Neuvoja!En halua viedä lastani kunnanmääräämälle pph:lle!!ov
Kävin tällä vkolla tutustumassa kunnan määräämään perhepäivähoitajaan ja hänen kotiinsa ja minä en van voi viedä lastani sinne, mutta en kyllä kehtaa kunnalle sanoa, että se ei ole musta hyvä ja turvallinen paikka.
Hoitaja ei ollut yhtän kiinnostunut lapsesta ja paikka oli täynnä mun mittakaavalle vaarallisia paikkoja (pistorasit, johdot, päälle vedettäviä kaappeja, isommat lapset leikkivät pienillä leluilla, jotka ei sovelu alle 3v) Taidan olla nipo, mutta omaa lastani en voi sinne hyvälle mielellä viedä! Hoitaja sanoi heti tomerasti, että täällä ei askarrella eikä muuta aktiviteettia ym. Jäi siis huono yleiskuva.
Mitä nyt? Onko ainoa vaihtoehto yksityinen pph? Mistä saa yksityisten tietoja?
Kommentit (53)
kun itseäsi ei ko. homma kiinnosta. Eli millähän oikeudella voit sitten vaatia myöskään muilta intoa asiaan?
Voit aivan hyvin kertoa omista havainnoistasi vastaavalle. Ainakin meidän aluevastaavan kanssa on voinut asiallisesti keskustella tämän kaltaisista asioista ja hän on kertonut aikaisempien perheiden kokemuksista.
mielipiteensä, eli on TODELLA paljon kunnallisia pph:ita, joille en omiani veisi ikinä. Olen heitä seurannut puistoissa ja aivan käsittämätöntä touhua. Suurinosa tuntemistani niitä vanhoja ja työhönsä todella kyllästyneitä. Onneksi on kuitenkin joukossa niitä hyviäkin, mutta niitä on hankala löytää : )
paikallisesta puistosta. Tietäisin suoraan, kenelle itse veisin tai en veisi. Mutta 9-kuisen kanssa ei varmaan ole vielä hirveästi tarvinnut puistoissa käydä.
Itse kieltäydyin aikoinaan tarjotusta päiväkotipaikasta ja kyllä siitä nikoteltiin aika paljon. En sitten vienyt ollenkaan hoitoon, vaan järjestin kotiin hoitajan ja jäin sitten uudestaan itse ätiyslomalle n. 8 kuukauden päästä. Nyt hain esikoiselle uudestaan paikkaa, kun täyttää kohta 5 ja kävin kaikki päiväkodit läpi, vein tasan sinne hakemuksen minne halusin.
ja sitten soitan tälle kunnan pph-vastaavalle. Onneksi saan tehdä lyhyttä päivää ja lapsi alkuun vain klo. 10-16.hoidossa. Kyllä sitä vaan haluaa itselleen hyvän ja turvallisin olon, kun kaikkein kalleimman arteen vie hoitoon ;)
ap
hoidokikseen 9kk vanhan vauvan=/ Sehän on selvää, että siinä tilanteessa kaikki isommat lapset jää TÄYSIN ilman huomiota ja huolenpitoa. Toisaalta aika kummallista ap:lta olettaa, että hoitaja ehtisi joka hetki kytätä vauvasi tekemisiä kun hänellä tosiaan on kolme muutakin lasta ja ruuanlaiton yms. Hanki oma hoitaja,niin ei muut hoitolapset kärsi siitä kun liian pieni vauva vie kaiken huomion hoitajalta.
Sun 4v lapsesi osaa jo kävellä kaatumatta ja ei laita koko ajan kaikkia roskia suuhunsa, joten on aivan ymmärrettävää, että 9kk vauva tarvitsee ja vaatii enemmän huomiota kuin 4v lapsi.
Ja 9kk ei ole mikään " liian pieni" ´vaan ihan perusikä, kun äitiysloma loppuu ja lapsi menee hoitoon. Jos sua harmittaisi se, että pph ottaisi vauvan, niin ehkä sun pitää hankkia askarteluope kotiisi
4-vuotias kaipaisi jo puuhaa ja ohjattua toimintaa jne. Jos hoitaja hoitaa noin pientä vauvaa, ei sellaiseen jää aikaa.
9-kuinen on liian pieni, Suomessa voi pitää hoitovapaata 3-vuotiaaksi asti, ei töihin ole pakko mennä äitiysloman loputtua.
Vierailija:
4-vuotias kaipaisi jo puuhaa ja ohjattua toimintaa jne. Jos hoitaja hoitaa noin pientä vauvaa, ei sellaiseen jää aikaa.9-kuinen on liian pieni, Suomessa voi pitää hoitovapaata 3-vuotiaaksi asti, ei töihin ole pakko mennä äitiysloman loputtua.
Oikeasti kaikilla ei ole mahdollisuutta olla kotona edes hoitovapaalla! Pitääkö sitten äitiä soimata entisestään sen takia, kun perheen rahatilanne ei kestä muuta ratkaisua? Ennen vanhaan kyllä mutkin vietiin hoitoon jo 3kk:n ikäisenä ja oli ihan normi käytäntö!
Kuin sinun 4v lapsellani on oikeus päivähoitoon, niin on myös kaikilla 9kk vauvoilla! Ehkä systeemin toimivuutta voisi parantaa siten, että alle 1v:n ikäiset olisivat yhdelä ph:lla, jolla vaikka 2 lasta tmv.
Ei jaksa enää soimata toisia ja vielä kun menee aiheen vierestä, jooko?
22 (olikohan se...)
mutta mulla pisti silmään tuo askartelu. Kuka 9kk ikäinen askartelee??? Tiedän kokemuksesta, että monet 2-vuotiaidenkin hoitajat askartelee " lapsen tekemän" askartelun, ja vanhemmat on innoissan kun pikku Nico teki taas tällaisen!
Mulla tulis ongelma noiden säilytyksessä.
Ja mitä aktiviteetteja 9kk tarvitsee? Eikö se pääasa ole hyvä hoito ja tietenkin leikkiminen ym. vai mitä AP tällä tarkoitti?
Lähinnä ilmaisin mielipiteeni siitä, että en pitäisi yhtään siitä jos 9kk ikäinen sylivauva tulisi oman lapseni hoitajalle. Ymmärrän myös täysin miksi ap sanoi lapsensa tulevan hoitajankin myöntäneen että ei edes haluaisi mitään vauvaa. t: 4-vuotiaan äiti.
jotka yhtäkkiä havahtuvat rahattomuuteensa tai siihen, että ovat yksinhuoltajia. Eikö niitä rahojaan voi laskea jo edellisenä vuonna ja pitääkö mukula vääntää ensimmäisen vastaantulijan kanssa tai muuten hulttioisälle??
kirjoitin niin nopeaa, etten sitten selittänyt tarkemmin. En tietenkään oleta, että 9kk askartelisi tai tekisi jotain aktivittettia..Vaan se kuvasi vain hoitajaa yleensä ja hänen passiivisuuttaan. Hän sanoi, ettei järjestä askartelua, eikä muutakaan aktiviteettia kuin ulkoilun.
ap
mutta onko sun mielestä vain rikkailla tai hyvätuloisilla oikeus lapseen? Tai pitääkö perheeb pysyä aina huonotuloisena, kun äiti ei saa mennä töihin ennen kuin lapsi 3v?
Eikö yksinhuoltaja saa enää olla äiti? Entä opiskelija? Työtön?
Joo, mutta ei enää aiheesta kiitos
Ei tarvitse olla rikas, mutta vastuuntuntoinen ja aikuinen, kiitos.
Siis oikeesti, sun mielestä äiti ei saa mennä töihin, kun vanhempainvapaa loppuu?Jesus...
yksinhuoltajille, opiskelijoille, köyhille, työttömille, teineille jn. hurraaaaaa
Vierailija:
Lohdutukseksi voin kertoa, että yksi puistossa tutustumani pph oli sellainen, jolle en ikikuunapäivänä veisi omaa lastani. Olinkin tosi yllättynyt, kun kuulin yhden kaverini lapsen olleen hänellä pitkään ja perhe (myös lapsi, jota suuresti ihmettelen...) oli ollut tyytyväinen hoitopaikkaan koko sen ajan.
Ne tapahtumat, jotka puistossa näet, kertovat kyllä totuuden tästä pph:sta. Pph osaa vain esittää niin mukavaa ja innostunutta silloin kun näkee lasten vanhempia. Jos tämä on lapsen ensimmäinen hoitopaikka, ei hänkään osaa ihmetellä miksi pph on sellainen kuin on, hän on vain alistunut tilanteeseen. Vanhemmat ovat usein autuaan tietämättömiä miten hoitaja kohtelee lapsia.
Meidänkin puistossamme käy pph, joka on todella töykeä lapsille ja hyvin tyytymätön kaikkeen työssään. Vanhempien auton näkyessä hän ryntää antamaan keinulle vauhtia ja leikkii lasten kanssa. Muun ajan hän vain seisoo paikoillaan ja haukkuu minulle lapsia ja heidän vanhempiaan, välillä huutelee lapsille pelkkiä kieltoja, ei koskaan sano mitään positiivista. Eräs hoitolapsi on ollut hänellä jo kolme vuotta, yksivuotiaasta asti, ja pakkohan vanhempien on olla tyytyväinen hoitajaan kun pitävät vielä nelivuotiastakin hänellä hoidossa. Eivät vain tiedä miten lastaan todella kohdellaan (ja jos tietävät niin saisivat hävetä kun antavat lapsensa hoitoon sellaiselle myrkkykäärmeelle).
Ilman muuta soitat ja sanot että paikka mielestäsi epäsopiva. Itse sanoin jo paikkaa hakiessa että en ota vastaan pph paikkaa, koska tiedän alueen kunnalliset pph:t enkä lastani antaisi yhdellekään heistä. Otan siis vastaan vain päiväkotipaikan. Ja saimme hyvä p-kotipaikan.
Mutta sun toki kannattaa katsoa useampia niitä yksityisiä läpi, ja etsiä itsellesi sopiva. Pieni päiväkotikin voisi olla vaihtoehto.