Varattiin eilen ex tempore aika maistraattiin, en jaksa odottaa
En tiennyt että tulen asiasta näin iloiseksi. :D Ajattelin etten koskaan mene naimisiin, se ei ole tärkeää.
Puoli vuotta pitää nyt jaksaa odottaa ja ennen kaikkea olla hiljaa asiasta. Mennään salaa vihille ja lähdetään samana iltana reissuun. Sieltä laitetaan sitten viesti läheisille että avioparina lähdettiin.
Jännää! Miestäkin hymyilyttää kun asiasta puhutaan, vaikka se ämpyili ensin että turhaa moinen säätö.
Miksi tein aloituksen? Jotta saan kertoa tämän edes jollekin! Meinasin jo eilen möläyttää asian harrastuskaverille mutta suljin suuni viime tipassa.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Puolen vuoden päähän varatussa vihkimisessä ei ole mitään ex temporea, mutta onnea nyt vaan.
Itse miettisin vielä että olisiko kuitenkin syytä varata joku kauniimpi paikka vaikka vieraita ei olisikaan. Meidän kahdenkeskinen vihkiminen suoritettiin maistraatin toimesta eräässä kauniissa historiallisessa paikassa jonne yleisöllä ei ole pääsyä.
Riippuu maistraatista. Meidät vihittiin 1992 kauniissa, juuri valmistuneessa valtion virastotalon vihkihuoneessa, jossa oli juuri kyseiseen tilaan suunnitellut lasipöytä, lattialla seisova kynttelikkö ja upottava matto. Ikkunasta näkymä keväiseen Rauman kanaaliin. Paikalla meidän lisäksi vanhempamme ja kaksi todistajaamme ja meidät vihkinyt kaupungin henkikirjoittaja. Kaunis tilaisuus, kaunis paikka, ja vieläkin naimisissa ollaan. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa huomionhakuahan tällainen on.
Jotenkin ajattelisin että monen kymppitonnin valtava juhlaspektaakkeli on enemmän huomionhakua kuin kahdestaan naimisiin meneminen. :D
Voin olla hakoteillä.
Ap
Tuollainen salailu on huomionhakemista. Kuvittelet, että kaikki ovat muka ihmeissään, vaikka ketään ei kiinnosta.
Kylläpä joku yrittää nyt kovasti lytätä toisen onnea. Se, miten he valitsevat häänsä hoitaa, on heidän oma asiansa. Itsekin pitäisin juhlat salassa jos haluaisin välttyä kaikelta huomiolta.Et sinä eikä ap säästy kaikelta huomiolta kerrotte sitten etukäteen tai jälkikäteen. Mitä
Ei meillä ole tarvetta säästyä kaikelta huomiolta. Juhlilta, polttareilta ja lahjoilta lähinnä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän salaisuutenne paljastuminen vihkimisen jälkeen ei jaksa kiinnostaa oikeasti ketään muuta kuin ehkä vanhempianne.
Kaverinne kyllä teeskentelevät innostunutta. Mutta jokaisella on omat asiat mietittävänä. Ei toisten vihkimiset maistraatissa kiinnosta.
"Ooh, olipa yllätys. Ihanaa, onnea paljon. " oikeasti ei kiinnosta
Kirkkohäät saattaisi kiinnostaa, jos itse kutsutaan. Mutta vain sen oman osallistumisen verran.
Menkää naimisiin itsenne vuoksi.
Kyllä minua kiinnostaa muiden naimisiinmenot, ja kyselyistä päätellen monia kiinnostaa meidän naimisiin menemättömyytemme.
Ap
Sittenhän sinä voit kertoa heille ennakkoon. Ai niin, mutta kun ketään ei kiinnosta, ei kun sittenkin kiinnostaa, ei kiinnosta, kiinnostaa, ei saa
Miksi kertoisin ennakkoon että mennään salaa naimisiin? Idea taitaa siinä vähän kosahtaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän salaisuutenne paljastuminen vihkimisen jälkeen ei jaksa kiinnostaa oikeasti ketään muuta kuin ehkä vanhempianne.
Kaverinne kyllä teeskentelevät innostunutta. Mutta jokaisella on omat asiat mietittävänä. Ei toisten vihkimiset maistraatissa kiinnosta.
"Ooh, olipa yllätys. Ihanaa, onnea paljon. " oikeasti ei kiinnosta
Kirkkohäät saattaisi kiinnostaa, jos itse kutsutaan. Mutta vain sen oman osallistumisen verran.
Menkää naimisiin itsenne vuoksi.
Kyllä minua kiinnostaa muiden naimisiinmenot, ja kyselyistä päätellen monia kiinnostaa meidän naimisiin menemättömyytemme.
Ap
Ajattele, inäkin kyselet muilta milloin menevät naimisiin etkä tiedä, että he menivät jo kolme vuotta sitten. :D
En kysele. Onnittelen jos minulle kerrotaan ja menen paikalle jos saan kutsun häihin.
Ap
Help!
Toisessa ketjussa sanottiin että molempien osapuolten on hyväksyttävä varattu vihkiaika maistraattiin verkossa. Missään ei lue tällaisesta yhtään mitään, eikä miehelleni mennyt mitään tietoa varaamastani ajasta.
Pitääkö paikkansa vai onko vain jotain palstalegendaa?
Ap
Meidät vihittiin maistraatissa. Sen jälkeen Hesburgeriin syömään lasten kanssa. Juotiin kuplivaa illalla. Nukahdettiin vaatteet päällä. Onnellisia olemme.