa kun yleensä ei tapahdu juuri mitään. Olevinaan ehditään hoitamaan kaksi konetta, mutta loppujenlopuksi jää ne molemmat hoitamatta.
Oletteko jossain hyväpalkkaisissa hommissa? Itse julkisella ja palkka on matala. Stressitaso töissä sen mukainen. Jään hyvillä mielin lomille, eikä kiinnosta tuuraako kukaan. Esimiehen tehtävä selvittää ja valvoa. Ja aloitan lomalle laskeutumisen hidastamalla työtahtia jo viikko pari ennen lomaa. Näin on suositeltu yleisesti ja aion sitä noudattaa. Älkää suostuko riistoon työpaikoilla! Elämässä on muutakin.
Mä pakenin toimistotöistä raksahommiin, nyt ei enää vtuta. Ei ole tuo härdääminen ihmisen hommaa.
Työelämän kurjistumisen puolestahan äänestitte. Joten luulisi maittavan.
Bon appetit vaan!
Vierailija kirjoitti:
Oi, tuttu tunne. Eka viikko lpmasta lusittu, ensi viikko jäljellä. Ensi viikolla voikin sitten miettimään, taas syntyjä syjiä. Niin, kyseessä vain siivoustyö.
Mulla työssäkäynti on lusimista ei loma.

Vain aivokuollut kehtaa väittää että ongelma syntyi tällä hallituskaudella. Mulla ei ole ollut sijaisia kymmeneen vuoteen. Ja ihan perseestä sekin oli kun piti olla pari viikkoa olla pomon tyttären lapsenvahtina. Parempi näin.
Paluu tulee olemaan tyly. Hyväntuulisuus ja energia jonka sait lomalta katoaa muutamassa päivässä. Hyvää lomaa silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämän kurjistumisen puolestahan äänestitte. Joten luulisi maittavan.
Bon appetit vaan!
Vain aivokuollut kehtaa väittää että ongelma syntyi tällä hallituskaudella. Mulla ei ole ollut sijaisia kymmeneen vuoteen. Ja ihan perseestä sekin oli kun piti olla pari viikkoa olla pomon tyttären lapsenvahtina. Parempi näin.
Pari viikkoa tosiaan paapoit sitä lasta ja loman jälkeen paikkasit sen mokia ja teit tekemättä jääneet asiat.
Näinhän nykyään mennään, teet kahden työt kesällä. Kun itse pääset lomalle vituttaa jo valmiiksi mitä siellä sitten odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Ei enää sijaisia ja ihmisten oletetaan hoitavan toistensa työt loman aikana. Tekee niiiiin lujaa mieli huutaa, että laitonta touhua. Ei sitten uskalla, kun joutuu silmätikuksi. Tein tällä viikolla töitä 45 tuntia. Ensi viikolla tulee varmaan sama. Juhannukselta vasta pääsen lomalle, jos ei pää hajoa ennen sitä. Johtajatason väki golfaa ja toivottelee rentouttavaa iltaa, kun me tavikset jäädään sinne toimistolle. Minulla on liukuva toimistotyöaika ja tietty se on itsestäni kiinni, jos menen vasta klo 09 ja lähden 17.30 tai jopa 18.00. Sitten ei taas seuraavana aamuna jaksa nousta, että menisi seitsemäksi.
Huh huh, 45 tuntia, voimia. Toivottavasti saat terapiaa kun olet noin paljon joutunut ponnistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi, tuttu tunne. Eka viikko lpmasta lusittu, ensi viikko jäljellä. Ensi viikolla voikin sitten miettimään, taas syntyjä syjiä. Niin, kyseessä vain siivoustyö.
Mulla työssäkäynti on lusimista ei loma.
Käyn töissä huilaamassa että jaksaa tehdä kotihommia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Ei enää sijaisia ja ihmisten oletetaan hoitavan toistensa työt loman aikana. Tekee niiiiin lujaa mieli huutaa, että laitonta touhua. Ei sitten uskalla, kun joutuu silmätikuksi. Tein tällä viikolla töitä 45 tuntia. Ensi viikolla tulee varmaan sama. Juhannukselta vasta pääsen lomalle, jos ei pää hajoa ennen sitä. Johtajatason väki golfaa ja toivottelee rentouttavaa iltaa, kun me tavikset jäädään sinne toimistolle. Minulla on liukuva toimistotyöaika ja tietty se on itsestäni kiinni, jos menen vasta klo 09 ja lähden 17.30 tai jopa 18.00. Sitten ei taas seuraavana aamuna jaksa nousta, että menisi seitsemäksi.
Huh huh, 45 tuntia, voimia. Toivottavasti saat terapiaa kun olet noin paljon joutunut ponnistelemaan.
Toimiston tädeillä on rankkaan.

Nämä rouvat ovat amatöörejä. Meillä pari rouvaa ottaa sairauslomia ennen ja jälkeen lomien. Ja lasten sairaudet siihen vielä päälle.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän nykyään mennään, teet kahden työt kesällä. Kun itse pääset lomalle vituttaa jo valmiiksi mitä siellä sitten odottaa.
Meillä siitä saa sentään sijaiskorvaukset, ja kumpikin tietää ettei se toinen juurikaan muuta pysty tekemään kuin sammuttamaan ne tulipalot.

Ja kivasti saa kerättyä joustovapaita. Ja heinäkuu on ihan parasta aikaa olla töissä, kun muut lomailee.
Kesäloman päätyttyä sinua vtuttaa palata sorvin ääreen.