Mitä mieltä tupakoinnin aloittamisesta 30-ikäisenä
Voisiko jännän ja coolin lailla eläminen tuoda miehen?
Kommentit (20)
Olen aina vapaana
M27, tupakkimies Espoosta
Tupakointihan on epäterveellistä, mutta se asenne millä sitä otetaan elimistöön on tietoista elämästä luopumista ja irrottamista erilaisista normeista. Se on vihatuksi tulemista ja tietoista syntipukkina olemista.
Sellaista että antaa mennä ja haistattaa pitkät ja polttaa savut.
Henkinen juttu, joka tulee kaupanpäälle.
Luulen että ap:sta ei ole siihen. Tupakointiin ja sen lopettamiseen tarvitaan pallit. Elämässä sulla on joko pallit tai ei ole palleja. Naisillakin voi olla pallit. Suurin osa ei uskalla tehdä asioita.
Kyllä hullu saa olla muttei niin tyhmä että aloittaa tupakoinnin
Huono idea. Miehen takia ei kannata hankkia syöpää ja keuhkosairautta.
Itse lopetin tupakoinnin 30-vuotiaana. Siihen loppui huippaukset
Pitkään luultiin että sauhut kannattaa, mutta myöhemmin todettiin että ei kannata.
Olen 45 ja olen tätä itsekin harkinnut, voisi olla sosiaalinen harrastus.
En keksi mitään typerämpää kuin alkaa tupakoimaan aikuisiällä. Minun nuoruudessa tupakointi aloitettiin 12 vuotiaana ja täysi-ikään tullessa oltiin jo pahasti riippuvaisia. Hyväksyn että 12 vuotias on niin tyhmä ja lyhytnäköinen että alkaa tupakoimaan, mutta aikuisen täytyy pystyä parempaan.
Jos sinulla on kuolemansairaus ja aikaa vain muutama vuosi sekä tulot joita ei ehdi tuhlaamaan ravintolalounaisiin, illallisiin ja kalliisiin juomiin, niin miksei tupankoinnin aloittamisesta kolemekymppisenä voisikin olla jotain järkeä. Jollei, ei mitään järkeä.
Yhtä idioottimaista iästä riippumatta.
Itse lopetin tupakoinnin, koska se ei enää nykyään ole jännää eikä coolia, vaan ihan päinvastoin.
Millaisen idiootin sinä Ap haluat mieheksesi? - Jos haluat miehen, jonka mielestä se on erinomainen asia, että sinä tupakoit, niin onko se piirre tai asia, jonka erityiesti haluat miehen arvostavan siniussa? - Jos on, niin miksi?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Itse lopetin tupakoinnin, koska se ei enää nykyään ole jännää eikä coolia, vaan ihan päinvastoin.
Tupakoinnista tulee kuitenkin se revel revel henki.
Tylsä pelaa varmanpäälle ja ei satuta itseään ja pelkää kuolemaa.
Tupakointi tekee kuolemattomaksi, koska sen käyttäjä julistaa kuolevaisuutta ja halua kuolla.
Hän ei enää välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lopetin tupakoinnin, koska se ei enää nykyään ole jännää eikä coolia, vaan ihan päinvastoin.
Tupakoinnista tulee kuitenkin se revel revel henki.
Tylsä pelaa varmanpäälle ja ei satuta itseään ja pelkää kuolemaa.
Tupakointi tekee kuolemattomaksi, koska sen käyttäjä julistaa kuolevaisuutta ja halua kuolla.
Hän ei enää välitä.
Tupakoivat elää täysillä. Jenkkipurkan purijat on vähän samaa porukkaa. Heiluttaa kättä urheiluauton ulkopuolella rennosti ja painaa kaasua purren jenkkiä.
Sellainen kuolemantoive.
Olisi tosi tyhmää, ei kannata missään tapauksessa. Tupakka haisee pahalle, ja jos poltat, sinäkin haiset pahalle.
Kerrankin noin kypsä ja harkitseva mies.
Olet asian ytimessä. Rööki on kallista,kaikki paheksuvat polttamista.Jos haluat erottua massasta,niin ala polttamaan röökiä!
Tupakointihan on aina myös lopettamista, koska ei kukaan kykene ketjuun polttamaan röökiä. Harvemmin myöskään kesken unien aletaan polttaa. Siinä mielessä on vähän virheellistä sanoa olevansa tupakoija, jos ei tupakoi juuri sillä hetkellä.